Valikko
Talous

Ara syytti VVO:ta vuokrien välistävedosta, VVO syyttää Araa nyt mustamaalaamisesta

Korjausvarojen välistävetosyytöksistä tuohtunut VVO harkitsee kantelua oikeusasiamiehelle.

Vuokra-asuntoyhtiö VVO harkitsee kantelevansa oikeusasiamiehelle vuokrasääntelyä valvovan Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Aran toiminnasta Y-Säätiö-kaupassa.

VVO:n mukaan julkisuudessa esitetyt väitteet, että yhtiö olisi järjestellyt ison asuntokaupan siten, että pystyy pitämään itsellään vuokralaisilta perityt käyttämättömät korjausvarat, lähentelevät kunnianloukkausta. Yhtiön mukaan viranomainen on tietoisesti antanut julkisuuteen väärää tietoa ja pyrkinyt mustamaalaamaan yhtiötä.

Yhtiö laittoi keskiviikkona julkisuuteen tiedotteen, jossa avaa omalta osaltaan Y-Säätiön kanssa tehdyn suuren asuntokaupan taustoja.

VVO on sopinut myyvänsä 8 619 hintasäänneltyä Ara-asuntoa Y-Säätiölle. Ara toimi kaupassa viranomaistahona, joka hyväksyi kaupan ja määritteli asunnoille enimmäishinnan.

Kauppaa on käsitelty julkisuudessa, sillä samalla, kun Ara kesäkuussa hyväksyi kaupan, se moitti tapaa, jolla VVO ja Y-Säätiö sopivat kaupan hoitavansa.

VVO käytännössä myy Y-Säätiölle kaikki VVO Asunnot Oy:n sisällä olevat hintasäännellyt asunnot. Sen sijaan, että Y-Säätiö ostaisi koko yhtiön, se ostaa yhtiön koko sisällön kiinteistökauppana, ikään kuin kiinteistö kerrallaan.

Menettely on Aran kesäkuisen päätöksen mukaan poikkeuksellinen ja arava- ja korkotukilainsäädännön hengen vastainen. Menettelyn seuraus on, että vuokrissa vuosien mittaan perityt korjausvarat eivät siirry kiinteistöjen mukana uudelle omistajalle.

VVO:n mukaan yhtiö on toiminut täysin laillisesti. Yhtiö kiistää väitteet siitä, että se olisi pitänyt itsellään myydyissä kiinteistöissä kerätyt käyttämättömät korjausvarat. Sen mukaan viranomainen on antanut järjestelystä julkisuuteen väärää tietoa.

VVO:n mukaan myydyissä kiinteistöissä kerättiin kymmenen vuoden aikana 66,3 miljoonaa euroa tuleviin korjauksiin varattua rahaa. Näistä korjauksiin käytettiin hieman alle 66 miljoonaa euroa.

Käyttämättömiä korjausvaroja myydyissä kiinteistöissä oli siis 370 000 euroa.

”Ara ei ole esittänyt huomautettavaa tai eriävää mielipidettä toimitetusta laskelmasta. VVO pitää käsittämättömänä ja kunnianloukkaukseen rinnastettavana julkisuudessa esitettyjä väitteitä korjausrahojen väärinkäytöstä”, yhtiön tiedotteessa todetaan.

VVO myös sanoo siirtäneensä kaupan osana Y-Säätiölle kolme miljoonaa euroa rahaa kattamaan tulevia korjauksia sekä kompensoimaan kaupassa ostajalle syntyneitä ylimääräisiä kuluja.

Korjausvarojen kohtalo on yksi kiistakysymys VVO:n ja Aran välillä. Siihen liittyy kiista siitä, miksi kauppa ylipäänsä toteutettiin Aran kritisoimalla tavalla kiinteistökauppana. Aran mielestä kauppa olisi pitänyt toteuttaa osakeyhtiökauppana, jolloin korjausvarat olisivat siirtyneet ostajalle.

”Meidän lähtökohtamme on koko ajan ollut, että koko VVO Asunnot Oy olisi myyty Y-Säätiölle kerralla”, Aran ylijohtaja Hannu Rossilahti sanoi HS:lle viime viikolla.

VVO puolustautuu toteamalla, että yhtiön omistuksessa oli myös markkinahintaisia asuntoja ja koko osakeyhtiön myyminen olisi ollut mahdotonta.

”Konsernin tytäryhtiöiden välillä oli saatavia sekä velkasuhteita ja tällaisen tytäryhtiön [VVO Asunnot Oy:n] myyminen konsernin ulkopuolelle ei ollut mahdollista”, tiedotteessa todetaan.

Yhtiön mukaan asukkaiden kannalta paras vaihtoehto olisi ollut, että myytävät kiinteistöt olisi siirretty uuteen tytäryhtiöön, joka sitten olisi myyty Y-Säätiölle. Ara tosin katsoo, että myös tässä tapauksessa korjausvarat olisivat jääneet VVO:lle.

Järjestely kuitenkin kaatui VVO:n mukaan siihen, että Ara yllättäen ilmoitti muuttavansa myyntihinnan laskentakaavaa eikä noudattanut lakiin kirjattua laskentatapaa. Myyntihinta tässä tapauksessa olisi ollut vain 50 000 euroa, kun kesäkuussa lopulta hyväksytty myyntihinta oli 68 miljoonaa euroa.

”Tämä Aran tarkoituksellisesti väärä luovutuskorvauksen tulkinta johti tilanteeseen, jossa suunniteltu kauppa päätettiin toteuttaa kiinteistökauppana.”

VVO ihmettelee myös muutoin Aran toimintaa. Yhtiön mukaan Ara on muun muassa ilmoittanut hävittäneensä luovutuskorvauksen kannalta keskeisiä ja ikuisesti säilytettäviä asiakirjoja, mikä on vaikeuttanut asian käsittelyä.

”Myöhemmin nämä asiakirjat kuitenkin ovat löytyneet VVO:n vedotessa diaarinumeroon ja omaan arkistoonsa”, tiedotteessa todetaan.

Yhtiön mukaan olisi hyvä, jos Aran toiminta tutkittaisiin. Se katsoo, että Araan kohdistunut kritiikki, poliittinen paine ja mediajulkisuus ovat vaikuttaneet viranomaisen toimintaan. Käytännössä selvitys tarkoittaisi kantelua oikeusasiamiehelle.

VVO:n toimitusjohtaja Jani Nieminen kuitenkin kertoo, ettei kantelua ole vielä tehty.

Yhtiö on tehnyt Aralle oikaisupyynnön koskien kaupan toista osaa, ja odottaa päätöksen valmistumista lähiviikkoina.

”Luemme päätöksen sisällön ja perustelut ja katsomme, noudattaako se lakia ja Aran ohjeita”, Nieminen sanoo.

Yhtiöllä on sen jälkeen kaksi mahdollisuutta: se voi hakea päätöksen muutosta hallinto-oikeudessa ja pyytää oikeusasiamiestä selvittämään Aran toimintaa.

Y-Säätiö-tapaus on Niemisen mukaan poikkeuksellinen, mutta hänen mukaansa viime vuosilta on muitakin tapauksia, jotka osoittavat, että poliittinen paine on vaikuttanut Aran toimintaan.

”Kaikki isot toimijat ovat joutuneet Aran kanssa hallinto-oikeuteen ja voittaneet siellä.”

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    2. 2

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    3. 3

      Vuorilta löytyi maailman vanhin ja harvinaisin koiralaji – Uudenguinean ylämaakoiran uskottiin jo kuolleen sukupuuttoon

    4. 4

      Yhdeksällä miljoonalla eurolla tietokoneita ja elektroniikkaa suoraan vääriin käsiin – näin Helsingin opetusviraston laitepetos onnistui

    5. 5

      Kasvukivut sekoittivat Finnairin – tässä selitys Miamin-lentojen perumiselle

    6. 6

      Theresa May allekirjoitti historiallisen erokirjeen – EU-perhe käynnistää tänään monimutkaisen avioeron, jossa on sovittava ”asunnosta, lapsista, koirista ja kesämökistä”

    7. 7

      Syyte: Lihayritys myi ulkomaista lihaa kotimaisena ja kierrätti myymättömät tuotteet raaka-aineeksi – ”Virheitähän on tehty”, sanoo toimitusjohtaja HS:lle

    8. 8

      Helsingin uusissa K-18-pakohuoneissa on kauhua, kannibalismia ja oikeita näyttelijöitä pelottelemassa – tällaisia pelit ovat

    9. 9

      Rajan yli salakuljetetut liuskat paljastavat Pohjois-Korean arjen – Maailmalla kerää huomiota kirja, jonka tekijä on mysteeri

    10. 10

      Huomenna hänet silvotaan – suomalaiskuvaaja todisti ympärileikkausta Keniassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    2. 2

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    3. 3

      Vuorilta löytyi maailman vanhin ja harvinaisin koiralaji – Uudenguinean ylämaakoiran uskottiin jo kuolleen sukupuuttoon

    4. 4

      Opetan lukiossa asioita, joita en ole opiskellut päivääkään

    5. 5

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    6. 6

      Syyte: Lihayritys myi ulkomaista lihaa kotimaisena ja kierrätti myymättömät tuotteet raaka-aineeksi – ”Virheitähän on tehty”, sanoo toimitusjohtaja HS:lle

    7. 7

      Nainen brittipolitiikassa on yhä sääriensä summa – tabloidin seksistinen kansikuva onnistui hätkähdyttämään jopa Britanniassa

    8. 8

      Tiedoksi niille, jotka surevat pakolaisten aiheuttamia kustannuksia: Leirittämällä ja eristämällä he vasta kalliiksi tulevatkin

    9. 9

      Nainen ei saanut avioeroa Britanniassa – miljonääripariskunnan vaimon on pakko pysyä avioliitossa, vaikka mies valitti vanhasta syrjähypystä ja haukkui vaimoa julkisilla paikoilla

    10. 10

      Rajan yli salakuljetetut liuskat paljastavat Pohjois-Korean arjen – Maailmalla kerää huomiota kirja, jonka tekijä on mysteeri

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    3. 3

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    4. 4

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    5. 5

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    6. 6

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    7. 7

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    8. 8

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    9. 9

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    10. 10

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    11. Näytä lisää