Talous

Euroalueen talouden elpymisessä vahvistumisen merkkejä Brexitistä huolimatta

Talouden kehittymistä ennakoiva ostopäälliköiden indeksi vahvistui elokuussa, vaikka ekonomistit odottivat sen heikenneen.

Euroalueen talous vahvistui alustavien tietojen mukaan elokuussa ennakoitua enemmän, ilmenee markkinatutkimusyhtiö Markitin ostopäällikköiden indeksin ennakkotiedoista. Taloudellinen toimeliaisuus lisääntyi hieman sekä teollisuudessa että palvelualoilla.

Euroalueen ostopäälliköiden indeksi oli elokuussa 53,3 pistettä eli suurimmillaan seitsemään kuukauteen. Uutistoimisto Reutersin haastattelemat ekonomistit otaksuivat indeksin heikenneen 53,1 pisteeseen. Heinäkuussa indeksi lukema oli 53,25 pistettä.

”Elokuun ennakkotiedot viittaavat siihen, että euroalueen talous kasvaa vakaasti kolmannella vuosineljänneksellä eikä elpymisessä ole merkkejä Brexitin aiheuttamasta epävakaudesta”, Markitin pääekonomisti Chris Williamson sanoo tiedotteessa.

Britanniassa kesäkuun lopussa järjestetyssä kansanäänestyksessä enemmistö äänestäjistä kannatti Euroopan unionista eroamista eli Brexitiä. Ekonmistit ja tutkimuslaitokset ovat arvioineet, että kansanäänestyksestä aiheutuva epävakaus hidastaa euroalueen talouskasvua.

Markit arvioi, että euroalueen bruttokansantuote kasvaa heinä–syyskuussa 0,3 prosenttia ja vuositasolla 1,2 prosenttia.

Ostopäälliköiden indeksi on historiallisen näytön perusteella ennakoinut kohtalaisen luotettavasti bruttokansantuotteen kehittymistä.

Jos indeksin lukema on yli 50 pistettä, kokonaistuotanto eli bruttokansantuote kasvaa. Jos lukema on alle 50 pistettä, kokonaistuotanto supistuu.

Markit laskee ostopäälliköiden indeksin 5 000 euroalueen yritykselle tehtävästä kyselystä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Suhdanne
  • Brexit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Pääkaupunkiseudun bussi­liikenne on tänään sekaisin, koska asiakas antoi palautetta, kuljettajalle kerrottiin siitä, ja esimies läimäytti oven kiinni luottamus­miehen edestä

    2. 2

      Vuosikymmeniä vaivannut mysteeri ratkesi: lähes kukaan ei lapsena pitänyt mustaa miestä tummaihoisena – ”Vanhemmat siirtävät omia pelkojaan lapsilleen”, sanoo psykologi

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Suomalaisen yleisin ansio on 2 500 euroa – katso palkat ammateittain ja vertaa laskurilla omaa palkkaasi muihin iän ja koulutuksen mukaan

    5. 5

      Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

    6. 6

      Internet ei saa tästä tarpeekseen: häissä pettymyksensä avoimesti osoittava pikkutyttö

    7. 7

      Terveystarkastajat ovat alkaneet ratsata Airbnb-asuntoja Helsingissä

    8. 8

      Masennus vaani ja valitsi onnellisen hetken – Anni Saastamoisen elämässä oli kaikki hyvin, kun hän yhtäkkiä löysi itsensä vessasta itkemästä

    9. 9

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    10. 10

      Helsingin Tallinna-tunneli sai yllättävän kilpailijan Espoosta – Peter Vesterbacka kokoaa jo kansainvälistä rahoitusta ja on siksi opetellut puhumaan kiinaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    2. 2

      24-vuotias suomalaisnainen haki miehiä netti-ilmoituksella, johon vastasivat itsensäpaljastaja, sadisti, porno-ohjaaja ja ”elävä nukke” – Samira Elagoz teki dokumentin, jollaista ei ole ennen nähty

    3. 3

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    4. 4

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    5. 5

      Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

    6. 6

      ”On perusteltua, että se, joka nousee aamukuudelta ja menee Alepan kassalle, tienaa enemmän kuin se, joka ei nouse eikä mene” – Eduskunta jatkaa väittelyä budjetista

    7. 7

      Merika Kallionpää oli uskonnollisen yhteisönsä tähti, kun häntä varoitettiin toisesta uskovasta naisesta – suhde ja kaapista tuleminen syöksivät Kallionpään sivuraiteelle

    8. 8

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    9. 9

      Helsingin Tallinna-tunneli sai yllättävän kilpailijan Espoosta – Peter Vesterbacka kokoaa jo kansainvälistä rahoitusta ja on siksi opetellut puhumaan kiinaa

    10. 10

      Suomi sallii hyönteisten kasvattamisen ja myymisen ruoaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

    5. 5

      Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

    6. 6

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    7. 7

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    8. 8

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    9. 9

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    10. 10

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    11. Näytä lisää