Valikko
Talous

Kaupan liitto: Kaupan laajentuneet aukioloajat lisäsivät alan työllisyyttä – vapautus toi 2 500 uutta työpaikkaa

Myös vähittäiskaupan kasvu vauhdittui vapautumisen jälkeen. Yrittäjien määrä kuitenkin väheni.

Kaupan vapautuneet aukioloajat ovat vauhdittaneet vähittäiskaupan kasvua ja lisänneet alan työntekijöiden määrää, kertoo Kaupan liiton selvitys. Käänne on tapahtunut juuri niillä aloilla, joilla uusia aukioloaikoja on hyödynnetty eniten: päivittäistavarakaupassa ja tavaratalokaupassa.

”Jo tässä vaiheessa voidaan sanoa, että vapautuneet aukioloajat ovat selvästi piristäneet kaupan tilannetta”, liiton pääekonomisti Jaana Kurjenoja sanoo.

Sekä päivittäistavarakaupassa että tavaratalokaupassa liikevaihto kasvoi ruuan hintakilpailusta huolimatta.

Myös työntekijöiden määrä vähittäiskaupassa lisääntyi vuoden ensimmäisen puoliskon aikana noin 2 500:lla viime vuoden alkupuoliskoon verrattuna. Työtuntienkin määrä kasvoi.

Samalla kuitenkin vähittäiskaupan yrittäjien ja heidän työtuntiensa määrä on kutistunut. Yrittäjien ja yrityksessä työskentelevien perheenjäsenten määrä supistui vuoden ensimmäisellä puoliskolla 2 000:lla.

Aukioloaikojen vapautumisen yhteenlaskettu vaikutus onkin ensi vuonna Kaupan liiton mukaan nolla. Alan työllisten määrän kasvu jää lyhytaikaiseksi. Yrittäjien määrän vähentyminen johtaa siihen, että Kurjenojan ennusteen mukaan ensi vuonna työllisyys supistuu puoli prosenttia.

Syynä on, että kauppojen laajentuneet aukioloajat ovat iskeneet pieniin kauppoihin. Aiemmin pitkät aukioloajat olivat vain pienten kauppojen kilpailuetu. Jo keväällä päivittäistavaroiden myynti supistui yli 10 prosenttia alle sadan neliömetrin pienmyymälöissä.

”Vanhat aukiolot suosivat pieniä yksiköitä ja kioskeja. Vapaat aukiolot ovat siirtäneet myyntiä isompiin yksiköihin”, Kurjenoja tiivistää.

”Myös työllisyydessä on tapahtunut samanlainen siirtymä.”

Kaupat ovat saaneet vuoden alusta lähtien pitää ovensa auki milloin haluavat.

Aiemmin laki rajoitti aukioloaikoja myymälän koon perusteella.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Henri Karvinen jätti lukion väliin, työskenteli 10 vuotta rakennuksilla ja pääsi lääkikseen – Nyt hän kertoo, mikä oli onnistumisen salaisuus

    2. 2

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    3. 3

      Reza otti köyden ja kiipesi Rautatientorilla puuhun – itsetuhoiselle karkotettavalle ei ole juuri apua tarjolla

    4. 4

      Tuulia Syvänen lopetti valehtelun kokonaan, ja se mullisti hänen elämänsä – ”Miksi feikkaamme, vaikka ihmiset tykkäävät meistä enemmän, kun uskallamme olla vajavaisia ja tyhmiä?”

    5. 5

      Päivi Laine on Suomen ensimmäinen Irak-lähettiläs vuosiin: ”Jos ihmiset tietäisivät Irakin todellisuuden, pakolaiskeskustelu olisi erilaista”

    6. 6

      Miksi kukaan ei välitä autoilijoista? Viherpuhe jyrää vaaliohjelmissa

    7. 7

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    8. 8

      Facebookiin tulee suurin muutos vuosikausiin: Ruutuun ilmestyvät Snapchatista kopioidut tarinapylpyrät – Tästä on kyse

    9. 9

      Kyllä Saksa opettaa jäykkää joustamaan

    10. 10

      Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

    3. 3

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    4. 4

      Euroopan vanhin laiskiainen putosi puusta Korkeasaaressa – tällainen on onnettomuuteen joutunut 43-vuotias Coco

    5. 5

      Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

    6. 6

      Moni uskoo, että sokeri tai maito voi aiheuttaa syöpää – Asiantuntija kertoo nyt, millainen ruokavalio pitää syövän loitolla

    7. 7

      Trump haukkui Obaman golfharrastuksen kymmenillä twiiteillä ja vakuutti, ettei presidenttinä ”edes näkisi viheriöitä” – nyt hän on pelannut 13 kertaa

    8. 8

      Toimitusjohtajalle potkut isosta espoolaisesta isännöinti- ja huoltoyhtiöstä – epäillään rahojen väärinkäytöstä

    9. 9

      Näistä syistä ruotsalaiset juovat suomalaisia vähemmän – ”Suomi on irtaantumassa Ruotsin, Norjan ja Islannin joukosta”

    10. 10

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    3. 3

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    4. 4

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    5. 5

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    6. 6

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    7. 7

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    8. 8

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    9. 9

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    10. 10

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    11. Näytä lisää