Valikko
Talous

Bonuskortti tallentaa kohta kaikki ostoksesi – HS selvitti, mitä hyötyä ja haittaa siitä on

S-ryhmä ryhtyy tallentamaan asiakkaiden ostokset entistä tarkemmin ja sai kuluttajaviraston ärtymään. Ostotiedoilla saa paitsi kohdennetumpia palveluita, myös tehokkaampaa valvontaa.

S-ryhmä kertoi keskiviikkona ryhtyvänsä tallentamaan asiakkaiden ostokset entistä tarkemmin syyskuun alusta alkaen. S-ryhmä on aiemmin tallentanut bonuskorttia ostostensa yhteydessä esittävien asiakkaidensa ostotiedot tuoteryhmittäin. Nyt ketju aikoo tallentaa tiedot ostosten tarkkuudella.

Torstaina tietosuojavaltuutettu kertoi Ylelle ottavansa S-ryhmän tietojenkeruun käsittelyyn. Toimistossa halutaan selvittää, ollaanko bonuskortin ehtoja muuttamassa yksipuolisesti.

S-ryhmän mukaan Prismasta, S-Marketista, Sale- ja Alepa-liikkeistä, ABC-asemilta, Kodin Terrasta, S-Raudasta ja Marks & Spencerilta tehdyistä ostoksista kerättyä dataa hyödynnetään muun muassa viestien ja mainosten kohdentamisessa asiakkaille.

Keskon Plussa on kerännyt tietoja ostosten tarkkuudella jo pidempään. ”Rekisteriin kerätään K-Plussa-kortinhaltijoiden ostokäyttäytymistietoja loppusumma-, tuoteryhmä- tai tuotetasolla, ellei kortinhaltija ole tietojen keräämistä kieltänyt”, tietosuojaselosteessa kerrotaan.

S-ryhmän rekisteriselosteessa todetaan suunnilleen samoin, mutta estää voi vain mainonnan kohdentamisen. Tietojen keräämiselle asiakas ei voi tehdä mitään, halusi tai ei.

”Meillä on velvollisuus tallentaa tiedot joka tapauksessa. Nyt tieto kytketään asiakasrekisteriin”, sanoo S-ryhmän asiakkuusjohtaja Pekka Malmirae. Asiaa selvitetään kuitenkin yhteistyössä kuluttajaviraston ja tietosuojavaltuutetun kanssa. ”Jos jotain pitää muuttaa, toimimme sen mukaan.”

HS selvitti, mitä hyötyä ja mitä haittaa muutoksesta on:

 

Hyöty asiakkaille

Asiakas saa itsensä näköisiä tarjouksia ja mahdollisesti pääsee halvemmalla. S-ryhmä lupaa myös asiakastietoihin pohjautuvia palveluja.

”Kaupat ovat äärimmäisen huonosti käyttäneet mielikuvitustaan sen suhteen, että kuluttaja saisi jotain hyötyä. Siis jotain muuta kuin alennusta, pisteitä tai keskittämisetuja”, kertoi 20 vuotta suurten suomalaisten kanta-asiakasohjelmien kehittämisen parissa työskennellyt Mika Rytkönen HS:lle vuonna 2014.

Yksilöidyistä ostotiedoista on apua myös silloin, kun jokin tuote joudutaan vetämään markkinoilta. Kun Suomessa myytävistä tuontioliiveista löytyi hermomyrkky botuliinia vuonna 2011, Kesko tavoitti vaarallista tuotetta ostaneet asiakkaat Plussa-rekisterin avulla.

 

Hyöty yrityksille

Kanta-asiakasmarkkinoinnin avulla pyritään yleensä korostamaan ostosten keskittämisen kannattavuutta.

Asiakastiedon avulla voidaan kohdentaa kauppojen valikoimia paremmin. Jos lähikaupassa kukaan ei osta juustomakkaraa, sitä ei kannata kauppaan toimittaa. Näin syntyy vähemmän hävikkiä.

”Jos tiedämme asiakkaastamme, että tämä ostaa maitoja ja kermoja, voimme nyt tietää paremmin ketkä heistä ostavat hyla-tuotteita”, kuvailee S-ryhmän Pekka Malmirae.

S-ryhmä ryhtyy keräämään tietoja ja suunnittelemaan niiden avulla uusia palveluita. Tällaisia voivat olla esimerkiksi mobiilisovellukset, joihin räätälöidään kuluttajan itsensä näköinen ostoslista.

 

Haitta asiakkaille

Asiakas antaa tietoja itsestään, jotta hän pääsee maksamaan yhä erilaisemmissa kanavissa. Yksilöidyt ostotiedot muuttuvat yritysten käsissä moninaisemmin voittoa tuottaviksi työkaluiksi. Kohdennettu mainonta voi oppia esimerkiksi kohdentamaan suklaatarjoukset naisille siihen aikaan kuukautiskiertoa, kun suklaa maistuu parhaimmin.

Yhdysvaltainen kauppaketju Target on kehittänyt kuluttajien ostokäyttäytymisen ennakoinnin huippuunsa. The New York Timesin mukaan ketju pystyy esimerkiksi ennakoimaan asiakkaan raskauden. Minneapolisissa vihainen miesasiakas valitti teini-ikäiselle tyttärelleen lähetetyistä vauvanvaatetarjouksista. Vasta valituksen jälkeen oli käynyt ilmi, että tytär ei vain ollut vielä rohjennut kertoa raskaudestaan isälleen.

”Kaikki kohdennetun viestinnän asetukset ovat meillä henkilökohtaisia ja kotitalouskohtaiset tiedot jaetaan kuitin loppusummien tarkkuudella”, sanoo S-ryhmän Pekka Malmirae.

”Minulle tulee eri viestintää S-kanavalta sähköpostiini kuin vaimolleni, siis muutoinkin kuin työni puolesta”, hän sanoo.

Riskit kasvavat merkittävästi sen mukaan, mitä useamman toimijan kanssa kuluttajan ostotietoja jaetaan. S-ryhmä ei sivujensa mukaan aio myydä tai luovuttaa asiakasrekisterin tietoja tavarantoimittajille tai yhteistyökumppaneille.

Tämä tarkoittaa, että ainakaan dataa ei jaeta sellaisenaan. Toistaiseksi ei ole kuitenkaan tiedossa, tuleeko ryhmä jakamaan datan perusteella tekemiään analyyseja, asiakasprofiileja tai jotain muuta.

Kuvitteellisessa esimerkissä kauppaketju rakentaa asiakasprofiilin ihmisistä, jotka mahdollisesti kärsivät ruokailutottumustensa perusteella korkeasta kolesterolista. Yhteistyökumppanina toimiva vakuutusyhtiö voisi näiden perusteella räätälöidä sairausvakuutuksen ehtoja vaikka sydän- ja verisuonisairauksien korvattavuuden heikentämiseksi.

”Toki jotain tietoa vaihdetaan, mutta ei yksittäisiin henkilöön meneviä”, sanoo Malmirae.

”Esimerkiksi tavarantoimittajillemme on hyödyllistä tietää mitä tai millaisia tuotteita halutaan eri puolilla Suomea, mutta yksilöityä tietoa emme jaa.”

 

Haitta yrityksille

Tiedonkeruusta syntyy tietenkin myös kustannuksia. Kuluttajille pitää painaa kortteja, data tarvitsee palvelintilaa ja sen analysointiin tarvitaan ammattilaisia, jotka pitää joko rekrytoida tai kouluttaa itse.

Hyödyt ja haitat on kuitenkin punnittu tarkoin, ja raakadatan – jota yleensä kutsutaan big dataksi – analysointi nähdään mahdollisuutena.

Big data ei kuitenkaan kerro kaikkea. Esimerkiksi Google kehitti flunssaepidemioita ennustaakseen työkalun vuonna 2008. Vuonna 2012 sen ennuste oli kuitenkin Yhdysvalloissa kaksi kertaa suurempi kuin maan terveysviranomaisten, kertoi CNBC-kanava. Jos apteekki olisi luottanut Googlen ennusteeseen, se olisi tullut tilanneeksi varastoon aivan liikaa nuharohtoja.

 

Onko tämä turvallista tai edes sopivaa?

S-ryhmä kertoo sivuillaan, että asiakasomistajien asiakasrekisteritiedot sisältävä verkkosivu on suojattu palomuurilla. Tunnistautuminen tapahtuu pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella.

S-ryhmän työntekijöistä tuotekohtaisia ostotietoja pääsevät tutkimaan vain ne ihmiset, joiden työtehtäviin se kuuluu. Lisäksi järjestelmiin kirjaudutaan henkilökohtaisilla käyttäjätunnuksilla ja salasanoilla, ja ”asiakastietoja hallinnoivat järjestelmät on suojattu”. Se miten tiedot on suojattu, ei käy sivuilta ilmi.

S-ryhmän Pekka Malmirae ei mielellään avaa teknisiä yksityiskohtia juuri tietoturvan vuoksi. Hän kuitenkin vakuuttaa, että tietoturva on asia, johon S-ryhmässä kiinnitetään huomiota.

”Meillä on 25 vuoden kokemus asiakasrekisterin ylläpitämisestä”, hän muistuttaa.

Viranomaisille yksilöidyt ostotiedot voivat olla erittäin hyödyllisiä. Niiden perusteella voidaan pyrkiä ennakoimaan vaikka terroriteko: jos vaikkapa Utöyan iskun Norjassa vuonna 2011 toteuttanut Anders Breivik olisi ollut viranomaisten seurannassa, hänen ostotiedoistaan olisi saatettu pystyä päättelemään, että mies oli rakentamassa lannoitteista räjähdettä.

Myös Helsingin huumepoliisin entinen päällikön Jari Aarnion hämäriä käteisvaroja on pystytty paikallistamaan sen perusteella, että hän ja hänen vaimonsa tekivät käteisellä plussa-pisteitä kartuttaneita ostoja noin 41 000 euron arvosta.

Sen sijaan Kuluttajanliiton juristi Tuula Sarion mielestä S-ketju meni liian pitkälle. Hän kertoi Twitterissä aikovansa lopettaa bonuskortin käytön.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Bonusjärjestelmä
  • S-ryhmä
  • Tietosuoja
  • Kuluttajat
  • Laura Halminen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    2. 2

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    3. 3

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    4. 4

      Verottaja tutkii Panaman papereiden perusteella kymmeniä suomalaisia – veroparatiisivuodon tutkinta on ottanut kesän aikana ison harppauksen eteenpäin

    5. 5

      ”Boksi” esti nukkumisen ja kuulustelijan sylki lensi – Ageeda Paavel muistaa tarkkaan, mitä KGB:n edeltäjä teki hänelle teinityttönä Tallinnan synkimmässä kellarissa kesällä 1946

    6. 6

      Suunnitteletko budjettimatkaa? Hintavertailu kertoo, missä on nyt edullista lomailla

    7. 7

      Lihavuus lisääntyy joka puolella maailmaa – Suomessa on lihavia Ruotsia enemmän, mutta maailmassa olemme vain keskitasoa, kertoo 195 maan vertailu

    8. 8

      Kehäradan lipunmyynti on ajoittain ruuhkautunut Helsinki-Vantaalla – ”Oli säälittävää nähdä turhautuneet ulkomaalaiset ja kärsimättömät suomalaiset yhden lippuautomaatin edessä”

    9. 9

      Dna-testi voi paljastaa sukusalaisuuksia satojen vuosien takaa – Laurin jälkeläisille selvisi, että he eivät polveudukaan Laurista

    10. 10

      Kolmen päivän katkaisuhoito ei riitä koko kesän jatkuneen tissuttelun lopettamiseen – tuntuu, että puolisoni on jätetty heitteille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    2. 2

      Dna-testi voi paljastaa sukusalaisuuksia satojen vuosien takaa – Laurin jälkeläisille selvisi, että he eivät polveudukaan Laurista

    3. 3

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    4. 4

      Merkillinen välikohtaus Itämerellä ihmetyttää – se liittynee Venäjän lisääntyneeseen uhoon

    5. 5

      Taiteilija Miina Äkkijyrkkä syytti norjalaistaiteilijaa kopioinnista ja vaati 118 000 euron korvauksia – Tekijänoikeusneuvosto katsoi teokset parodioiksi

    6. 6

      Kolmen päivän katkaisuhoito ei riitä koko kesän jatkuneen tissuttelun lopettamiseen – tuntuu, että puolisoni on jätetty heitteille

    7. 7

      ”Boksi” esti nukkumisen ja kuulustelijan sylki lensi – Ageeda Paavel muistaa tarkkaan, mitä KGB:n edeltäjä teki hänelle teinityttönä Tallinnan synkimmässä kellarissa kesällä 1946

    8. 8

      Rintasyövästä kertaalleen parantuneen Astrid Swanin syöpä on uusiutunut

    9. 9

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    10. 10

      Erin Dillon menetti kaksi lastaan huumeiden takia, mutta haaveilee silti yhä huumeista – HS:n reportaasi valkoisten kerjäläisten kaupungista, jossa huumepussit toimitetaan kotioven eteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    4. 4

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    5. 5

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    6. 6

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    7. 7

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    8. 8

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    9. 9

      Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

    10. 10

      Lipunmyynti lähijunissa loppui aikoja sitten, mutta 22 asemaa on edelleen ilman automaattia – Mitä tekee konduktööri, joka ei saa enää myydä lippuja?

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Viivi Lehikoinen aitoi 19-vuotiaiden EM-pronssia hurjalla ennätysparannuksella: ”Tuo aika oli hirveä yllätys”
    3. ”Boksi” esti nukkumisen ja kuulustelijan sylki lensi – Ageeda Paavel muistaa tarkkaan, mitä KGB:n edeltäjä teki hänelle teinityttönä Tallinnan synkimmässä kellarissa kesällä 1946
    4. Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen
    5. Verottaja tutkii Panaman papereiden perusteella kymmeniä suomalaisia – veroparatiisivuodon tutkinta on ottanut kesän aikana ison harppauksen eteenpäin
    6. Naisille viime hetken yllätyspäätöksellä uusi laji yleisurheilun MM-kisoihin
    7. ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu
    8. Jenna Laukkanen jäi sekauintiennätyksellään MM-kisojen alkueriin – kaksi muutakin suomalaista karsiutui jatkosta
    9. Temppelin torni luisui jokeen Myanmarissa – Rankkasateiden aiheuttamien tulvien uskotaan tuhonneen perustukset
    10. Tunti sitten
    11. Lihavuus lisääntyy joka puolella maailmaa – Suomessa on lihavia Ruotsia enemmän, mutta maailmassa olemme vain keskitasoa, kertoo 195 maan vertailu
    12. Real Madridin tähtipuolustaja siirtyy pelaajakaupoilla mässäilevään Manchester Cityyn – kymmenien miljoonien arvoinen sopimus
    13. Näytä lisää