Valikko
Talous

Ekonomistit uskovat EKP:n pidättyvän uusista poikkeustoimista

Lähes kaikki uutistoimisto Reutersin haastattelemat analyytikot uskovat, että keskuspankki lisää rahapoliittista elvystään myöhemmin syksyllä.

Useat ekonomistit arvioivat, että euroalueen talouskasvun jouduttaminen edellyttää lisää rahapoliittista elvystä Euroopan keskuspankilta (EKP).

Sen sijaan lähes kaikki uutistoimisto Reutersin haastattelemat analyytikot uskovat keskuspankin pidättäytyvän rahapoliittisen elvytyksen lisäämisestä tänään.

EKP:n neuvosto ilmoittaa rahapoliittiista päätöksistään kello 14.45 Suomen aikaa, minkä jälkeen pääjohtaja Mario Draghi pitää lehdistötilaisuuden.

Yksi syy uusien toimien lykkäämiselle voi olla sekin, että keskuspankki odottaa vielä Britannian kansanäänestyksen vaikutuksia euroalueen talouteen. Kesäkuun lopussa järjestetty kansanäänestyksessä enemmistö äänestäjistä puolsi Britannian eroamisesta Euroopan unionista. Eroamisen ennustettiin aiheuttavan suurta epävakautta euroalueen talouteen, mutta ainakin toistaiseksi vaikutukset ovat olleet ennustettua vähäisemmät.

Euroalueen talouskasvu on yhä verraten hidasta ja inflaatiovauhti eli hintojen kallistuminen kaukana EKP:n hintavakaustavoitteesta. EKP:n tavoitteena on pitää inflaatiovauhti hieman alle kahdessa prosentissa. Elokuussa inflaatiovauhti oli Euroopan tilastokeskuksen Eurostatin ennakkotietojen mukaan 0,2 prosenttia. Inflaatiovauhti on ollut alle prosentin lokakuusta 2013 lähtien.

Analyytikot pitävät todennäköisenä, että EKP lisää rahapoliittista elvystystään myöhemmin tänä vuonna. Rahan tarjontaa lisäämällä keskuspankki pyrkii siihen, että yritykset ja kotitaloudet lisäisivät lainanottoaan tehdäkseen uusia investointeja. Pyrkimystään EKP on tehostanut sillä, että pankkien talletuskorko on -0,40 prosenttia.

Kesäkuun alussa EKP aloitti ensimmäisen neljästä rahoitusoperaatiosta, jolla se tarjoaa liikepankeille neljäksi vuodeksi lainaa poikkeuksellisen edullisilla ehdoilla.

Jos pankit lisäävät riittävästi lainanantoaan yrityksille ja kotitalouksille, rahoitusoperaatioiden korko voi olla sama kuin talletuskorko eli -0,40 prosenttia. Siinä tapauksessa keskuspankki maksaisi liikepankille lainanotosta.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Rahapolitiikka
  • EKP
  • Eurokriisi

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    2. 2

      Yhdeksällä miljoonalla eurolla tietokoneita ja elektroniikkaa suoraan vääriin käsiin – näin Helsingin opetusviraston laitepetos onnistui

    3. 3

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    4. 4

      Vuorilta löytyi maailman vanhin ja harvinaisin koiralaji – Uudenguinean ylämaakoiran uskottiin jo kuolleen sukupuuttoon

    5. 5

      Nainen brittipolitiikassa on yhä sääriensä summa – tabloidin seksistinen kansikuva onnistui hätkähdyttämään jopa Britanniassa

    6. 6

      Kasvukivut sekoittivat Finnairin – tässä selitys Miamin-lentojen perumiselle

    7. 7

      Junioriurheilijan seuranvaihto maksoi peräti 5 000 euroa – tässä syy

    8. 8

      Syyte: Lihayritys myi ulkomaista lihaa kotimaisena ja kierrätti myymättömät tuotteet raaka-aineeksi – ”Virheitähän on tehty”, sanoo toimitusjohtaja HS:lle

    9. 9

      Kelan pääjohtaja julkaisi poikkeuksellisen anteeksipyynnön toimeentulotuen ruuhkautumisesta: ”Tilanne on ollut asiakkaille kohtuuton”

    10. 10

      Trump ryhtyy romuttamaan ilmastopolitiikkaa – Tänään allekirjoitettavan asetuksen ennustetaan elvyttävän kannattamatonta hiilivoimaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    2. 2

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    3. 3

      Vuorilta löytyi maailman vanhin ja harvinaisin koiralaji – Uudenguinean ylämaakoiran uskottiin jo kuolleen sukupuuttoon

    4. 4

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    5. 5

      Opetan lukiossa asioita, joita en ole opiskellut päivääkään

    6. 6

      Nainen ei saanut avioeroa Britanniassa – miljonääripariskunnan vaimon on pakko pysyä avioliitossa, vaikka mies valitti vanhasta syrjähypystä ja haukkui vaimoa julkisilla paikoilla

    7. 7

      Tiedoksi niille, jotka surevat pakolaisten aiheuttamia kustannuksia: Leirittämällä ja eristämällä he vasta kalliiksi tulevatkin

    8. 8

      Koulun sisäilma tuhosi työntekijän terveyden – nyt vantaalaiskoulun lattian alta on löytynyt silkkaa vettä

    9. 9

      Syyte: Lihayritys myi ulkomaista lihaa kotimaisena ja kierrätti myymättömät tuotteet raaka-aineeksi – ”Virheitähän on tehty”, sanoo toimitusjohtaja HS:lle

    10. 10

      Nainen brittipolitiikassa on yhä sääriensä summa – tabloidin seksistinen kansikuva onnistui hätkähdyttämään jopa Britanniassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    4. 4

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    5. 5

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    6. 6

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    7. 7

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    8. 8

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    9. 9

      Sanna Stellanin talo paljastui homepommiksi – Vakuutus ei korvaa totaalisesta remontista senttiäkään

    10. 10

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    11. Näytä lisää