Talous

Aasian kehityspankki toppuuttelee Kiinan velkaantumisen aiheuttamia pelkoja: ”Emme usko, että kriisi on lähellä”

Varapääekonomisti Juzhong Zhuang Aasian kehityspankista uskoo, että Kiinan hallitus pitää villiintyneillä velkamarkkinoilla ohjaksista kiinni.

Aasian kehityspankin varapääekonomisti Juzhong Zhuang on luottavainen siihen, että Kiinan rahoitusjärjestelmä selviää nopeasti kasvaneesta velkalastistaan ilman finanssikriisiä.

”Kiinalla on paljon velkaa, ja jonkinlainen ratkaisu pitää keksiä myös niin kutsutuille zombiefirmoille, joita ei ole päästetty kaatumaan. Valtio pystyy silti edelleen hallitsemaan tilannetta. Emme usko, että kriisi on lähellä”, hän toteaa.

Kiina käy läpi yhtä maailman modernin taloushistorian suurinta rakennemuutosta. Maailman talousfoorumin mukaan Kiinan bruttokansantuote per kansalainen noin 50-kertaistui vuosina 1978–2015 ja 800 miljoonaa ihmistä ponnisti yli köyhyysrajan. Teollistunut Kiina yrittää nyt muuttua palvelu- ja kulutusyhteiskunnaksi.

Muutos on kivulias. Kiinaa ottaa jatkuvasti takapakkia ja lankeaa takaisin kasvun ruokkimiseen velalla. Kokonaisvelka-aste on jo 255 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen, mikä on vähemmän kuin esimerkiksi euroalueella, mutta kehittyvälle taloudelle silti paljon.

Kiinan velkasuhde on kohonnut kahdeksassa vuodessa hurjat 107 prosenttiyksikköä. Kokonaisvelassa on mukana julkisen sektorin lisäksi myös yritysten ja kotitalouksien velat.

Kiinassa suuret konkurssit ovat edelleen tabu. Etenkin julkisen sektorin osittain tai kokonaan omistamat yritykset voivat käytännössä luottaa siihen, että valtio pelastaa ne. Aasian kehityspankin mukaan pelkästään Kiinan yrityssektorin velat ovat jo 174 prosenttia bruttokansantuotteesta.

”Virallisesti Kiinan pankkisektorilla on järjestämättömiä luottoja noin kaksi prosenttia. Monien arvioiden mukaan niitä on todellisuudessa enemmän, mutta valtiolla on finanssipoliittista tilaa puuttua tilanteeseen tarvittaessa. Kiina oppi sitä paitsi paljon 1990-luvun pankkikriisistä”, Zhuang sanoo.

Esimerkiksi Kiinan suurimman investointipankin Citicin omistama sijoituspalveluyhtiö CLSA arvioi keväällä, että järjestämättömiä luottoja on todellisuudessa 15–19 prosenttia. Lukema olisi samaa luokkaa kuin pankkikriisistä kärsivässä Italiassa.

Virallinen kahden prosentin lukemakin on suurin yli vuosikymmeneen.

1990-luvulla holtiton lainaaminen teki Kiinan valtiollisesta pankkisektorista lähes maksukyvyttömän. Tuolloin valtio pääomitti pankkejaan massiivisesti ja huonoksi menneet lainat siirrettiin erikseen niitä varten perustettuihin roskapankkeihin.

Kiinan pankit ovat yhä pääosin valtion omistuksessa ja pääomien liikkeet tarkkaan säänneltyjä. Kiina on kuitenkin entistä linkittyneempi muuhun maailmantalouteen.

Tästä symbolisena eleenä Kiinan valuutta, yuan, pääsee ensi kuussa osaksi Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n varantovälinettä SDR:ää (special drawing right), joka on aiemmin koostunut vain dollarista, eurosta, punnasta ja jenistä.

Muun muassa IMF ja Kansainvälinen järjestelypankki BIS ovat molemmat ilmaisseet huolensa Kiinan historiallisen kiivastahtisesta velkaantumisesta.

Myös Kiinan lähialueen naapureita hermostuttaa. Esimerkiksi National Australia Bankin pääekonomisti Alan Oster varoitti tiistaina Australian yleisradiossa, että Kiinan kriisi riuhtaisisi mutaan samalla maan suurimmat kauppakumppanit, mukaan lukien Australian.

Zhuang ei tartuntaefektiin usko. Vastaavia velkapommeja ei haudu muissa lähialueen maissa, ja Kiinakin pystyy todennäköisesti pitämään ongelmansa kotimaan sisällä.

Arvostettu taloustieteen professori Kenneth Rogoff Harvardin yliopistosta totesi juuri BBC:n haastattelussa, että Kiina hutera taloustilanne on suurin yksittäinen uhka maailman taloudelle.

”Jos etsii sitä maailmankolkkaa, jossa on velkaongelma, katse kannattaa kääntää Kiinaan. Heillä lainanotto on ruokkinut kasvua, ja sellainen kasvu ei koskaan kestä ikuisesti”, hän sanoi BBC:lle.

Rogoff myös arvioi, että Kiina kasvaa todellisuudessa paljon hitaammin kuin viralliset luvut kertovat. Valtion tilastoviranomaisten mukaan Kiina kasvoi huhti–kesäkuussa 6,7 prosenttia, mikä oli hieman odotuksia enemmän.

Zhuang ei suostu suoraan kommentoimaan, luottaako hän Kiinan lukuihin.

”Olemme yhä optimistisia kasvun suhteen. Koska kasvun painopiste on siirtymässä palveluihin ja kulutukseen, joillain sektoreilla, kuten teollisuudessa, kasvu toki hiipuu.”

Toisin kuin valtaosa kansantalouksista, Kiinan kommunistinen keskushallinto asettaa vuosittain kasvutavoitteen, jonka saavuttaminen tai ylittäminen on hallituksen uskottavuuden kannalta tärkeää.

Parin viime vuoden aikana Kiina on yrittänyt tuoda tavoitteisiin joustoa yhden ehdottoman rajapyykin sijaan. Tälle vuodelle tavoite 6,5–7 prosentin haarukka.

Zhuang huomauttaa, että palvelusektori on Kiinassa jo selvästi vahvistunut. Aasian kehityspankki itseasiassa hivutti Kiinan lähivuosien kasvuennusteita ylöspäin prosenttiyksikön kymmeneksellä: kuluvana vuonna talous kasvaa 6,6 prosenttia ja ensi vuonna 6,4 prosenttia.

Kiinan hallitus ja keskuspankki ovat pönkittäneet kasvua elvytyksellä. Käytännössä valtio on rakentanut lisää infrastruktuuria ja keskuspankki pitänyt rahapolitiikan löyhänä.

”Valtion elvytyksellä on toki ollut iso rooli kasvun kannattelemisessa, mutta samaan aikaan yksityinen kulutus ja palvelut ovat kasvussa, mikä ruokkii työpaikkojen syntyä kaupungeissa”, Zhuang sanoo.

Zhuangin edustama Aasian kehityspankki auttaa nimensä mukaisesti alueen maita kehittymään entistä ripeämmin ja kestävämmin. Sen suurimpia omistajia ovat Japani ja Yhdysvallat. Myös Kiina on Aasian kehityspankin omistaja, mutta viime vuonna maa perusti kilpailevan organisaation, Aasian infrastruktuuri-investointipankin.

Kiina on maailman toiseksi suurin talous ja lähes 1,4 miljardin asukkaan kehittyvä ja sirpaleinen maa, mikä tekee kansantalouden mittaamisesta erittäin vaikeaa.

Etenkin epävirallisten tahojen mittauksissa korostuvat sellaiset luvut kuin sähkön kulutus, rahtiliikenne, rakennusurakat, matkustajamäärät ja teollisuustuotanto, mikä johtaa usein teollisuussektorin liiallisen painottamiseen laskelmissa. Jos palvelusektorin merkitys taloudessa kasvaa, sähkön kysyntä voi hyytyä ilman, että talouskasvu jarruttaa.

Julkisia palvelusektorin mittareita on saatavilla Kiinassa heikosti ja ne ovat usein epätarkkoja, eivätkä ne pysy yhteiskunnan muutoksen perässä. Esimerkiksi Kiinassakin paisuvan jakamistalouden ja nettipalveluiden kaltaiset ilmiöt haastavat tilastotieteilijät.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kiina
  • Velkakriisi
  • Finanssipolitiikka
  • Pankit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    2. 2

      Viimeisimmät tiedot Turun puukotuksista: Epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla – kaksi uhria ja epäilty yhä tehohoidossa

    3. 3

      Pääministeri Sipilä: Ei ole mitään näyttöä siitä, että Turun puukotukset olisivat olleet terroritekoja

    4. 4

      Timo Metsola, 42, on kietonut Helsingin vuokra-asuntomarkkinat pikkurillinsä ympärille – Yli 50 asuntoa omistava judoka on Jari Sarasvuon mukaan ”matemaattinen poikkeustapaus”

    5. 5

      Ruotsalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    6. 6

      Mikä on epäillyn motiivi? Liittyykö poliisin haltuun ottama pakettiauto tekoihin? HS listasi viisi avointa kysymystä Turun puukotuksista

    7. 7

      Ilmaiset käteisnostot voivat loppua, kun Ottojen tilalle tulee Nosto-automaatteja

    8. 8

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    9. 9

      Miten kovaa Mo Farah oikein juoksee? Tältä näyttää, kun tavallisten ihmisten juoksumatto asetetaan mestarin vauhtiin

    10. 10

      ”Emme enää näytä uskottavalta vaihtoehdolta nuorelle arvoliberaalille sukupolvelle”, sanoo Sdp:n Sanna Marin surkeista kannatusluvuista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Viimeisimmät tiedot Turun puukotuksista: Epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla – kaksi uhria ja epäilty yhä tehohoidossa

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    4. 4

      Turun tapahtumien silmin­näkijä: ”Näin kuinka vaaleaa naista puukotettiin useita kertoja kaulaan”

    5. 5

      HS seurasi: Näin poliisin tiedotustilaisuus Turun puukotuksista eteni – poliisi vahvistaa sivullisten suojelleen ihmisiä

    6. 6

      Pääministeri Sipilä: Ei ole mitään näyttöä siitä, että Turun puukotukset olisivat olleet terroritekoja

    7. 7

      Ruotsalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    8. 8

      Yksi sairaalaan Turun puukotustapauksen takia tuoduista on kuollut – kahdeksan hoidossa

    9. 9

      Charlottesvillessä kokoontui satoja hampaisiin asti aseistautuneita natseja keskellä kirkasta päivää – ja Yhdysvaltain presidentti vähättelee asiaa

    10. 10

      Timo Metsola, 42, on kietonut Helsingin vuokra-asuntomarkkinat pikkurillinsä ympärille – Yli 50 asuntoa omistava judoka on Jari Sarasvuon mukaan ”matemaattinen poikkeustapaus”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Viimeisimmät tiedot Turun puukotuksista: Epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla – kaksi uhria ja epäilty yhä tehohoidossa

    2. 2

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    3. 3

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    4. 4

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    5. 5

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    6. 6

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    7. 7

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    8. 8

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    9. 9

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    10. 10

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Suurlähettiläät ja suomisoul antoivat äänen lama-ajan seksinnälkäisille ja epätoivoisille heteromiehille – nyt he saattaisivat tarvita suomisoulia taas
    3. Viimeisimmät tiedot Turun puukotuksista: Epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla – kaksi uhria ja epäilty yhä tehohoidossa
    4. Viime vuonna kuolleelta Jouko Turkalta ilmestyy uusi kirja – syksyn kaunokirjoissa paljon kiintoisia nimiä Juha Hurmeesta Rosa Liksomiin, Sanna Karlströmistä A.W. Yrjänään ja Roberto Bolañosta Lucia Berliniin
    5. Erkka Mykkänen fanittaa Waltaria ja päätyi kirjoittamaan jatkoa Sinuhen tarinalle – kotimainen klassikkokirjallisuus on yksi kirjasyksyn näkyvimmistä trendeistä
    6. Suomalaiset toivat värikkyyttä Maj Lind -kilvan avauspäivään
    7. Linja-auton alle jäänyt ihminen kuoli 9-tiellä Tampereella – liikenne kulkee taas normaalisti onnettomuuspaikalla
    8. Mikä on epäillyn motiivi? Liittyykö poliisin haltuun ottama pakettiauto tekoihin? HS listasi viisi avointa kysymystä Turun puukotuksista
    9. Valokuvaaja Tea Karvinen sai tarpeekseen Helsingistä, myi asuntonsa ja lähti seitsemäksi vuodeksi kiertämään kansallispuistoja – Nyt hän suosittelee lähtemään metsään yksin
    10. Tunti sitten
    11. HS Kirjaston viikon kirja: Nationalismi nousee, mutta silti on vielä toivoa – Voit nyt lukea ilmaiseksi Heikki Aittokosken Kuolemantanssin
    12. Suomalaistoimittaja tapasi tanskalaisen keksijän sukellusveneessä, joka vain muutamaa kuukautta myöhemmin upposi – samalla ruotsalainen toimittaja katosi jäljettömiin
    13. Näytä lisää