Talous

Komissio puolustaa Kreikan tilastointia

Komission mielestä Kreikan tilastokeskuksen tilastoissa ei ole ollut huomautettavaa vuosina 2010–2015.

Euroopan komissio ilmoitti keskiviikkona, että väitteet Kreikan tilastokeskuksen vääristelemistä tilastoista ovat perusteettomia.

Kreikan hallitus kertoi olevansa yllättynyt, että komissio ottaa kantaa tuomioistuimessa vireillä olevaan asiaan. Komissio lähetti hallitukselle kirjeen, jossa se puolustaa Kreikan tilastokeskuksen entistä pääjohtajaa Andreas Georgiouta.

”Komissiolle ja Eurostatille on täysin selvää, että tiedot Kreikan julkisen talouden velasta vuosina 2010–2015 ovat luotettavia ja ne on asianmukaisesti raportoitulle Eurostatille – päinvastoin kuin tätä ajanjaksoa ennen”, työllisyys- ja sosiaaliasioista vastaava komissaari Marianne Thyssen sanoi.

Eurostat on komission alaisuudessa toimiva Euroopan tilastokeskus.

Tilastokeskuksen entistä pääjohtajaa Georgiouta epäillään kansallisen edun vaarantamisesta, koska hänen väitetään suurennelleen Kreikan julkisen talouden velkaa.

Georgiou on kiistänyt epäilyt ja pitää niitä poliittisena ajojahtina. Hän toimi tilastokeskuksen pääjohtajana elokuusta 2010 elokuuhun 2015. Georgiouta vastaan nostettiin vuonna 2013 syyte Kreikan julkisen talouden alijäämän keinotekoisesta suurentelusta.

Syyttäjän mielestä suurentelu johti siihen, että Kreikka joutui hyväksymään muilta eurovaltioilta ja Kansainväliseltä valuuttarahastolta IMF:ltä saamalleen 110 miljardin euron hätälainalle tarpeettoman ankarat ehdot.

Oikeudenkäynti oli kuihtumassa kasaan, mutta elokuussa Kreikan korkein oikeus päätti tutkia asian uudestaan. Ekonomistit ja tilastotieteilijät eri puolilla ovat tukeneet Georgiouta ja osallistuneet hänen asianajokulujensa maksamiseen.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Flow-festivaalin välikohtauksesta julkaistiin video – ruoka lentää, kiljumista, järjestyksenvalvojat kiskovat dj:n alueelta

    2. 2

      Delfiininpoikanen ajautui rantaveteen Espanjassa ja kuoli vartissa, koska ihmiset halusivat ottaa kilvan kuvia sen kanssa

    3. 3

      Suomessa on jo niin paljon julkisesti hölynpölyyn hurahtaneita, että jopa ”ajatuksia lukeva” Pete Poskiparta kavahtaa

    4. 4

      Espoo tyrmäsi pyörätuolissa istuvan Olivian, 9, koulukyydin musiikkiluokalle – koulumatka olisi pidentynyt 800 metriä

    5. 5

      Kallion kirkkoherra Teemu Laajasalo valittiin Helsingin uudeksi piispaksi – ”Nyt Suomen kirkko on taas siinä tilanteessa, että kaikki kymmenen piispaa ovat miehiä”

    6. 6

      Kabulissa siepatusta suomalaisnaisesta julkaistiin uusi video – varoittaa matkustamasta islamilaisiin maihin

    7. 7

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    8. 8

      Ministeriö vaatii korkeakouluja luopumaan työläistä pääsykokeista jo ensi keväänä – näin muutos vaikuttaa korkeakouluun pyrkiviin lukiolaisiin ja välivuotta viettäviin

    9. 9

      Game of Thronesin seuraava jakso julkaistiin vahingossa etuajassa HBO Nordicilla

    10. 10

      Hybridiautojen myynti kasvaa: Suomi-Mersu nousi tilaston yllättäjäksi – autoverossa huima ero dieseliin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Toimittaja kokeili, saako todennäköisesti sinultakin kerättävästä ”nimettömästä” selaustiedosta selville, kuka olet ja missä surffailet – saa, todella helposti

    2. 2

      Ministeriö vaatii korkeakouluja luopumaan työläistä pääsykokeista jo ensi keväänä – näin muutos vaikuttaa korkeakouluun pyrkiviin lukiolaisiin ja välivuotta viettäviin

    3. 3

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    4. 4

      Halla-aho vaatii Helsingin kohtuuhintaisten asuntojen kohdentamista työssä käyville – Vapaavuori: ”Tämän tyyppiseen diskriminaatioon ei ole mahdollisuutta”

    5. 5

      Flow-festivaalin välikohtauksesta julkaistiin video – ruoka lentää, kiljumista, järjestyksenvalvojat kiskovat dj:n alueelta

    6. 6

      Ateistia pidetään moraalittomampana kuin uskovaa, paitsi Suomessa – tutkijat selvittivät ihmisten ennakkoluulot erikoisella kyselyllä sarjamurhaajista

    7. 7

      Olen miehille joko vitsi tai huumorintajuton ”feminatsi” – Miksi sovinistisia vitsejä pitäisi sietää?

    8. 8

      Jaksoarvio: Game of Thronesin viidennen jakson tärkein paljastus saattoi jäädä huomaamatta

    9. 9

      Espoo tyrmäsi pyörätuolissa istuvan Olivian, 9, koulukyydin musiikkiluokalle – koulumatka olisi pidentynyt 800 metriä

    10. 10

      Lihaksikas ihminen voikin olla huonossa kunnossa – Hyvä kunto tarkoittaa ennen kaikkea toimintakykyä, sanoo fysioterapeutti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    2. 2

      Hirveät taudit piinaisivat meitä jos rokotuksia ei olisi, ja moni suomalainen on unohtanut sen, sanoo professori – ”Minulla oli huone täynnä lapsia, jotka eivät oppineet puhumaan yhtään sanaa”

    3. 3

      Tekstiviesti vieraalta naiselta muutti Tonin elämän – Pettämisestä kuuleminen voi musertaa, mutta anteeksianto on usein paras selviytymiskeino

    4. 4

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      HS testasi eineslihapullat: Raati löysi kaksi pyörykkää, jotka nousivat ylitse muiden

    7. 7

      Unitutkija: Suomalaisten ruokailurytmi vaikeuttaa nukahtamista – Päivän pääateria kannattaisi syödä vasta illalla

    8. 8

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    9. 9

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    10. 10

      Nyt on jollakulla ollut ylimääräistä aikaa: Malminkartanon täyttömäen portaiden yli 200 askelmaa maalattiin valkoisiksi keskiviikkoyönä

    11. Näytä lisää