Valikko
Talous

Kuolinisku TTIP:lle? Ranskalaisministeri vaatii kauppaneuvottelujen lopettamista USA:n kanssa

EU-maissa usko neuvottelujen onnistumiseen on hyvin vähäistä ja hajaannus on suurta.

Bryssel / Helsinki

Ranska vaatii Euroopan unionia lopettamaan Yhdysvaltain kanssa käytävät neuvottelut laajasta TTIP-vapaakauppasopimuksesta, kertoo Ranskan kauppaministeri Matthias Fekl RMC Radio -aseman haastattelussa.

Feklin ilmoitus tulee vain päivä sen jälkeen, kun EU-komissio vakuutti, että TTIP-neuvotteluja jatketaan normaalisti ja niillä on kaikkien EU-maiden tuki.

TTIP-lyhenne tulee sanoista Transatlantic Trade and Investment Partnership eli transatlanttinen kauppa- ja investointikumppanuus. Sopimuksella pyritään vapauttamaan Yhdysvaltain ja EU:n välistä kauppaa muun muassa tulleja laskemalla ja tuotestandardeja yhtenäistämällä.

Feklin mukaan neuvotteluilla ei ole ranskalaisten tukea. Hän syyttää umpikujasta Yhdysvaltoja, joka olisi antanut EU:lle vain laihoja myönnytyksiä.

”Amerikkalaiset eivät anna mitään tai sitten vain murusia [– –] Ei liittolaisten välillä voi neuvotella näin. Tämä on totuuden hetki, päätöksen hetki”, Fekl sanoi.

”Ollakseni aivan selvä, pysäyttäminen tarkoittaa loppua [– –] Ranska pyytää puhdasta, yksinkertaista ja lopullista päättämistä näille neuvotteluille”.

Hän aikoo esittää toiveensa neuvottelujen lopettamisesta muiden EU-maiden ministereille syyskuun lopussa Slovakian pääkaupungissa Bratislavassa.

”[Neuvottelut] pitäisi lopettaa selkeästi, jotta voimme aloittaa ne paremmalta pohjalta”, Fekl totesi.

Feklin mukaan uusissa keskusteluissa pitäisi huomioida paremmin ainakin ”ympäristö, ekologia, sosiaaliset kysymykset ja pienet ja keskisuuret yritykset”.

Komission maanantaiset vakuuttelut neuvotteluiden jatkumisesta olivat seurausta Saksan kauppaministerin Sigmar Gabrielin sunnuntaisesta arviosta, jonka mukaan ”neuvottelut Yhdysvaltain kanssa ovat käytännöllisesti katsoen epäonnistuneet”.

Yhdysvaltain pääneuvottelija Michael Froman ilmoitti, että neuvottelut etenevät.

Tiistaina Gabriel sanoi yhdysvaltalaisten päättäneen neuvottelut, ”koska eivät olleet valmiita kompromisseihin eurooppalaisten kanssa”, uutistoimisto Reuters kertoi. Hän myös sanoi, ettei pidä mahdollisena sovun saavuttamista tänä vuonna eli siis Yhdysvaltain väistyvän presidentin Barack Obaman aikana.

Lausuntojen sekamelska kielii vähimmillään siitä, että tärkeimmissä EU-maissa usko neuvottelujen onnistumiseen on hyvin vähäistä ja hajaannus on suurta. Kielteiset lausunnot voivat olla myös tapa kalastella äänestäjien suosiota, sillä TTIP-sovun vastustus on laajaa sekä Saksassa että Ranskassa, joissa molemmissa valmistaudutaan ensi vuoden vaaleihin.

Ranskan pääministeri Manuel Valls totesi jo kesäkuun lopulla, että maailman kattavimmasta kahdenvälisestä kauppasopimuksesta haaveilun voi lopettaa kokonaan.

”Kerronpa suoraan, että transatlanttista kauppasopimusta ei voi saada aikaan. Sopimus ei ole raiteillaan”, Valls totesi.

Suomen ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkänen (kok) on rauhoitellut neuvotteluista noussutta paniikkia. Mykkänen huomauttaa, että Ranskan ja Saksan ministerit ovat kritisoineet TTIP:tä aiemminkin.

”#TTIP tie haastava mutta tarpeen. Ranskan&Saksan ministereiltä kuultu samaa aiemminkin, ei uutta”, Mykkänen viestitti pikaviestipalvelu Twitterissä.

Vapaakauppasopimimusten vastainen ilmapiiri on jyrkkää myös Yhdysvalloissa, jossa pidetään presidentinvaalit marraskuussa. Pian väistyvä presidentti Obama on yrittänyt saada TTIP-sovun valmiiksi ennen kautensa loppua ensi tammikuussa.

TTIP:tä vastustavien kansalaisjärjestöjen mukaan kauppasopimus tapahtuu suuryritysten ehdoilla ja sopu voisi heikentää esimerkiksi kuluttajasuojaa ja ympäristönormeja.

Sopimuksen puolustajien mukaan pelot ovat turhia ja TTIP auttaisi EU-maiden talouksia kasvamaan, minkä lisäksi EU:lla olisi suurempi valta globaalien normien luomisessa.

EU-komission päätiedottaja Margaritis Schinas tyrmäsi maanantaina väitteet TTIP-neuvottelujen halvaantumisesta.

”Vaikka kauppaneuvottelut ottavat aikansa, pallo pyörii yhä ja komissio saavuttaa edistystä”, Schinas sanoi tiedotustilaisuudessa.

Saksan liittokanslerin Angela Merkelin tiedottaja totesi myös maanantaina, että neuvottelut jatkuvat.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • TTIP
  • Eurooppa

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Kallion ydinbaareihin kuuluva Cafe Mascot suljettu toistaiseksi, asiasta ilmoitettiin maanantai-iltana Facebookissa: ”Sata tapahtumaa peruuntuu”

    2. 2

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    3. 3

      Alman hitti nostettiin jo Britannian suurimman radiokanavan A-listalle – merkitsee suurta näkyvyyttä

    4. 4

      Nämä 17 Arnold Schwarzeneggerin upeaa giffiä auttavat selviämään elämän haasteista

    5. 5

      Sompasauna saa jatkaa ainakin kolme vuotta, sen jälkeen saunan on joko siistiydyttävä tai muutettava – ”Se ei voi olla tuollainen kuin se nyt on”

    6. 6

      Vanhat hääperinteet tuntuvat yhä useammista vaivaannuttavilta – Suvi Sahakarin häissä morsiamen sijaan ryöstettiin kakkulapiot

    7. 7

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    8. 8

      Kontulan koti­hälytykset työllistävät poliisia eniten: ”Päiväsaikaan on rauhallista, kun ne kovimmat jätkät nukkuu” – HS:n hakukone kertoo, mikä työllistää poliisia kotikulmillasi

    9. 9

      Käpylän lonkerovarkauksille saattoi löytyä selitys: greippi vahvistaa huumaavien lääkkeiden vaikutusta – kolesterolilääkkeiden kanssa voi syntyä jopa hengenvaara

    10. 10

      Klas Mattson asuu perheensä kanssa ulkosaaristossa yhdeksän muun vakituisen asukkaan kanssa, eikä kaipaa sinne mitään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    2. 2

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    3. 3

      Sylki paljastaa, että nykyihminen on joskus paritellut tuntemattoman ihmislajin kanssa

    4. 4

      Kontulan koti­hälytykset työllistävät poliisia eniten: ”Päiväsaikaan on rauhallista, kun ne kovimmat jätkät nukkuu” – HS:n hakukone kertoo, mikä työllistää poliisia kotikulmillasi

    5. 5

      Kohukenkä myytiin loppuun saman tien verkkokaupassa – suomalaisissa urheilukaupoissa Niken uutta juoksutossua ei ole ollut tarjolla

    6. 6

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    7. 7

      ”Kapitalistista logiikkaa” vastustavat talonvaltaajat eivät suostu lähtemään saaristohuvilalta – Helsingin vaihtamat uudet lukot rikottiin heti, valtaajat kieltävät koskeneensa

    8. 8

      Kookosrapua ei kannata kutsua juhliin – jättimäinen otus tyhjentää pöydän ja vie kissankin

    9. 9

      Posti lopetti kirjeiden jakamisen tiistaisin – ”En näe, että tässä tulisi ongelmaa täyttää postilain asettamaa laatuvaatimusta”

    10. 10

      Vasta joka kolmannella on eurooppalainen sairaanhoitokortti – moni myös ajattelee virheellisesti, että Suomen valtio järjestää kotiinkuljetuksen vakavan sairastumisen jälkeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    2. 2

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    3. 3

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    4. 4

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    5. 5

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    6. 6

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    7. 7

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    8. 8

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    9. 9

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    10. 10

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    11. Näytä lisää