Valikko
Talous

Saksan toiseksi suurin lentoyhtiö Air Berlin karsii 1 200 työpaikkaa

Talousvaikeuksissa kamppaileva lentoyhtiö keskittää toimintaansa Berliiniin ja Düsseldorfiin.

Saksan toiseksi suurin lentoyhtiö Air Berlin yrittää oikaista tappiokierrettään vähentämällä lentokoneitaan ja karsimalla 1 200 työpaikkaa.

Air Berlin ilmoitti keskiviikkona uutistoimisto AFP:n mukaan, että se ”aikoo keskittyä kannattaviin reitteihin kahdessa solmukohdassa Berliinissä ja Düsseldorfissa”. Kannattavia kaukolentoja esimerkiksi Yhdysvaltoihin on määrä jopa lisätä.

Air Berlin lentää tällä hetkellä Suomesta moniin eurooppalaisiin kohteisiin. Vuodesta 2010 se on tehnyt yhteistyötä Finnairin kanssa.

Air Berlin ilmoitti luovuttavansa 40 Airbus 320 -lentokonettaan kilpailija Lufthansan käyttöön. Kuusivuotisen sopimuksenon määrä tulla voimaan ensi vuonna. Air Berlin aikoo itse jatkossa käyttää 75 lentokonetta.

Lufthansa kertoi omassa tiedotteessaan, että Air Berlinin luovuttamat 40 lentokonetta siirtyvät sen omistaman halpalentoyhtiö Eurowingsin käyttöön.

Air Berlin teki viime vuonna ennätystappiot eli 447 miljoonaa euroa. Yritys on pysynyt pystyssä vain yhden omistajansa eli Etihadin rahoitustuen avulla. Yhdistyneiden Arabiemiraattikuntien valtiollinen lentoyhtiö Etihad omistaa 29,1 prosenttia Air Berlinin osakkeista.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Lentoliikenne
  • Saksa

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Henri Karvinen jätti lukion väliin, työskenteli 10 vuotta rakennuksilla ja pääsi lääkikseen – Nyt hän kertoo, mikä oli onnistumisen salaisuus

    2. 2

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    3. 3

      Tuulia Syvänen lopetti valehtelun kokonaan, ja se mullisti hänen elämänsä – ”Miksi feikkaamme, vaikka ihmiset tykkäävät meistä enemmän, kun uskallamme olla vajavaisia ja tyhmiä?”

    4. 4

      Reza otti köyden ja kiipesi Rautatientorilla puuhun – itsetuhoiselle karkotettavalle ei ole juuri apua tarjolla

    5. 5

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    6. 6

      Päivi Laine on Suomen ensimmäinen Irak-lähettiläs vuosiin: ”Jos ihmiset tietäisivät Irakin todellisuuden, pakolaiskeskustelu olisi erilaista”

    7. 7

      Facebookiin tulee suurin muutos vuosikausiin: Ruutuun ilmestyvät Snapchatista kopioidut tarinapylpyrät – Tästä on kyse

    8. 8

      Kyllä Saksa opettaa jäykkää joustamaan

    9. 9

      Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

    10. 10

      NY Times: Ivanka Trump taipui eettisen arvostelun edessä ja ottaa virallisen työtehtävän Valkoisesta talosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

    3. 3

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    4. 4

      Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

    5. 5

      Euroopan vanhin laiskiainen putosi puusta Korkeasaaressa – tällainen on onnettomuuteen joutunut 43-vuotias Coco

    6. 6

      Moni uskoo, että sokeri tai maito voi aiheuttaa syöpää – Asiantuntija kertoo nyt, millainen ruokavalio pitää syövän loitolla

    7. 7

      Trump haukkui Obaman golfharrastuksen kymmenillä twiiteillä ja vakuutti, ettei presidenttinä ”edes näkisi viheriöitä” – nyt hän on pelannut 13 kertaa

    8. 8

      Toimitusjohtajalle potkut isosta espoolaisesta isännöinti- ja huoltoyhtiöstä – epäillään rahojen väärinkäytöstä

    9. 9

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    10. 10

      Näistä syistä ruotsalaiset juovat suomalaisia vähemmän – ”Suomi on irtaantumassa Ruotsin, Norjan ja Islannin joukosta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    3. 3

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    4. 4

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    5. 5

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    6. 6

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    7. 7

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    8. 8

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    9. 9

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    10. 10

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    11. Näytä lisää