Talous

Outokummun toimitusjohtaja suree Britannian EU-eroa, ratkaisee vesipulan ja unelmoi Hyperloop-liikenteestä

Teräsmies Roeland Baan yrittää taivutella päättäjiä investoimaan sata vuotta kestäviin siltoihin, rakennuksiin ja vesiputkiin

Talousvaikeuksissa rämpivästä Outokummusta tulee kadehdittu yritys, joka tuottaa kevyitä, kestäviä ja kierrätettäviä teräsrakenteita futuristisiin liikennevälineisiin, uusiin energiaratkaisuihin ja maailman korkeimpiin pilvenpiirtäjiin. Näin lennokasta tulevaisuudenkuvaa maalaa toimitusjohtaja Roeland Baan, joka on luotsannut Outokumpua vasta puoli vuotta.

Baan tervehtii hyväntuulisesti, vaikka Outukummun osake on haastattelua edeltävänä päivänä romahtanut 15 prosenttia. Helsingin pörssi avautui viime maanantaina brexitin jälkeiseen maailmaan. Hymystä huolimatta brittien äänestyspäätös lähteä Euroopan unionista painaa hollantilaisen mieltä.

”Se on valtava askel taaksepäin. En ajattele vain osakekursseja tai pankkijärjestelmää, vaan yhtenäistyvää kulttuuriamme. Sadan vuoden aikajänteellä integraation logiikka on silti kiistämätön. Päämääränä pysyy yhdistynyt Eurooppa – no doubt.”

Hän listaa EU:n saavutuksiksi pitkän rauhan ajan, vapaan liikkuvuuden, tullimaksujen puuttumisen ja yhteisvaluutan, jonka ansiosta Outokummun ei tarvitse suojautua valuuttariskeiltä euroalueen sisällä. Britannia käyttää puntaa, mutta maan rahoitusmarkkinat ovat kytköksissä eurojärjestelmään.

Outokummulla on sulatto Englannissa Sheffieldissä, jonka asukkaista 51 prosenttia halusi lähteä EU:sta. Baan moittii Britannian pian väistyvää pääministeriä David Cameronia harhailevasta politiikasta.

”Cameron ei kyennyt osoittamaan johtajuutta. On äärimmäisen tärkeää, että johtaja uskoo omiin päämääriinsä ja pystyy mobilisoimaan ihmisiä myös vastarintaa kohdatessaan.

Baanin edeltäjä Mika Seitovirta sai viime syksynä potkut, koska hän ei onnistunut kääntämään tappiollista Outokumpua voitolle. Hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila perusteli Baanin valintaa hollantilaisen kyvyillä muuttaa yhtiöitä ja tehdä niistä kannattavia.

Perusteollisuus on nilkuttanut maailmanlaajuisesti jo vuosia. Kiinasta markkinoille pursuava halpatuotanto ja maailmankaupan jarruttelu kalvavat etenkin metallien hintoja. Yritykset ja julkinen sektori kitsastelevat investoinneissa.

Markkinatietoyhtiö Stoxxin mukaan teollisuusmetalleihin erikoistuneiden eurooppalaisyhtiöiden markkina-arvoista on haihtunut keskimäärin lähes 80 prosenttia kevään 2008 jälkeen. Outokumpu on sukeltanut 95 prosenttia. Pudotusta on syventänyt onneton Inoxum-kauppa vuodelta 2012, joka suisti yhtiön velkakierteeseen.

EU:n tavoitteena on kasvattaa teollisuuden osuus bruttokansantuotteesta takaisin 20 prosentin tasolle nykyisestä 15 prosentista vuoteen 2020 mennessä. Baanin mukaan siihen ei päästä. Hän ei silti usko, että EU päästää teollisuuttaan kokonaan kuihtumaan.

”Tehtaiden mukana katoaa valtavasti tietoa ja innovatiivisuutta. Esimerkiksi tuotekehityksemme tekee yhteistyötä yliopistojen ja asiakkaiden kanssa. Ilman teollisuutta kansantalouksilla ei ole tulevaisuutta.”

Ensi silmäyksellä Outokumpu vaikuttaa raihnaiselta metallipajalta, joka ei ole oikein pysynyt kärryillä globalisaation ja teknologian mukanaan tuomassa muutoksessa.

Outokumpu on kuitenkin mainettaan kiehtovampi yritys. Sen terästuotteita päätyy paikkoihin, joita miljoonat ihmiset käyvät vuosittain katsomassa. Vuonna 1930 Outokumpu teki alkuperäisen kattokupolin kuuluisaan art deco -pilvenpiirtäjään Chrysler Buildingiin.

”Se sieti New Yorkin saasteita seitsemän vuosikymmentä. Juuri nuo vuosikymmenet olivat historian pahimpia happosateiltaan ja nokipäästöiltään. Arvaa kuka toimitti rakennukseen uuden kupolin? Outokumpu!” Baan kertoo.

Viime vuonna Outokummun terästä päätyi arkkitehti Antoni Gaudín keskeneräiseen mestariteokseen Sagrada Famíliaan Barcelonassa. Kirkkoa on rakennettu 134 vuotta. Outokummun uusimmat metallirakenteet kestävät syöpymistä ja ovat lähes mahdottomia särkeä.

Outokummun materiaalien lujuutta koeteltiin kesäkuussa myös Glastonburyn rockfestivaaleilla, jossa jaettiin 250 000 terästuoppia. Juhlija sai tuopin käyttöönsä viiden punnan panttia vastaan. Ajatuksena oli vähentää muoviroskan määrää.

Kiertotalouden ja ympäristötietoisuuden kasvu avaavat Outokummulle markkinoita muuallakin. Uudet metalliseokset keventävät autoja ja vähentävät näin energiankulutusta.

”Normaalisti autoissa on muovinen bensatankki. Korvasimme tankin materiaalin vahvalla mutta ohuella metalliseoksella. Tankista tuli 15 prosenttia aiempaa kevyempi, kestävämpi, täysin kierrätettävä ja ohuen materiaalin ansiosta myös tilavampi.”

Kierrätysteräksen osuus Outokummun tuotannossa on 87 prosenttia.

”Kierrättäminen on erityisen tärkeää autojen kohdalla, koska niitä romutetaan 10-12 vuoden välein. Ruostumatonta terästä voidaan kierrättää yhä uudestaan, eikä sen laatu huonone”, Baan selittää.

Outokumpu myy ihmisperspektiivistä lähes ikuisia tuotteita. Esimerkiksi ruostumattomasta teräksestä valmistettujen siltojen käyttöikä voi olla useita satoja vuosia, siinä missä hiiliterässillat ruostuvat parissakymmenessä vuodessa.

Ikävä kyllä ikuisuutta on vaikea myydä.

”Infrastruktuuriprojektit ovat usein riippuvaisia valtion tai kuntien budjetista. Päättäjien vakuuttaminen ei ole helppoa. Ruostumaton teräs tulee aluksi kalliiksi, mutta se on viisaasti investoitua rahaa, josta tulee säästöjä tulevaisuudessa.”

Vaikka kestävyydellä on yhä useammalle asiakkaalle merkitystä, muutos tapahtuu hitaasti.

”Vieläkin keskustellaan tosissaan siitä, onko ilmastonmuutos todellinen. Töitä riittää.”

Britannian vesijärjestelmä haaskaa joka päivä reilut kolme miljardia litraa vettä vuotojen vuoksi. Yhdysvalloissa vettä tihkuu hukkaan noin 25 miljardia litraa päivässä. Baan syyttää vuodoista hapertuneita hiiliteräs- ja muoviputkia.

”Maailmassa on 2,5 miljardia ihmistä, joilla on hankaluuksia saada vettä. Vuotojen tukkiminen riittäisi melkein ratkaisemaan vesipulan. Ruostumattomasta teräksestä tehdyt putket säilyvät käytännössä ikuisesti.”

Lukuisten huimien tulevaisuuden visioiden toteutuminen riippuu metalliteollisuuden kekseliäisyydestä. Esimerkiksi verkkokaupat ja lähettiyhtiöt haaveilevat lennokkien käytöstä pakettien kuljetuksessa. Aurinkopaneelit, itseohjautuvat autot ja terveysteknologia vaativat kaikki ykkösluokan teräsrakenteita.

Hyperloop-liikenneratkaisu nielisi toteutuessaan sekin valtavat määrät metallia. Hyperloopissa ihmiset ja tavarat suihkivat kapseleissa putkia pitkin tuhannen kilometrin tuntinopeutta suurkaupungista toiseen.

”Hyperloopin kaltaiset järjestelmät tai huippunopeat junayhteydet ovat meille tärkeitä mahdollisuuksia”, Baan sanoo.

Noin sata vuotta sitten keksityn ruostumattoman teräksen kulutus on kasvanut viime vuosina muita metalleja nopeammin.

”Olemme vasta raapaisseet pintaa ruostumattoman teräksen käyttömahdollisuuksissa. Jo mesopotamialaiset kehittivät hiiliterästä 3 000 vuotta sitten, ja sille löytyy yhä uutta käyttöä.”

Vuosisadan jänteellä voi silti olla, että jokin muu mullistava materiaali ottaa kärkipaikan uuden teknologian valmistuksessa. Kuparikaivoksena aloittaneen Outokummun metalliosaaminen tuskin silti valuisi hukkaan.

”Mikään liiketoimintamalli ei ole ikuinen. Hiiliyrityksistä on muovautunut öljy-yrityksiä. Öljy-yrityksistä on tulossa energiayhtiöitä. Voi olla, että mekään emme jonain päivänä ole pelkkä ruostumatonta terästä tekevä yhtiö.”

Baan nostaa esimerkiksi maailman suurimman matkailuyhtiön Tuin, jonka juuret ovat kaivosyhtiönä aloittaneessa Preussagissa. Ihan heti Outokumpu ei ala lennättämään suomalaisia Teneriffalle.

”Saattaisimme laajentua esimerkiksi insinööripalveluihin.”

HS:n Sadan vuoden visio -sarja pohtii, millaisia Suomi ja maailma ovat vuosien päästä. Sarjassa on haastateltu suomalaisia yritysjohtajia.

Outokummun vuodet

Vuonna 1910 Kuusjärveltä Pohjois-Karjalasta löytyi muhkea kupariesiintymä. Esiintymän maamerkkinä oli metsämaisemasta kohoava outo kumpu, joka antoi nimensä sekä yritykselle että paikkakunnalle.

Vuonna 1932 rekisteröitiin osakeyhtiö Outokumpu, jota hallitsi 75 prosentin omistusosuudella valtio. Valtio omistaa nykyään 26 prosenttia yhtiöstä.

Yhtiö sulki kuparikaivoksen jo vuonna 1989, mutta jätti pysyvät jäljet Pohjois-Karjalaan. Nykyään Outokumpu-kaupunki on perustanut kaivosalueelle teemapuiston ja museotoimintaa. Vaakunassa on Venuksen symboli, jota käytetään myös naisen tai kuparin merkkinä.

1950–1980-luvuilla Outokumpu kokeili vähän jokaista hakkuun kilahtavaa metallilaatua. Yhtiön kaivoksissa ja tehtaissa tuotettiin kuparin lisäksi nikkeliä, sinkkiä ja kobolttia.

Saksalaisyritys Krupp patentoi ruostumattoman teräksen jo vuonna 1912 samoihin aikoihin, kun Outokumpu aloitteli kuparin louhintaa. Samoihin aikoihin myös Englannin Sheffieldissä hoksattiin, että kromi estää terästä ruostumasta. Nykyään Outokumpu omistaa sekä Sheffieldin että Saksan Krefeldin maineikkaat teräsyksiköt.

Ruostumaton teräs alkoi kiinnostaa Outokumpua, kun sukeltaja löysi vuonna 1959 Kemijoesta kromin palasia. Outokumpu perusti Kemiin kaivoksen ja tehtaan Tornioon. Vuonna 1988 Outokumpu listautui Helsingin pörssiin.

2000-luvulla Outokumpu erikoistui. Outokumpu hankki Avesta Sheffieldin ruostumattoman teräksen toiminnot ja myi muita rönsyjään pois. Outokummun kaivosteknologiayksikkö, nykyinen Outotec, listattiin omana yrityksenä pörssiin vuonna 2006.

Vuonna 2012 Outokumpu osti Thyssen Kruppin ruostumattoman teräksen yksikön Inoxumin. Yhtiön tuotanto laajeni Meksikoon ja Yhdysvaltoihin, mutta kalliilla hinnalla. Kilpailuviranomaiset pakottivat myymään modernin Italian tehtaan pois.

Raaka-aineiden hintojen heikkous ja ylituotanto rasittavat yhtiötä yhä. Nykyään Outokummun osakkeen saa noin 3,5 eurolla, kun huippuvuonna 2007 osake käväisi hieman yli 70 eurossa.

Outokumpu on silti terästeknologian huipulla. Sen tuotteita on esimerkiksi kodinkoneissa, pilvenpiirtäjissä, silloissa, aurinkopaneeleissa, ydinvoimaloissa, öljy- ja kemikaalisäiliöissä, vesiputkissa, ruokailuvälineissä, terveysteknologiassa ja autoissa. Ruostumaton betoniteräs pönkittää Thaimaassa buddhalaista temppeliä, jonka pitäisi olla pystyssä vielä tuhannen vuoden päästäkin.

Roeland Baan

 Outokummun toimitusjohtajana vuoden 2016 alusta.

 Syntynyt vuonna 1957. Kauppatieteiden maisteri.

 Vuosina 2008–2015 johtotehtävissä Aleris-alumiiniyhtiössä .

 Vuosina 2004–2007 johtotehtävissä maailman suurimmassa teräsyhtiössä Arcelor Mittalissa.

 Aloitti uransa öljyteollisuudessa Shellissä 1980-luvulla.

 Puoliso Gillian ja kaksi poikaa asuvat Suomessa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Terästeollisuus

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja naimisissa brittimiehen kanssa

    2. 2

      Maahanmuuttajat kertovat, että täysin sivullisia uhkaillaan nyt väkivallalla Turun tapahtumien vuoksi – Espoossa tutkitaan 16-vuotiaan tytön pahoinpitelyä kotitalon rappukäytävässä

    3. 3

      Opintoni jäävät kesken opintotuki­uudistuksen takia – en saa opintolainaa, vaikka laina on valtion takaamaa

    4. 4

      Somessa raivostuttiin kuvasta, jossa ”laiskat maahanmuuttajat” istuskelevat penkillä Italiassa – kunnes selvisi, että penkillä istuivat Samuel L. Jackson ja Magic Johnson

    5. 5

      Afganistaniin heinäkuussa pakkopalautettu Zaki Hussaini lensi takaisin Suomeen – tukiryhmä auttoi oleskeluluvassa ja maksoi lennot

    6. 6

      Aasiasta saatu superbakteeri pilasi 21-vuotiaan Miran terveyden – Väärästä syystä syöty antibioottikuuri saattaa pahentaa bakteerin aiheuttamia tuhoja, sanoo asiantuntija

    7. 7

      Professori Turun puukotuksista: Terroristinen motiivi voi olla vaikea näyttää toteen – nämä asiat saattavat olla ratkaisevia

    8. 8

      22-vuotiaana Francesca Woodman oli ottanut itsestään valtavasti alastonkuvia, jotka eivät kiinnostaneet ketään, sitten kuolema muutti kaiken

    9. 9

      Donald Trump katsoi auringon­pimennystä ilman suojalaseja varoituksista huolimatta – internet täyttyi meemeistä

    10. 10

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    2. 2

      Pääministeri vajosi opportunismiin kommentoidessaan Turun iskua

    3. 3

      Somessa raivostuttiin kuvasta, jossa ”laiskat maahanmuuttajat” istuskelevat penkillä Italiassa – kunnes selvisi, että penkillä istuivat Samuel L. Jackson ja Magic Johnson

    4. 4

      Kolmevuotias sai kiinalaisesta nettikaupasta maailman ihanimman pinkin puudelipyörän – sitten ilmestyivät mystiset näppylät

    5. 5

      22-vuotiaana Francesca Woodman oli ottanut itsestään valtavasti alastonkuvia, jotka eivät kiinnostaneet ketään, sitten kuolema muutti kaiken

    6. 6

      Donald Trump katsoi auringon­pimennystä ilman suojalaseja varoituksista huolimatta – internet täyttyi meemeistä

    7. 7

      Afganistaniin heinäkuussa pakkopalautettu Zaki Hussaini lensi takaisin Suomeen – tukiryhmä auttoi oleskeluluvassa ja maksoi lennot

    8. 8

      Tämä kaikki Turun puukkoiskusta epäillyistä tiedetään – grafiikka näyttää, miten perjantain tapahtumat etenivät

    9. 9

      Suurella tohinalla pystytetyt designpysäkit seisovat hylättyinä Kampissa – ohi ei mene ratikoita, eivätkä bussien ovet mahdu avautumaan

    10. 10

      Linja-auto ja rekka törmäsivät Länsiväylällä, bussin kuljettaja kuoli

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    6. 6

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    7. 7

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    8. 8

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    9. 9

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    10. 10

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    11. Näytä lisää