Talous

Teslan Elon Musk visioi autojen yhteiskäyttöä

Miljardööri Muskin suunnitelmissa Tesla kehittää nykyisten autojen rinnalle sähköllä toimivat linja- ja kuorma-autot.

Sähköautoistaan tunnettu Tesla Motors valmistaa tulevaisuudessa henkilöautojen lisäksi myös hyötyajoneuvoja ja organisoi autojensa yhteiskäyttöä älypuhelinsovelluksen avulla, yhtiön suurin osakkeenomistaja Elon Musk visioi.

Lisäksi Tesla laajentaa liiketoimintansa myös aurinkosähkön tuotantoon ja varastointiin ja kehittää oman itseohjautuvan auton, suurista suunnitelmistaan tunnettu miljardööri Musk kertoo varhain torstaina julkistetussa blogikirjoituksessaan.

Muskin suunnitelmassa Teslasta tulee monialainen hiilidioksidivapaaseen energiaan perustuva yhtiö, joka myy erilaisia ajoneuvoja, tuotteita ja palve­luita.

Useimmilla Muskin mainitsemilla aloilla toimii jo useita yrityksiä, ja niillä on pitkä etumatka verrattuna Teslaan.

Uusia Teslan ajoneuvoja ovat Muskin mukaan Tesla Semi -niminen kuorma-auto, julkisen liikenteen käyttöön tuleva linja-auto, uudenlainen avolava-auto ja pieni kaupunkimaasturi.

Nämä uudet ajoneuvomallit julkistetaan ensi vuonna ja ne liittyvät Teslan nykyiseen autovalikoimaan.

Musk puolusti aiempaa päätöstään, jonka mukaan Tesla ostaa aurinkopaneelien asennusyhtiö SolarCityn.

Tesla teki kesäkuussa SolarCitystä tarjouksen, jossa SolarCityn käypä arvo oli määritelty runsaaksi kahdeksi miljardiksi euroksi.

Musk ei kertonut, kuinka Tesla rahoittaa kasvuhankkeensa. Sekä Tesla että SolarCity, jonka omistajiin Musk myös kuuluu, tekevät nyt isoja tappioita.

SolarCityn osakkeen hinta on puolittunut sitten vuoden alun, ja myös Teslan osakkeen hinta on heitellyt, kun sijoittajat ovat arvuutelleet, pystyykö Musk toteuttamaan visionsa.

Blogikirjoituksessaan Musk totesi, että tulevaisuudessa kaikki Teslan autot hyötyajoneuvot mukaan lukien ovat itseohjautuvia.

Hän hahmotteli myös tulevaisuutta, jossa Tesla-autojen omistajat pystyvät lainaamaan autoaan älypuhelinsovelluksen avulla muille ihmisille.

”Teemme mahdolliseksi sen, että voit ansaita autollasi rahaa silloin, kun et itse käytä sitä”, Musk kirjoitti.

Musk ei kuitenkaan kertonut tarkasti, kuinka tällainen autonjakopalvelu toimisi.

Itseohjautuvia autoja kehittävät nyt monet autonvalmistajat, ja myös Googlen omistava Alphabet-yhtiö on tulossa alalle.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Tesla
  • Sähköautot
  • Aurinkosähkö

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Charlottesvillessä kokoontui satoja hampaisiin asti aseistautuneita natseja keskellä kirkasta päivää – ja Yhdysvaltain presidentti vähättelee asiaa

    2. 2

      Yhteenveto Barcelonan yliajosta: ainakin 13 kuollut ja yli sata loukkaantunut, kaksi pidätetty, poliisien päälle yritettiin ajaa illalla

    3. 3

      Venäjän suurlähettiläs Suomessa puhuu toisella tyylillä kuin hänen virkaveljensä Ruotsissa

    4. 4

      Suomi on jakautunut kahtia: etelässä ja rannikolla on terveimmät asukkaat, idässä ja pohjoisessa sairauksia podetaan enemmän – Katso, miten omassa kotikunnassasi sairastetaan

    5. 5

      Lahtelainen Aino-Maija Makkula, 19, pelastui täpärästi pakettiauton alta Barcelonassa – ”Tuntui epätodelliselta”

    6. 6

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    7. 7

      Olen törmännyt sovinismiin 68-vuotiaan elämäni jokaisessa vaiheessa – naisten pilkkaamisessa ei ole mitään hauskaa

    8. 8

      Game of Thrones -sarjan varjopuoli: hylätyt huskyt, joiden määrä on monin­kertaistunut – sarjan näyttelijä vetoaa faneihin eläinsuojelu­järjestön kanssa

    9. 9

      Tuhansia tuholaisperhosia saapui Suomeen Virosta – invaasio saattaa näkyä puutarhoissa

    10. 10

      Syy suomalaisten terveyseroihin löytyy elintavoista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    2. 2

      Yhteenveto Barcelonan yliajosta: ainakin 13 kuollut ja yli sata loukkaantunut, kaksi pidätetty, poliisien päälle yritettiin ajaa illalla

    3. 3

      Keksittiinkö Malminkartanossa ikiliikkuja? Jätemäen portaat maalattiin tällä kertaa mustiksi ja sitten matemaattisen kaavan mukaan

    4. 4

      Poliisi: Hengitysoireita aiheuttanut aine Mannerheimin­tiellä saattoi olla peräisin ruokapalosta

    5. 5

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    6. 6

      Globalisaation aika on ohi, kun Yhdysvaltain mahti murenee – ja silloin on tapana rytistä

    7. 7

      Ensin Mikko sai kuulla olevansa liian lihava, sitten liian laiha ja lopulta liian naismainen – Jatkuva pilkka sai sairastumaan syömishäiriöön ja samalla kariutui myös rakkauselämä

    8. 8

      Lahtelainen Aino-Maija Makkula, 19, pelastui täpärästi pakettiauton alta Barcelonassa – ”Tuntui epätodelliselta”

    9. 9

      Tutkija tyrmää Pentti Linkolan ”todellisuuspakoiset” ajatukset: ”Niitä ovat viljelleet äärioikeistolaiset tai uskonnolliset fundamentalistit”

    10. 10

      Trumpin väkivalta­lausunnot ajoivat hänet nurkkaan – yritysjohtajat pakenevat presidentin ympäriltä, republikaanit moittivat ja hallintoa kuvataan ”halvaantuneeksi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    2. 2

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    3. 3

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    4. 4

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    5. 5

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    6. 6

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    7. 7

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    8. 8

      On yksinkertaisesti väärin olla rikas

    9. 9

      Ministeriö vaatii korkeakouluja luopumaan työläistä pääsykokeista jo ensi keväänä – näin muutos vaikuttaa korkeakouluun pyrkiviin lukiolaisiin ja välivuotta viettäviin

    10. 10

      Yhteenveto Barcelonan yliajosta: ainakin 13 kuollut ja yli sata loukkaantunut, kaksi pidätetty, poliisien päälle yritettiin ajaa illalla

    11. Näytä lisää