Valikko
Talous

Kemin biojalostamo saa 88 miljoonaa euroa EU:lta

Kaidin uusi johtaja Carl Haglund: Tuki auttaa suuresti miljardin hankkeen toteutumistaHanke on yhteensä noin miljardin euron hankkeessa.

Kemiin suurta biojalostamoa suunnitteleva kiinalainen Kaidi sai perjantaina hyviä uutisia, kun Euroopan unionin komissio siirtää jo aikaisemmin Suomeen varatun 88,5 miljoonan euron investointituen Kaidin käyttöön.

Tämä uusiutuvan energian tuottajille suunnattu tuki myönnettiin alun perin Suomen valtion energiayhtiö Vapon suunnittelemalle biopolttoainelaitokselle vuonna 2012, mutta Vapo luopui hankkeesta kaksi vuotta myöhemmin.

Kaidi Finlandin toimitusjohtaja Pekka Koponen sanoo tiedotteessa olevansa hyvin iloinen päätöksestä, joka hänen mukaansa vahvistaa merkittävästi mahdollisuuksia viedä hanketta eteenpäin.

Hankkeen toteutumisen kannalta suurin ongelma on hinta.

Biojalostamon kokonaisinvestoinnin kustannus on noin miljardi euroa. Yhtiö nojaa vahvasti julkisen tuen varaan. Se on hakenut avustusta komission lisäksi myös Suomen valtiolta, jolla on parhaillaan hakukierros uusiutuvan polttoaineiden tuotantoon. Siinä rahoitusta on jaossa 40 miljoonaa euroa.

Koposen mukaan Kaidi käy parhaillaan keskustelua rahoittajien ja muiden sidosryhmien kanssa. Lopullisen investointipäätöksen yhtiö aikoo tehdä vuoden loppuun mennessä.

Jalostamo käyttäisi raaka-aineena muun muassa energiapuuta ja korjuutähteitä.

Kaidin Suomen- ja Euroopan-hankkeita vauhdittamaan siirtyy elokuun alussa Rkp:n entinen puheenjohtaja Carl Haglund, joka sai uutta tehtävää varten vapautuksen kansanedustajan tehtävästä. Haglundista tuli Kaidin Euroopan-johtaja.

Haglund korostaa aloittavansa tehtävässään vasta viikon kuluttua, mutta hän pitää komission päätöstä hankkeen kannalta erittäin merkittävänä.

”On selvää, että jos tukea saadaan kokonaiskustannuksista lähes kymmenen prosenttia, niin se auttaa muun rahoituksen saannissa suuresti.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kemi
  • EU-komissio

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Helsingin Jätkäsaari on tyylikäs, mutta värien kanssa riehuminen ärsyttää niin naapureita kuin arkkitehtuuri­kriitikoitakin

    2. 2

      George W. Bush vangitsi tauluihinsa Irakissa vammautuneen sotilaan katseen – näin suomalaisgalleristi arvioi maailmalla kehutun presidentin kyvyt

    3. 3

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    4. 4

      Maailmanselitysten uusi supertähti povaa, että ihmislaji on tulossa tiensä päähän

    5. 5

      Donald Trump on hylännyt vallan kolmijako-opin ja haluaa hallita kuin Aurinkokuningas tai Mussolini, sanoo professori Martti Koskenniemi

    6. 6

      Rekkojen ulosajot ovat päivittäinen ongelma valtatiellä 21 – Taksikuski: ”Tie on aivan katastrofaalinen, aina joku auto penkkaan pyllähtäneenä”

    7. 7

      Suomi on kaukana tasa-arvosta, sanoo tutkija – ”Rakenteellisia esteitä on vaikea nähdä, jos niitä ei itse kohtaa”

    8. 8

      Kalliolaiskaksion hinnalla ostaisi Tallinnasta lukaalin, Lontoosta rahalla ei saisi yksiötäkään – HS vertaili, mitä saa 250 000 eurolla viiden eurooppalaisen pääkaupungin ”Kalliosta”

    9. 9

      Yritysten pitää julkistaa naiskiintiö­tavoitteensa tänä keväänä – ilmoitukset olleet ylimalkaisia ja epämääräisiä

    10. 10

      Tampereella myydään marmorista miljoonataloa, jota on tirkistelty hakupalveluissa jo satatuhatta kertaa – HS kävi katsomassa Kruunukalusteen perustajien elämäntyötä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    2. 2

      Tampereella myydään marmorista miljoonataloa, jota on tirkistelty hakupalveluissa jo satatuhatta kertaa – HS kävi katsomassa Kruunukalusteen perustajien elämäntyötä

    3. 3

      Alko harppaa ajassa taaksepäin Töölössä – pullot pyydettävä syksystä lähtien myyjien selän takaa palvelutiskiltä

    4. 4

      Suomi on kaukana tasa-arvosta, sanoo tutkija – ”Rakenteellisia esteitä on vaikea nähdä, jos niitä ei itse kohtaa”

    5. 5

      Kalliolaiskaksion hinnalla ostaisi Tallinnasta lukaalin, Lontoosta rahalla ei saisi yksiötäkään – HS vertaili, mitä saa 250 000 eurolla viiden eurooppalaisen pääkaupungin ”Kalliosta”

    6. 6

      Donald Trump on hylännyt vallan kolmijako-opin ja haluaa hallita kuin Aurinkokuningas tai Mussolini, sanoo professori Martti Koskenniemi

    7. 7

      Rekkojen ulosajot ovat päivittäinen ongelma valtatiellä 21 – Taksikuski: ”Tie on aivan katastrofaalinen, aina joku auto penkkaan pyllähtäneenä”

    8. 8

      George W. Bush vangitsi tauluihinsa Irakissa vammautuneen sotilaan katseen – näin suomalaisgalleristi arvioi maailmalla kehutun presidentin kyvyt

    9. 9

      Maailmanselitysten uusi supertähti povaa, että ihmislaji on tulossa tiensä päähän

    10. 10

      Tässäkö on Suomen vanhin käytössä oleva kännykkä? Mikkoset soittelevat 15 vuotta vanhalla oranssilla Nokialla – ja sen akku kestää viikon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    4. 4

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    5. 5

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    6. 6

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    7. 7

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    8. 8

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    9. 9

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    10. 10

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    11. Näytä lisää