Valikko
Talous

STT: Ministeriö niskuroi valtioneuvoston kansliaa vastaan Finaviassa – muistio paljastaa, mitä ohjeita jätettiin noudattamatta

Omistajaohjaus arvioi vastuukysymyksiä liikenne- ja viestintäministeriön pyynnöstä.

Liikenne- ja viestintäministeriö ohitti valtioneuvoston kanslian omistajaohjausosaston ohjeet lähes täydellisesti lentoasemayhtiö Finavian johdannaissotkun käsittelyssä viime syksynä.

Suomen Tietotoimiston (STT) hankkiman muistion mukaan omistajaohjausosasto hyvin selkeästi linjasi, että vahingonkorvauskanteet olivat yhtiön hallituksen päätettävissä. Niitä varten ei olisi ollut tarvetta järjestää yhtiökokousta.

Ohjeiden mukaan valtio-omistaja olisi voinut järjestää yhtiökokouksen, jos se olisi ollut kanteiden nostamista vastaan.

”Tällainen ratkaisu olisi kuitenkin epäluottamuksen osoitus yhtiön nykyiselle hallitukselle, joka on harkinnan ja selvitysten perusteella päättänyt tehdä kanteen nostamista koskevan ratkaisun”, STT:n siteeraamassa muistiossa linjataan.

Omistajaohjaus oli arvioinut vastuukysymyksiä liikenne- ja viestintäministeriön pyynnöstä. Muistio on päivätty 19. marraskuuta.

Finavian hallitus oli päättänyt äänestyksen jälkeen nostaa vahingonkorvauskanteet viime syyskuussa. Sekä ministeriö että Finavian hallitus olivat siinä käsityksessä, että kanteiden nostamista varten pitää järjestää yhtiökokous.

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk) ei tukenut hallitusta yhtiökokouksen järjestämisessä. Berner on perustellut linjaustaan sillä, etteivät lisäselvitykset valmistuneet ajoissa. Muun muassa poliisitutkinta valmistui vasta tänä keväänä

Kun yhtiökokousta ei järjestetty, kanteiden nostoaika meni umpeen. Yli 400 000 euron tappioista ei haettu vahingonkorvausta.

Ministeriö alkoi myös valmistella sovintosopimusta Finavian aiemman tilintarkastusyhtiön Deloitten kanssa. Pikaisen valmistelun jälkeen syntynyt sovintosopimus hyväksyttiin Finavian hallituksessa joulukuun alussa.

STT:n hankkimassa omistajaohjausosaston muistiossa painotetaan puolueettoman Keskuskauppakamarin tilintarkastuslautakunnan lausuntoa. Tilintarkastuslautakunta tutki silloin viranomaisena Finavian tilintarkastajien toimintaa.

Muistiossa omistajaohjausosasto tähdentää, että kanne tilintarkastajia vastaan menestyisi paremmin, jos myös yhtiön entistä toimitusjohtajaa ja hallituksen jäseniä vastaan olisi vireillä vahingonkorvauskanne.

HS uutisoi viime joulukuussa, että tilintarkastuslautakunnan lausunnon mukaan molemmat tilintarkastajat olivat toimineet hyvän tilintarkastustavan vastaisesti. Deloitte & Touche sai huomautuksen vuoden 2010 johdannaisten tarkastamisesta ja Ernst & Young varoituksen vuoden 2011 johdannaisten tarkastamisesta.

Tilintarkastuslautakunnan lausunnolla ei kuitenkaan ollut merkitystä, koska Finavian hallitus oli jo tehnyt sovintosopimuksen Deloitten kanssa. Myös valtiontalouden tarkastustusvirasto (VTV) on viitannut juuri tähän sovintosopimukseen moittiessaan ministeriön omistajaohjausta.

Finavian johdannaissotkujen käsittely alkoi eduskunnan tarkastusvaliokunnassa tällä viikolla.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Finavia

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    2. 2

      Nainen brittipolitiikassa on yhä sääriensä summa – tabloidin seksistinen kansikuva onnistui hätkähdyttämään jopa Britanniassa

    3. 3

      Vuorilta löytyi maailman vanhin ja harvinaisin koiralaji – Uudenguinean ylämaakoiran uskottiin jo kuolleen sukupuuttoon

    4. 4

      Rajan yli salakuljetetut liuskat paljastavat Pohjois-Korean arjen – Maailmalla kerää huomiota kirja, jonka tekijä on mysteeri

    5. 5

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    6. 6

      Haloo Helsinki! toi tuhannet faninsa juhlimaan Tallinnaan – katso kuvakooste ”koko Suomen bändin” paluukeikalta

    7. 7

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    8. 8

      Syyte: Lihayritys myi ulkomaista lihaa kotimaisena ja kierrätti myymättömät tuotteet takaisin raaka-aineeksi

    9. 9

      Kelan pääjohtaja julkaisi poikkeuksellisen anteeksipyynnön toimeentulotuen ruuhkautumisesta: ”Tilanne on ollut asiakkaille kohtuuton”

    10. 10

      Harras usko ja ateismi vähentävät kuolemanpelkoa – eniten pelkää epävarma välijoukko

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    2. 2

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    3. 3

      Koulun sisäilma tuhosi työntekijän terveyden – nyt vantaalaiskoulun lattian alta on löytynyt silkkaa vettä

    4. 4

      Nainen ei saanut avioeroa Britanniassa – miljonääripariskunnan vaimon on pakko pysyä avioliitossa, vaikka mies valitti vanhasta syrjähypystä ja haukkui vaimoa julkisilla paikoilla

    5. 5

      Opetan lukiossa asioita, joita en ole opiskellut päivääkään

    6. 6

      Vuorilta löytyi maailman vanhin ja harvinaisin koiralaji – Uudenguinean ylämaakoiran uskottiin jo kuolleen sukupuuttoon

    7. 7

      Uimahallivastaava: ”Perimmäinen syy saunojen uima-asukieltoon on vain suomalainen saunakulttuuri”

    8. 8

      Lapsettomuus on karu yllätys vanhemmaksi haluaville – ”Anna anteeksi ettei sinusta tullutkaan äitiä”

    9. 9

      Tutkijat selvittivät, millaisia puolueiden jäsenet ovat ja paljonko he ansaitsevat – punavihreästä kuplastakin löytyi havainto

    10. 10

      Tiedoksi niille, jotka surevat pakolaisten aiheuttamia kustannuksia: Leirittämällä ja eristämällä he vasta kalliiksi tulevatkin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    4. 4

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    5. 5

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    8. 8

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    9. 9

      Sanna Stellanin talo paljastui homepommiksi – Vakuutus ei korvaa totaalisesta remontista senttiäkään

    10. 10

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    11. Näytä lisää