Valikko
Talous    |   HS-Analyysi

Globalisaatio on tuonut paljon hyvää – miksi se on nyt vastatuulessa?

Halvempi taulutelevisio ei tuo lohtua, jos oma elämäntapa, työpaikka tai itsemääräämisoikeus tuntuu uhatulta.

Globalisaatio on hyödyttänyt suomalaisia poikkeuksellisen paljon.

Lisääntynyt globaali taloudellinen, poliittinen ja sosiaalinen vuorovaikutus on tuonut Suomeen uutta vaurautta enemmän kuin yhteenkään toiseen maahan, kertoo tuore tutkimus.

Eivätkä suomalaiset ole saamapuolella yksin. Lisääntynyt kansainvälinen kauppa, yritysten välinen kiristynyt kilpailu ja pitkälle viety globaali työnjako ovat kasvattaneet hyvinvointia joka puolella maapalloa – joissain maissa ja väestöryhmissä enemmän kuin toisissa.

Eikä nyt puhuta pelkästään viimeksi kuluneista 20 vuodesta.

Ihmiskunnan historiaa suurella pensselillä luonnosteleva evoluutiobiologi Matt Ridley laittaa ihmislajin tuhansien vuosien hämmästyttävän hyvinvoinnin kasvun juuri kaupankäynnin lisääntymisen ja työnjaon edistymisen piikkiin.

Kirjassaan The Rational Optimist Ridley huomauttaa, ettei materiaalinen kehitys ole automaatio: historiasta löytyy esimerkkejä yhteisöistä, jotka olosuhteiden pakosta tai omasta tahdostaan eristäytyivät, taantuivat, köyhtyivät ja kuihtuivat.

Vakuuttavasta historiasta huolimatta huoli globalisaation suunnasta on viime aikoina kasvanut länsimaissa. Brexit-kansanäänestyksen tulos, Donald Trumpin suosio sekä EU:n ja USA:n vapaakauppasopimuksen (TTIP) vastustus voidaan nähdä merkkeinä kasvavasta globalisaatiokritiikistä.

Miksi kummassa joku haluaisi lypsävän lehmän pois päiviltä?

Sen ymmärtämiseksi auttaa, jos globalisaatiota tarkastelee vähän laajempana ilmiönä, yleisenä kansainvälistymisenä ja keskinäisriippuvaisuuden lisääntymisenä. Globalisaatio on taloudellinen, poliittinen ja kulttuurinen ilmiö.

Monet analyysit globalisaation häviäjistä ja voittajista keskittyvät globalisaation taloudelliseen puoleen. Onkin helppo nähdä, miksi taloudellinen globalisaatio ei kaikkia innosta.

Globalisaatio kun ei ole pehmeä voima. Se kiristää kilpailua ja pakottaa jatkuvasti hakemaan tapoja lisätä tuottavuutta. Tapa, jolla se lisää hyvinvointia isossa kuvassa, tuottaa häviäjiä paikallisesti ja hetkellisesti. (Eikä nyt mennä ongelmallisiin työoloihin köyhissä maissa, se on oman kirjoituksensa aihe.)

Taloudellinen globalisaatio uhkaa vähän kouluttautuneita työntekijöitä länsimaissa. Vastaavasti se on synnyttänyt kehittyviin talouksiin suuren ja kasvavan keskiluokan. Kielitaitoisille huippuosaajille se tarjoaa mahdollisuuden kilpailuttaa työnantajia ympäri maailman.

Taloudelliset selitykset eivät kuitenkaan yksin riitä.

Globalisaation yksi puoli on ihmisten lisääntynyt liikkuvuus, siis maahanmuutto ja sen mukanaan tuoma kulttuurien sekoittuminen.

Osa ihmisistä kokee tämän selvästi uhkana omalle elämäntyylilleen. Monikulttuurisuuden näkee eri kulmasta asuessaan lähiössä kuin nauttiessaan metropolien kulttuuririennoista ja etnisistä ravintoloista.

Lisäksi globalisaatio poliittisena ilmiönä tarkoittaa päätösten siirtymistä kauemmaksi äänestäjistä, ylikansalliselle tasolle. Se tarkoittaa myös keskinäisriippuvaisuuden lisääntymistä. Se tarkoittaa niin ikään valtioiden vallan vähenemistä suhteessa yrityksiin, jotka liikuttelevat ketterästi toimipisteitään maasta toiseen sen mukaan, missä työvoima on halvinta ja verot rasittavat vähiten.

On helppo nähdä, miksi globalisaatio tuntuu uhkaavan myös itsemääräämisoikeutta. Ilmiötä voi mennä todistamaan Britanniaan. Suomessa sama pelko on helppo havaita yhtäältä perussuomalaisten EU-skeptisyydessä, toisaalta vihreiden ja vasemmiston TTIP-kritiikissä.

Globalisaatio on tuonut kiistattomia hyötyjä, mutta ihmisten pelkoja ja huolia ei voi ohittaa. Globalisaation puolustajien on tehtävä muutakin kuin osoiteltava euromääriä ja prosenttilukuja.

Halvempi taulutelevisio ei paljon lämmitä, jos samaan aikaan tuntuu, että oma työpaikka, elämäntapa ja itsemääräämisoikeus ovat uhattuina.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Globalisaatio
  • Talous
  • Maailmankauppa
  • Sanoma Pro

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    2. 2

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    3. 3

      Löyhkäävä ”koiranlihakuja” on maanpäällinen helvetti, jossa päättömät, paistetut koirat odottavat vierailijoita – osa ihmisistä ajattelee yhä lihan maistuvan parhaalta, kun koira on piesty ennen teurastusta

    4. 4

      Naton Euroopan-joukkojen johtaja: Venäjän suuret sotaharjoitukset Valko-Venäjällä voivat osoittautua ”Troijan hevoseksi”

    5. 5

      Suomen ökyhuviloita kaupataan nyt ulkomaisille ostajille – HS:n video näyttää, millaisen huvilan Suomesta saa kahdella miljoonalla eurolla

    6. 6

      Linkin Parkin laulaja Chester Bennington on kuollut

    7. 7

      Suomi on täynnä kuntia, joissa ulkomaalais­taustaisia on vain kourallinen – kartta osoittaa, että maahanmuutto keskittyy voimakkaasti suuriin kaupunkeihin

    8. 8

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    9. 9

      Suomalaiset saivat häpeällisen huonon tuloksen, kun eurooppalaisten hiilijalanjäljet pantiin kartalle – Miksi hiilijalanjälki paisuu Suomessa?

    10. 10

      Näin stand up -koomikon brändiä suojellaan: Pikkufestivaalin ei annettu käyttää Sami Hedbergin nimeä vitsikilpailun nimessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Lifestyle­bloggaajan elämä on liian ihanaa ollakseen totta – Onko jatkuva ”täydellisen minän” esittely narsistista, nykyaikaa vai osa ihmisyyttä?

    4. 4

      Kela olettaa kämppikseni maksavan asumismenoni

    5. 5

      Suomalaiset saivat häpeällisen huonon tuloksen, kun eurooppalaisten hiilijalanjäljet pantiin kartalle – Miksi hiilijalanjälki paisuu Suomessa?

    6. 6

      Näin stand up -koomikon brändiä suojellaan: Pikkufestivaalin ei annettu käyttää Sami Hedbergin nimeä vitsikilpailun nimessä

    7. 7

      Seuraamme melankolisina ja pelokkaina James Bond -kansan surullista bluffia brexit-neuvotteluissa – kansanäänestystä edeltäneiden valheiden mittakaava alkaa tulla esiin

    8. 8

      16-vuotias Linda kiinnostui Isisistä ja karkasi kotoaan Saksasta, nyt hänet on ehkä löydetty Mosulin tunneleista – mallioppilaasta tuli radikaali muutamassa kuukaudessa

    9. 9

      Despacito on maailman kaikkien aikojen striimatuin kappale – Näistä syistä espanjankielisestä biisistä tuli niin valtaisa megahitti, myös Suomessa

    10. 10

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    4. 4

      11-vuotiaan Taijatuuli Louhivuoren isä joutui taposta vankilaan, ja vapauduttuaan isä tappoi uudestaan – ”Tuo mies on hulluin murhaaja, josta olen kuullut, ja mä rakastan sitä”

    5. 5

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    6. 6

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    7. 7

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    8. 8

      Ruokolahden leijona oli isojen poikien pila – viranomaiset ovat tienneet totuuden 25 vuotta

    9. 9

      Lipunmyynti lähijunissa loppui aikoja sitten, mutta 22 asemaa on edelleen ilman automaattia – Mitä tekee konduktööri, joka ei saa enää myydä lippuja?

    10. 10

      Game of Thrones alkaa – Tällä jutulla pääset kartalle, mistä sarja ja päähenkilöt uudella kaudella jatkavat

    11. Näytä lisää