Valikko
Talous

Huhtamäki perustaa uuden tehtaan Yhdysvaltoihin –investoinnin arvo yli 100 miljoonaa dollaria

Toimitusjohtaja Jukka Moisio pitää investointia hyvin merkittävänä liiketoiminnan kasvattamiseksi Yhdysvalloissa.

Elintarvikkeiden pakkauksia valmistava Huhtamäki ilmoittaa ostavansa Yhdysvalloissa sijaitsevan tehdaskiinteistön uuden tuotantolaitoksen ja jakelukeskuksen perustamiseksi. Kiinteistö sijaitsee Goodyearissa Arizonassa.

Tuotantolaitos ja jakelukeskus mahdollistaa yhtiön mukaan Yhdysvaltain lounais- ja länsiosien tarjoilupakkaus- ja kerta-astiamarkkinoiden tehokkaan palvelun.

”Tämä on merkittävä investointi tarjoilupakkausliiketoimintamme kasvattamiseksi Yhdysvalloissa ja kartonkipakkausosaamisemme hyödyntämiseksi maailmanlaajuisesti”, sanoo Huhtamäen toimitusjohtaja Jukka Moisio tiedotteessa.

Investoinnin arvo kokonaisuudessaan ylittänee Huhtamäen mukaan yli 100 miljoonaa dollaria (noin 90 miljoonaa euroa) ja sisältää kiinteistön lisäksi tarvittavat parannus- ja muutostyöt sekä koneinvestoinnit ja -asennukset. Suurin osa investoinnista ajoittuu kuluvalle vuodelle ja ensi vuodelle.

Huhtamäki aikoo avata 70 000 neliömetrin rakennuksessa jakelukeskuksen vuoden 2017 alussa ja tuotantotoiminnan suunnitellaan alkavan vuoden 2017 lopussa. Täydessä laajuudessaan yksiköt työllistää yhtiön mukaan noin noin 300 työntekijää.

Yksikössä tullaan valmistamaan laajasti erilaisia tarjoilupakkaustuotteita, kuten kartonkipikareita ja -lautasia, eristäviä kuumajuomakuppeja, ruokarasioita, taivekartonkipakkauksia sekä muovipikareita ja -kansia.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Yritykset
  • Huhtamäki Oyj

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      Bändibussissa seksivideoitaan esitellyt Axl Smith sai ehdollisen vankeustuomion – maksettava 150 000 euroa korvauksia

    2. 2

      Nainen tarttui kahta taskuvarasta hihoista Taka-Töölössä – lompakko katosi, mutta yksi epäilty jäi kiinni

    3. 3

      Oudoilla havainne­kuvilla yritetään vaikuttaa – Helsinkiläis­mies turhautui ja kokeili, miltä Pasilan tornitalot näyttäisivät todellisuudessa

    4. 4

      Rasismista kertovasta halpis-kauhufilmistä tuli supermenestys Yhdysvalloissa: katsojalistojen kärjessä ja arviot ylistäviä – Suomen ensi-ilta päätettiin heti

    5. 5

      Johannes Majamäki, 16, sijoittaa kotitöistä saamiaan rahoja osakkeisiin – HS selvitti, miten pankit suhtautuvat alaikäisten osakekauppoihin

    6. 6

      Kultaryntäys kilometrien syvyyksiin alkoi – valtavat jyrsinruoppaajat möyrivät kohta merenpohjia

    7. 7

      We Got Beef -baarin pitäjä avaa tilalle ”lounge-henkisen” aikuisten baarin, josta saa peltipitsaa

    8. 8

      Kaj Kunnas irtisanoutui Yleltä: ”Ajatus kypsynyt varmaan kymmenen vuotta”

    9. 9

      ”Maahanmuuttovirasto hyväksyy tosiseikaksi sen, että Isis kidutti sinua” – pakolaisten käännytyspäätöksiä luetaan yleisölle teattereissa

    10. 10

      Hyvää stressiä kannattaa jopa hankkia lisää – ”Stressi voi olla voimavara”, kertoo tutkija

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Oudoilla havainne­kuvilla yritetään vaikuttaa – Helsinkiläis­mies turhautui ja kokeili, miltä Pasilan tornitalot näyttäisivät todellisuudessa

    2. 2

      Batagaikan jättikraatteri kasvaa nopeasti Siperiassa

    3. 3

      ”Painu neekeri takaisin sinne mistä tulit” – Michaela Moua kertoo, millaista on syrjintä Helsingin joukkoliikenteessä

    4. 4

      Raju pettymys ei voinut tulla Aino-Kaisa Saariselle yllätyksenä – ja lisää saattaa olla tulossa

    5. 5

      Uusi tiedonmuru Herttoniemestä kadonneen Harry Karjalaisen etsinnöissä – nähty Sipoonkorven liepeillä

    6. 6

      Pyöräteiden rakentamisessa on menty liiallisuuksiin Helsingissä – Miksi pyöräilyväylä tarvitsee moottoritien verran tilaa?

    7. 7

      Oksennus tyhjensi uimahallin Espoossa – Asiantuntija rauhoittaa: Uimahallit ovat liian lämpimiä norovirukselle

    8. 8

      Sadat lääkärit kipusivat tuloeliittiin palkkatyöllä – laskuri näyttää, miten Suomen kovatuloisimmat lääkärit tienaavat

    9. 9

      Autovakuutuksen uudistus voi tuoda satojen eurojen säästöt – HS vertaili pakollisen liikenne­vakuutuksen ehtoja ja hintoja

    10. 10

      Aira Samulin täyttää tänään 90 vuotta ja kannustaa välttämään vanhainkotia: ”Meillä on suuret ikäluokat tulossa, ei siitä edes tule mitään”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vaatteet paljastavat usein ihmisen luokka-aseman, vaikka sitä yrittäisi salata, kertoo tutkija – Tältä köyhyys näyttää ja tuntuu Suomessa

    2. 2

      Suomalaiset nimet aiheuttavat hauskoja ja kiusallisia tilanteita ulkomailla – ”Vieraat ihmiset saattavat hätkähtää, kun he huomaavat, etten ole arabi”

    3. 3

      Otatko työpaikkasi hauskuuttajan vakavasti? Syytä olisi, opastavat tutkijat

    4. 4

      Rivitaloremontti meni järkyttävällä tavalla pieleen Järvenpäässä – löperösti toiminut valvoja joutuu maksamaan peräti miljoonan euron korvaukset

    5. 5

      Pelastuslaitos kiittelee autoilijoita, jotka muodostivat Turun moottoritielle pelastuskujan – ”Erinomainen ilmiö”

    6. 6

      Pahoinpitelyt ja nöyryyttäminen mursivat 15-vuotiaan sipoolaispojan – Äiti kertoo, että nyt riittää: ”En anna tämän enää olla”

    7. 7

      Saara Aallon rohkea ilmapallotemppu huipensi X Factor -konsertin Lontoossa

    8. 8

      Tiina Lietzén kyllästyi työhönsä ja laski, ettei tarvitse kuukausipalkkaa – hän muutti alkeelliseen mökkiin ja hakkaa metsää

    9. 9

      Lääketeollisuus salaa suurimman osan lääkäreille maksetusta rahasta – katso, kuuluuko oma lääkärisi eniten rahoitusta saaneiden joukkoon

    10. 10

      Tätä on seksi nyt: Tinder-sukupolvi ei eläkään yltä­kylläisyydessä, parisuhteissa etenkin miehet kärsivät puutteesta – mistä se johtuu?

    11. Näytä lisää