Talous

Verkkokauppa.comin kasvu pysähtyi – taustalla uusi kilpailija

Yrityksen tukkumyynnin väheneminen ja kilpailutilanteen kiristyminen hidastivat kasvua.

Tietotekniikan, elektroniikan ja kodinkoneiden myymiseen erikoistuneen Verkkokauppa.comin kasvu on pysähtynyt. Yrityksen liikevaihto oli lähes sama huhti–kesäkuussa verrattuna edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan.

Liikevaihto kasvoi 0,1 miljoonaa euroa 80,1 miljoonaan euroon. Yrityksen vertailukelpoinen liikevoitto laski 1,0 miljoonaan euroon viime vuoden 1,5 miljoonasta.

Verkkokauppa.com on aiemmin onnistunut kasvamaan kaupan alan vaikeuksista huolimatta. Esimerkiksi vuoden 2015 loppupuolella yritys teki historiansa parhaan tuloksen.

Verkkokauppa.comin toimitusjohtaja Samuli Seppälä selittää myynnin jämähtämistä tiedotteessa sillä, että tukkumyynnin määrä väheni ja elektroniikkamarkkinoille tuli uusi merkittävä kilpailija.

Tanskalaislähtöinen kodintekniikan ketju Power avasi ensimmäiset myymälänsä Suomessa tänä vuonna.

Kun Verkkokauppa.comin liiketoimintaa tarkastelee vuoden 2016 alusta kesäkuun loppuun selviää, että kokonaisuudessaan puolen vuoden aikana liikevaihto on kasvanut.

Yrityksen liikevaihto kasvoi tammi–kesäkuussa 7 prosenttia verrattuna edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon.

Liikevaihto kasvoi 10,7 miljoonaa euroa ja oli 164 miljoonaa euroa kahden ensimmäisen vuosineljänneksen aikana. Erityisesti tietokoneiden, televisioiden, isojen kodinkoneiden, tietokoneiden oheislaitteiden ja kellojen liikevaihto kasvoi.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Elektroniikka
  • myynti

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    2. 2

      Viimeisimmät tiedot Turun puukotuksista: Epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla – kaksi uhria ja epäilty yhä tehohoidossa

    3. 3

      Pääministeri Sipilä: Ei ole mitään näyttöä siitä, että Turun puukotukset olisivat olleet terroritekoja

    4. 4

      Timo Metsola, 42, on kietonut Helsingin vuokra-asuntomarkkinat pikkurillinsä ympärille – Yli 50 asuntoa omistava judoka on Jari Sarasvuon mukaan ”matemaattinen poikkeustapaus”

    5. 5

      Ruotsalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    6. 6

      Mikä on epäillyn motiivi? Liittyykö poliisin haltuun ottama pakettiauto tekoihin? HS listasi viisi avointa kysymystä Turun puukotuksista

    7. 7

      Ilmaiset käteisnostot voivat loppua, kun Ottojen tilalle tulee Nosto-automaatteja

    8. 8

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    9. 9

      Miten kovaa Mo Farah oikein juoksee? Tältä näyttää, kun tavallisten ihmisten juoksumatto asetetaan mestarin vauhtiin

    10. 10

      ”Emme enää näytä uskottavalta vaihtoehdolta nuorelle arvoliberaalille sukupolvelle”, sanoo Sdp:n Sanna Marin surkeista kannatusluvuista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Viimeisimmät tiedot Turun puukotuksista: Epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla – kaksi uhria ja epäilty yhä tehohoidossa

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    4. 4

      Turun tapahtumien silmin­näkijä: ”Näin kuinka vaaleaa naista puukotettiin useita kertoja kaulaan”

    5. 5

      HS seurasi: Näin poliisin tiedotustilaisuus Turun puukotuksista eteni – poliisi vahvistaa sivullisten suojelleen ihmisiä

    6. 6

      Pääministeri Sipilä: Ei ole mitään näyttöä siitä, että Turun puukotukset olisivat olleet terroritekoja

    7. 7

      Ruotsalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    8. 8

      Yksi sairaalaan Turun puukotustapauksen takia tuoduista on kuollut – kahdeksan hoidossa

    9. 9

      Charlottesvillessä kokoontui satoja hampaisiin asti aseistautuneita natseja keskellä kirkasta päivää – ja Yhdysvaltain presidentti vähättelee asiaa

    10. 10

      Timo Metsola, 42, on kietonut Helsingin vuokra-asuntomarkkinat pikkurillinsä ympärille – Yli 50 asuntoa omistava judoka on Jari Sarasvuon mukaan ”matemaattinen poikkeustapaus”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Viimeisimmät tiedot Turun puukotuksista: Epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla – kaksi uhria ja epäilty yhä tehohoidossa

    2. 2

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    3. 3

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    4. 4

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    5. 5

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    6. 6

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    7. 7

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    8. 8

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    9. 9

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    10. 10

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Suurlähettiläät ja suomisoul antoivat äänen lama-ajan seksinnälkäisille ja epätoivoisille heteromiehille – nyt he saattaisivat tarvita suomisoulia taas
    3. Viimeisimmät tiedot Turun puukotuksista: Epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla – kaksi uhria ja epäilty yhä tehohoidossa
    4. Viime vuonna kuolleelta Jouko Turkalta ilmestyy uusi kirja – syksyn kaunokirjoissa paljon kiintoisia nimiä Juha Hurmeesta Rosa Liksomiin, Sanna Karlströmistä A.W. Yrjänään ja Roberto Bolañosta Lucia Berliniin
    5. Erkka Mykkänen fanittaa Waltaria ja päätyi kirjoittamaan jatkoa Sinuhen tarinalle – kotimainen klassikkokirjallisuus on yksi kirjasyksyn näkyvimmistä trendeistä
    6. Suomalaiset toivat värikkyyttä Maj Lind -kilvan avauspäivään
    7. Linja-auton alle jäänyt ihminen kuoli 9-tiellä Tampereella – liikenne kulkee taas normaalisti onnettomuuspaikalla
    8. Mikä on epäillyn motiivi? Liittyykö poliisin haltuun ottama pakettiauto tekoihin? HS listasi viisi avointa kysymystä Turun puukotuksista
    9. Valokuvaaja Tea Karvinen sai tarpeekseen Helsingistä, myi asuntonsa ja lähti seitsemäksi vuodeksi kiertämään kansallispuistoja – Nyt hän suosittelee lähtemään metsään yksin
    10. Tunti sitten
    11. HS Kirjaston viikon kirja: Nationalismi nousee, mutta silti on vielä toivoa – Voit nyt lukea ilmaiseksi Heikki Aittokosken Kuolemantanssin
    12. Suomalaistoimittaja tapasi tanskalaisen keksijän sukellusveneessä, joka vain muutamaa kuukautta myöhemmin upposi – samalla ruotsalainen toimittaja katosi jäljettömiin
    13. Näytä lisää