Talous

Entiset nokialaiset suunnittelivat yhden napin puhelimen – päämääränä vapauttaa lapset leikkimään

Haltian yrittää kansainvälistä läpimurtoa Haukiputaalla valmistetulla lasten Snowfox-puhelimella

Haltianin paikannuspuhelin Snowfox yrittää vedota vanhempien suojeluviettiin. Mutkaton pikku vehje kertoo lapsen sijainnin ja voi lykätä älypuhelimen ostotarvetta.

”Maailmalla on paljon erilaisia lapsille suunnattuja näytöllisiä laitteita, joissa on pelejä ja muuta viihdykettä. Ne vievät leikkimistä väärään suuntaan. Tämä on tosi makea työkalu, jos vanhemmat haluavat irrottaa lapset näytöistä”, selittää Haltianin myyntijohtaja Kari Kujala.

Kujalan mukaan yhden napin Snowfox sopii ensipuhelimeksi jo päiväkoti-ikäisille.

”Teetimme Espanjassa kyselyn, jonka mukaan yli 70 prosenttia vanhemmista ostaisi älypuhelimen mielellään paljon myöhemmin kuin nykyään. Vasta 10–12-vuotiaat olisivat vanhempien mielestä riittävän kypsiä älypuhelimille”, Kujala sanoo.

Vanhemmat taipuvat silti usein älypuhelimen hankintaan viimeistään koulun alkaessa, koska tarve tietää oman lapsen liikkeistä on suuri.

Heinäkuun alussa Suomessa myyntiin tullut Snowfox-puhelin on suunniteltu yksinkertaiseksi, ja sen pitäisi säilyä ehjänä kuraisissakin leikeissä. Haltian lupaa akun kestävän jopa viikon.

Tulitikkurasian kokoisessa laitteessa on vain yksi suuri nappi, jota voi painaa joko pitkään tai lyhyesti. Pitkä painaisu toimii soittopyyntönä, kun taas nopea painaisu lähettää vanhemmille viestin, jossa kerrotaan lapsen ajattelevan heitä.

Snowfox-mobiilisovelluksesta selviää lapsen tarkka sijainti. Sovelluksen avulla karttaan voi rajata sallittuja ja kiellettyjä alueita. Jos lapsi lähtee vaikka omille teilleen leikkipuistosta, vanhemmat saavat heti ilmoituksen älypuhelimiinsa.

Itse laite maksaa noin 150 euroa, mutta päälle tulee kymmenen euron kuukausimaksu, johon kuuluu puhelinliittymä ja datan käyttö. Samaan laitteeseen voi linkittää pääkäyttäjän lisäksi neljä muuta perheenjäsentä.

Nokian puhelinliiketoiminnan raunioille on kohonnut lukuisia uusia yrityksiä. Esimerkiksi Haltianin lähes 80 työntekijästä noin 90 prosenttia on entisiä nokialaisia. Kujala kertoo kuuluvansa muualta tulleiden vähemmistöön, mutta hänkin oli aikoinaan Nokialla harjoittelijana.

Nyt Nokian perilliset ovat pienimuotoisesti elvyttäneet puhelintuotannon Suomessa henkiin. Haltian valmistuttaa pinkit ja turkoosit paikannuspuhelimensa alihankkijalla Haukiputaalla Oulun kyljessä.

Kujala ei paljasta alihankkijan nimeä. Haukiputaalla toimii ainakin yhdysvaltalainen elektroniikan sopimusvalmistaja Sanmina-SCI, joka osti tehdastoiminnot Nokialta vuonna 2001.

Haltianin on tarkoitus kasvattaa tuotanto kymmeniintuhansiin puhelimiin mahdollisimman pian. Jos Snowfoxista tulee iso hitti, tuotanto joutunee muuttamaan Suomen rajojen ulkopuolelle. Valtaosa kuluttajaelektroniikasta valmistetaan nykyään Aasian maissa.

”Yritämme pitää tuotannon Suomessa niin kauan kuin vain voimme. Tällä hetkellä Suomessa valmistus on meille vielä kannattavaa, ja laitteen hintataso tuntuu olevan kohdallaan”, Kujala sanoo.

Haltianin on tarkoitus myydä puhelimiaan ainakin Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa.

”Olemme jo esitelleet laitetta isoille vähittäismyyjille, ja vastaanotto on ollut innokas. Laitteen myynti on tosi simppeliä, koska siinä on sisäänrakennettu SIM-kortti, eikä mitään liittymiä tarvitse avata”, Kujala kertoo.

Haltian käynnisti kesäkuussa joukkorahoituskampanjan Indiegogo-nettipalvelussa. Kampanja on kerännyt noin puolet tavoittelemastaan 50 000 dollarista.

Kujalan mukaan Haltianin päämääränä on kerätä Indiegogon kautta tietoa siitä, missä päin maailmaa laitteesta ollaan kiinnostuneita. Indiegogo on Haltianille myös markkinointikeino, ei niinkään merkittävä rahoituskanava.

Enemmän suosiota Snowfox on saanut Facebookissa, jossa tuotetta esittelevää videota on käyty katsomassa kahden viikon aikana jo 3,6 miljoonaa kertaa. Kujalan mukaan kiinnostus on erityisen suurta Yhdysvalloissa.

Snowfoxin ajatus juontaa kauas lastentarhoista.

”Kehitimme lukuisia sensoreja sisältävän Thingsee-laitteen, jonka avulla voi muun muassa seurata meren yli kulkevia kontteja. Ajattelimme, että samaa teknologiaa voitaisiin hyödyntää lapsipaikantimissa, jotka ovat hyvin suosittuja monessa maassa.”

Haltian aikoo seuraavaksi kehittää paikannuspuhelintaan hoiva-alan käyttöön. Snowfox sopisi pienin muokkauksin vanhuksille.

”Perhekeskeisestä paikannusteknologiasta on lyhyt silta hoivapalveluiden puolelle.”

Myös muille yrityksille laitesuunnittelua tekevällä Haltianilla on jo kokemusta terveysteknologiasta. Se esimerkiksi osallistui kehontoimintoja mittaavan Ōura-älysormuksen suunnitteluun.

Oululaisyritys Haltian

 Vuonna 2012 perustettu yritys, joka suunnittelee monenlaisia verkkoon kytkettyjä laitteita.

 Liikevaihto 5,5 miljoonaa euroa, työntekijöitä 75.

 Haltian syntyi Nokian puhelinliiketoiminnan tuhkista. Pääosa työntekijöistä on entisiä nokialaisia.

 Työntekijät omistavat Haltianista enemmistön.

 Lasten paikannuspuhelin Snowfox tuli heinäkuun alussa myyntiin Verkkokauppa.comissa. Snowfox-sovellus on saatavilla iPhone- ja Android-älypuhelimille.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Oulu
  • Nokia
  • Kasvuyritykset

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Yhdysvaltain senaatti kaatoi yhdellä äänellä Obamacaren ”laihan kumouksen” – McCain taas ratkaisijoiden joukossa

    2. 2

      Trumpin uuden viestintäjohtajan alatyylinen vuodatus vei Valkoisen talon sisäiset riidat uudelle tasolle – haukkui kansliapäällikköä ”skitsoksi” ja uhkasi erottaa kaikki alaisensa

    3. 3

      Professori Markku Kivinen: Putin lähetti lehdistötilaisuudessa piiloviestin Suomelle

    4. 4

      Seksuaaliseen häirintään törmää Helsingissä kaikkialla

    5. 5

      Kymmenet arvokkaat huvilat rapistuvat Helsingin käsiin, koska kaupunki ei ole pystynyt kunnostamaan tai myymään niitä

    6. 6

      ”Lapsena silvottu nainen ei välttämättä tiedä, miltä sukuelimien tulisi näyttää” – Britanniassa silpomisesta saa kovan rangaistuksen, Suomessa ei ole edes silpomista koskevaa lakia

    7. 7

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    8. 8

      Suomalaislapsilta vaaditaan liikaa itsenäisyyttä – Ranskassa pikku koululaisten ei tarvitse viettää iltapäiviään yksin

    9. 9

      Vuoden parhaassa nuortenelokuvassa on muskeleita, räjähtäviä taloja ja feministinen sankari, jollaista satavuotias Suomi kipeästi kaipaa

    10. 10

      Olen nähnyt miehiä tyydyttämässä itseään metron penkillä ja uimahalleissa – ei ole Sompasaunan vika, jos lauteilla irstaillaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    2. 2

      Professori Markku Kivinen: Putin lähetti lehdistötilaisuudessa piiloviestin Suomelle

    3. 3

      Treffailussa on edelleen yksi kammottavan vanhanaikainen piirre: Deiteillä nainen odottaa miehen hoitavan kaiken

    4. 4

      Olen nähnyt miehiä tyydyttämässä itseään metron penkillä ja uimahalleissa – ei ole Sompasaunan vika, jos lauteilla irstaillaan

    5. 5

      Näin suomalaiset yrittävät petkuttaa Kelaa – viime vuonna kiinni jäi lähes pari tuhatta huijaria, keskimääräinen vedätys 4 200 euroa

    6. 6

      Huumeita myydään avoimesti Helsingin Torkkelinmäellä – HS vieraili puistossa, jossa huumekauppa asukkaiden mukaan rehottaa

    7. 7

      Niinistö ja Putin kävivät oopperassa Putinin Suomen-vierailun päätteeksi – faniseurue kiljahteli ja heilutti Venäjän lippua, kun he näkivät vilauksen Putinista katsomossa

    8. 8

      Putin arvosteli USA:ta Punkaharjulla: ”On mahdotonta sietää loputtomiin häikäilemättömyyttä maatamme kohtaan” – Niinistö sanoi vastaan venäläistoimittajalle

    9. 9

      Poliisilta erikoinen kirje savonlinnalaisille – Miksi kaupunkilaisten pitäisi välttää parvekkeilla oloa Putinin vierailun aikana?

    10. 10

      Presidentti Niinistö esitti onnistuneesti jäyhää länsisuomalaista äijää – samalla hän viestitti Putinille, että Suomi kuuluu länteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    2. 2

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    3. 3

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    4. 4

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    5. 5

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    6. 6

      Lappiin matkalla oleva kaupunkifillari hämmensi Hämeenlinnassa – ”Mies otti valokuvia ja uhkasi lähettää ne poliisille”

    7. 7

      Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa

    8. 8

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    9. 9

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    10. 10

      Shanghaissa mitattiin korkein lämpötila 145 vuoteen – Kiinassa on niin kuuma, että ihmiset ovat alkaneet tapella ja panda vaipui transsiin

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Wayne Rooneylla voittoisa paluu Goodison Parkille: ”Se oli jotain, mitä olin odottanut viime viikkoina”
    3. ”Hyvänä hetkenä voi tienata 160 euroa tunnissa” – Kiersimme Helsingin parhaat katusoittopaikat ja kysyimme muusikoilta, miten saa seteleitä kolikoiden sijaan
    4. ”Lapsena silvottu nainen ei välttämättä tiedä, miltä sukuelimien tulisi näyttää” – Britanniassa silpomisesta saa kovan rangaistuksen, Suomessa ei ole edes silpomista koskevaa lakia
    5. Trumpin uuden viestintäjohtajan alatyylinen vuodatus vei Valkoisen talon sisäiset riidat uudelle tasolle – haukkui kansliapäällikköä ”skitsoksi” ja uhkasi erottaa kaikki alaisensa
    6. Rallidraamaa Keuruun metsässä – monta kärkikuljettajaa ulos samalla erikoiskokeella
    7. Stressi tai kuume voi saada aikuisenkin kävelemään unissaan – Unissakävelijä voi lähteä ulos, ajaa autoa tai jopa vahingoittaa jotakuta
    8. Seitsemän vuoden kirous päättyi – Kroatia kaatoi viimein Serbian maiden menestyslajissa
    9. Poliisisaattue ja utelias yleisö seurasivat Vladimir Putinin vierailua Savonlinnan maisemissa – katso kuvat presidenttien päivästä
    10. Amazonin perustaja Jeff Bezos ehti olla maailman rikkain ihminen puoli päivää – kunnes Amazon julkisti tuloksensa
    11. Yhdysvaltain senaatti kaatoi yhdellä äänellä Obamacaren ”laihan kumouksen” – McCain taas ratkaisijoiden joukossa
    12. Näytä lisää