Valikko
Talous

Suomi saattaa tehdä historiaa: syndikoitu laina negatiivisella korolla

Uutistoimisto Reutersin mukaan yksikään eurovaltio ei ole aikaisemmin laskenut liikkeeseen syndikoitua lainaa negatiivisella korolla

Suomi saattaa ensi viikolla ensimmäisenä eurovaltiona laskea liikkeeseen syndikoidun joukkolainan, jonka markkinakorko olisi negatiivinen.

Kolmen Suomen kanssa neuvotellutta pankkiiria arvioi Reutersille, että syndikoidun joukkolainan liikkeeseen laskeminen on vääjäämätöntä. Heidän mielestään on hyvin mahdollista, että laina lasketaan liikkeeseen ensi viikolla.

Kahden pankkiirin mukaan lainan juoksuaika olisi seitsemän vuotta. Kolmannen Reutersin kanssa puhuneen pankkiirin mielestä Suomi laskee liikkeeseen pidemmän juoksuajan lainan, koska silloin korko olisi positiivinen ja sillä olisi enemmän kysyntää.

Valtiokonttorin apulaisjohtaja Anu Sammallahti ei kommentoi Reutersin uutista.

Negatiivinen korko tarkoittaisi, että sijoittajat maksaisivat Suomelle joukkolainan merkitsemisestä. Syndikoidussa lainassa ryhmä pankkeja hankkii lainaa varten tarjouksia sijoittajilta, jotka sittemmin merkitsevän lainan.

Finanssiyhtiö Nordean analyytikko Jan von Gerich pitää todennäköisenä, että Suomi laskee lähiaikoina liikkeeseen syndikoidun lainan negatiivisella korolla.

”Olemme jo pitkään pitäneet sitä mahdollisena. Olisin ehkä enemmän sitä mieltä, että kyse on viiden vuoden lainasta.”

Valtiokonttori ilmoitti kesäkuussa laskevansa todennäköisesti syksyllä liikkeeseen viiden vuoden lainan, mutta ei ole sulkenut pois pidempää lainaa.

Jos lainan korko on pienempi kuin Euroopan keskuspankin (EKP) talletuskorko, sitä ei voida ottaa mukaan eurojärjestelmän arvopapereiden osto-ohjelmaan. Siinä tapauksessa sen kysyntä voisi olla vähäistä.

EKP:n talletuskorko on nykyisin -0,40 prosenttia. Eurojärjestelmä ostaa arvopapereita markkinoilta. Eurojärjestelmä muodostuu eurovaltioiden kansallisista keskuspankeista ja EKP:sta.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Valtiontalous

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    3. 3

      Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

    4. 4

      Euroopan vanhin laiskiainen putosi puusta Korkeasaaressa – tällainen on onnettomuuteen joutunut 43-vuotias Coco

    5. 5

      Trump ryhtyi kumoamaan Obaman ilmasto­politiikkaa – Mutta mitä on Trumpin mainitsema ”puhdas hiili”?

    6. 6

      Paavo Väyrysen Terve Helsinki -liike irtisanoutui yhteistyöstä kristillis­demokraattien kanssa

    7. 7

      Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

    8. 8

      Nokian Renkaiden uusi johtaja vietti seitsemän vuotta kotiäitinä – Näin huolehdit, ettei urasi kärsi lapsia hoitaessa

    9. 9

      Toimitusjohtajalle potkut isosta espoolaisesta isännöinti- ja huoltoyhtiöstä – epäillään rahojen väärinkäytöstä

    10. 10

      Katastrofista toipuva Samsung julkisti uuden puhelinmallin, jonka etupuoli on käytännössä pelkkää näyttöä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    3. 3

      Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

    4. 4

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    5. 5

      Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

    6. 6

      Moni uskoo, että sokeri tai maito voi aiheuttaa syöpää – Asiantuntija kertoo nyt, millainen ruokavalio pitää syövän loitolla

    7. 7

      Euroopan vanhin laiskiainen putosi puusta Korkeasaaressa – tällainen on onnettomuuteen joutunut 43-vuotias Coco

    8. 8

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    9. 9

      Kaupungeissa on jotain, mikä koettelee mielenterveyttä – urbaani psykoosi on kaupunkilaisten oma oireyhtymä

    10. 10

      Yhdeksällä miljoonalla eurolla tietokoneita ja elektroniikkaa suoraan vääriin käsiin – näin Helsingin opetusviraston laitepetos onnistui

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    3. 3

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    4. 4

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    5. 5

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    8. 8

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    9. 9

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    10. 10

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    11. Näytä lisää