Valikko
Talous

IMF vaatii Kiinaa uudistumaan – päästöveron kiristyksellä vältettäisiin miljoonia ennenaikaisia kuolemia

Yritysten velkaantuminen, teollisuuden ylikapasiteetti ja monimutkainen finanssijärjestelmä tekevät Kiinasta haavoittuvan, IMF:n varapääjohtaja David Lipton kertoi Pekingissä.

Kansainvälinen valuuttarahasto IMF ohjeistaa Kiinaa muuttamaan taloutensa rakenteita pikaisesti.

Yrityssektorin velkaantuminen, teollisuuden ylikapasiteetti ja monimutkainen finanssijärjestelmä tekevät Kiinan taloudesta haavoittuvan, IMF:n varapääjohtaja David Lipton kertoi tiistaina vieraillessaan Pekingissä.

”Kiinan uudistuminen on oleellista sille itselleen ja koko muulle maailmalle”, Lipton kommentoi lehdistötilaisuudessa.

Liptonin mukaan Kiina on jo siirtänyt merkittävässä määrin taloutensa painopistettä raskaasta teollisuudesta palveluihin.

Monilla alueilla, kuten luototuksen ja velkaantumisen kasvun hillitsemisessä sekä valtio-omisteisten yritysten hallinnoinnissa edistys on kuitenkin ollut kehnoa.

”Yritysten velkataakka on noussut nopeasti, vaikka se on edelleen hallittavissa. Siihen puuttuminen on olennaista, jotta voimme välttää vakavia ongelmia tulevaisuudessa.”

Lisäksi IMF ehdotti Kiinalle yhtenä järkevänä uudistuksena fossiilisten polttoaineiden ja päästöjen verotuksen kiristämistä.

”Oikealla tasolla esimerkiksi hiilen verotus vähentäisi merkittävästi ilmansaasteita ja voisi estää 4–5 miljoonaa ennenaikaista kuolemaa vuoteen 2030 mennessä”, Lipton sanoi.

Kiinan pyrkimys muuttaa taloutensa painopistettä investointi- ja vientivetoisesta mallista kohti palveluvetoisempaa ja markkinaehtoisempaa taloutta on ollut vaikea.

Maan päättäjät haluavat siirtyä kohti oikeaa suuntaa, mutta pelkäävät ottavansa liian suuria toimia, jotka voisivat vaurioittaa vakavasti talouskehitystä.

Yksi esimerkki tästä on valuutta juan, jonka arvon Kiina salli viime syksynä vaihdella vapaammin. Se oli edellytys juanin pääsyyn osaksi IMF:n kansainvälistä valuuttakoria.

Sen jälkeen maan keskuspankki on kuitenkin joutunut käyttämään yhteensä 473 miljardia dollaria eli noin 416 miljardia euroa juanin arvon ylläpitämiseksi. Laskelman on tehnyt talouslehti Financial Times. Massiivisen tukitoimen taustalla on ollut pelko siitä, että juanin arvo heikentyisi merkittävästi haluttua enemmän.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Alko harppaa ajassa taaksepäin Töölössä – pullot pyydettävä syksystä lähtien myyjien selän takaa palvelutiskiltä

    2. 2

      Tässäkö on Suomen vanhin käytössä oleva kännykkä? Mikkoset soittelevat 15 vuotta vanhalla oranssilla Nokialla – ja sen akku kestää viikon

    3. 3

      Tutkija: Republikaanien epäonnistuminen Obamacaren romuttamisessa vaikeuttaa muitakin uudistuksia – ”Tyssääminen on merkki syvistä vaikeuksista”

    4. 4

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    5. 5

      USA:n oikeiston bluffi paljastui

    6. 6

      Suomi on jo riittävän tasa-arvoinen, sanoo BMW:n ex-johtaja Mia Miettinen – ”Minulle ei ole koskaan ollut ongelma tehdä uraa ja samalla silittää mieheni paidat”

    7. 7

      Lupsakka puolalaiskuvaaja tallensi kuviinsa koko savolaisen ihmiskirjon sylivauvasta keppikerjäläiseen – katso upeat kuvat yli sadan vuoden takaa

    8. 8

      Tove Janssonin perilliset lähettivät korvaus­vaatimuksen Image-lehdelle Tom of Finland -henkisten muumien käyttämisestä – päätoimittaja toivoo sopua

    9. 9

      Kerrostalo ahdistaa omakoti­asukkaita Vantaalla – ”Jos kyseessä olisi perheasuntoja, asukkaat eivät varmaankaan vastustaisi niin paljon”

    10. 10

      HS Alman loppuunmyydyllä keikalla Lontoossa – ”Ilman BBC:tä olisin jossain Suomessa pelailemassa siskoni kanssa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Muumit poseeraavat Image-lehden kannessa Tom of Finland -tyyliin nahkahousuissa – Tove Janssonin perilliset selvittävät jatkotoimia

    2. 2

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    3. 3

      HS Alman loppuunmyydyllä keikalla Lontoossa – ”Ilman BBC:tä olisin jossain Suomessa pelailemassa siskoni kanssa”

    4. 4

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    5. 5

      USA:n oikeiston bluffi paljastui

    6. 6

      Suomi on jo riittävän tasa-arvoinen, sanoo BMW:n ex-johtaja Mia Miettinen – ”Minulle ei ole koskaan ollut ongelma tehdä uraa ja samalla silittää mieheni paidat”

    7. 7

      Yli sata laskua ilman kauppakuitteja – Helsingissä vanhuksia ilman ruokaa jättänyt Servea lähetti edunvalvojalle epäselviä laskuja

    8. 8

      Vantaan Koivuhaassa on Jehovan todistajien päämaja, jossa valikoitu joukko odottaa pääsyä paratiisiin – lapset on kielletty ja raamatuntulkinta ainoaa oikeaa

    9. 9

      USA:n terveydenhoitolain uudistus epäonnistui – lupauksen pettäminen nöyryytys Trumpille ja republikaaneille

    10. 10

      Ilmavoimat on perustanut kaikessa hiljaisuudessa Raven-joukot – ”korpit” suojelevat vip-matkustajia mahdollisesti vaarallisilla paikoilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    4. 4

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    5. 5

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    6. 6

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    7. 7

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    8. 8

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    9. 9

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    10. 10

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    11. Näytä lisää