Valikko
Talous

Reijo Ruokanen jättää Talouselämän ja siirtyy Tekniikan maailman päätoimittajaksi

Talouselämän päätoimittaja Reijo Ruokanen siirtyy Tekniikan Maailman päätoimittajaksi syyskuussa. Alma Talentin toimitusjohtaja kehuu Ruokasen tekemää työtä Talouselämässä.

Sofia Kuisma HS

Talouselämän päätoimittaja Reijo Ruokanen jättää lehden, kertoo Alma Media tiedotteessaan. Ruokanen siirtyy Otavamedian omistaman Tekniikan Maailma -lehden päätoimittajaksi syyskuun alussa.

”Tekniikan Maailmalla on vahva aikakauslehtibrändi, kuten Talouselämälläkin ja olen lukenut lehteä lapsesta asti. En varsinaisesti suunnitellut työpaikan vaihtoa. Tekniikan Maailman päätoimittajuus oli kuitenkin mahdollisuus, johon halusin tarttua. Olen ollut kuitenkin Talouselämässä jo kuusi vuotta, mikä on pitkä aika”, Ruokanen kommentoi lähtöään.

Ruokanen kehuu aikaansa Talouselämässä Alma Median tiedotteessa:

”Laatujournalismille on yhä kysyntää. Siitä Talouselämä on erinomainen esimerkki. Levikki on kasvanut, vaikka Suomen talous on kärsinyt ennätyksellisen pitkästä matalasuhdanteesta. On ollut etuoikeus saada tehdä Talouselämää yhdessä lukijoiden ja toimituksen kanssa. Ikävä tulee.”

Ruokanen sanoi Kauppalehdelle Alma Median ja Talentumin yrityskaupan vaikuttaneen lähtöpäätökseen. Ruokasen mukaan yrityskauppa vaikeutti hänen päätöstään.

Alma Talentin toimitusjohtaja Juha-Petri Loimovuori sanoo tiedotteessa Ruokasen tehneen hyvää työtä päätoimittajana ja saavuttaneen lukijoiden suosion.

Talouselämän, Markkinoinnin ja Mainonnan ja Faktan uuden päätoimittajan haku alkaa heti. Talouselämän vastaavana päätoimittajana toimii Ruokasen työsuhteen päätyttyä toimituspäällikkö Emilia Kullas.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Alma Media
  • Media

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Maailmanselitysten uusi supertähti povaa, että ihmislaji on tulossa tiensä päähän

    2. 2

      Sunday Times: Trump ojensi Merkelille 350 miljardin euron laskun Nato-puolustuksesta

    3. 3

      George W. Bush vangitsi tauluihinsa Irakissa vammautuneen sotilaan katseen – näin suomalaisgalleristi arvioi maailmalla kehutun presidentin kyvyt

    4. 4

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    5. 5

      Donald Trump on hylännyt vallan kolmijako-opin ja haluaa hallita kuin Aurinkokuningas tai Mussolini, sanoo professori Martti Koskenniemi

    6. 6

      Kesäaikaprotesti leviää – kansalaisaloite kerännyt jo yli 33 000 allekirjoitusta

    7. 7

      Kalliolaiskaksion hinnalla ostaisi Tallinnasta lukaalin, Lontoosta rahalla ei saisi yksiötäkään – HS vertaili, mitä saa 250 000 eurolla viiden eurooppalaisen pääkaupungin ”Kalliosta”

    8. 8

      Muuttaako Nordea Suomeen? Pääkonttorista voisi olla enemmän haittaa kuin imagohyötyä

    9. 9

      Kellojen siirto johtuu uusiseelantilaisesta postimiehestä, joka rakasti perhosia

    10. 10

      Helsingin Jätkäsaari on tyylikäs, mutta värien kanssa riehuminen ärsyttää niin naapureita kuin arkkitehtuuri­kriitikoitakin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    2. 2

      Kalliolaiskaksion hinnalla ostaisi Tallinnasta lukaalin, Lontoosta rahalla ei saisi yksiötäkään – HS vertaili, mitä saa 250 000 eurolla viiden eurooppalaisen pääkaupungin ”Kalliosta”

    3. 3

      George W. Bush vangitsi tauluihinsa Irakissa vammautuneen sotilaan katseen – näin suomalaisgalleristi arvioi maailmalla kehutun presidentin kyvyt

    4. 4

      Donald Trump on hylännyt vallan kolmijako-opin ja haluaa hallita kuin Aurinkokuningas tai Mussolini, sanoo professori Martti Koskenniemi

    5. 5

      Rekkojen ulosajot ovat päivittäinen ongelma valtatiellä 21 – Taksikuski: ”Tie on aivan katastrofaalinen, aina joku auto penkkaan pyllähtäneenä”

    6. 6

      Maailmanselitysten uusi supertähti povaa, että ihmislaji on tulossa tiensä päähän

    7. 7

      Sunday Times: Trump ojensi Merkelille 350 miljardin euron laskun Nato-puolustuksesta

    8. 8

      Helsingin Jätkäsaari on tyylikäs, mutta värien kanssa riehuminen ärsyttää niin naapureita kuin arkkitehtuuri­kriitikoitakin

    9. 9

      Suomi on kaukana tasa-arvosta, sanoo tutkija – ”Rakenteellisia esteitä on vaikea nähdä, jos niitä ei itse kohtaa”

    10. 10

      Tampereella myydään marmorista miljoonataloa, jota on tirkistelty hakupalveluissa jo satatuhatta kertaa – HS kävi katsomassa Kruunukalusteen perustajien elämäntyötä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    4. 4

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    5. 5

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    8. 8

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    9. 9

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    10. 10

      Sanna Stellanin talo paljastui homepommiksi – Vakuutus ei korvaa totaalisesta remontista senttiäkään

    11. Näytä lisää