Valikko
Talous

Nokian Renkaiden toimitusjohtaja kiistää Aamulehden väitteet markkinointivilpistä

Toimitusjohtaja Ari Lehtorannan mukaan suomalaiset kuluttajat ovat Nokian Renkaita ostaessaan saaneet aina saaneet Pohjoismaiden olosuhteisiin suunniteltuja ja valmistettuja renkaita.

Renkaita valmistavan Nokian Renkaiden toimitusjohtaja Ari Lehtoranta kiistää Aamulehden väitteet yhtiön markkinointivilpistä.

”Väite harhaanjohtavasta markkinoinnista ei pidä paikkansa. Suomessa on myyty ainoastaan tänne Pohjoismaiden olosuhteisiin suunniteltuja ja valmistettuja renkaita”, sanoo Lehtoranta.

Aamulehden mukaan Nokian Renkaat on valmistanut Pohjoismaihin ja Keski-Eurooppaan kesärenkaita samoilla resepteillä, mutta hinnat ovat olleet Keski-Euroopassa satoja euroja edullisempia.

Lehden mukaan reseptejä on käytetty valmistuksessa ainakin vuosina 2010–2013. Resepti kertoo sen, miten renkaan kumiseos on valmistettu.

Aamulehden mukaan Nokian Renkaat on kertonut vuosien ajan väärää tietoa valmistamistaan henkilöautojen renkaista.

Sen sijaan Keski-Euroopassa yhtiö on Lehtorannan mukaan aikoinaan myynyt Pohjoismaiden olosuhteisiin suunniteltuja renkaita eri tuotenimellä kuin Pohjoismaissa.

”Olemme jo pitkään kertoneet verkkosivuillamme, että Nokian Hakka Black ja Zlinen-tuotesarjojen kesärenkaissa on ollut identtisiä malleja. Kaikki renkaat on silti aina suunniteltu Pohjoismaiden olosuhteisiin.”

Lehtoranta ihmettelee myös Aamulehden väitettä, että yhtiö olisi saanut toimintatavallaan ”huomattavan taloudellisen hyödyn.”

”Kyse on kesärenkaista, joiden osuus liikevaihdostamme on 30 prosenttia. Meidän päätuotteitamme ovat Pohjoismaisiin olosuhteisiin kehitetyt talvirenkaat.”

Nokian Renkaat katsoo olevansa ainoa renkaiden valmistaja maailmassa, joka suunnittelee ja valmistaa myös kesärenkaat Pohjoismaiden olosuhteisiin.

Lehtorannan mielestä on täysin varmaa, että suomalaiset kuluttajat ovat saaneet juuri sitä, mitä he ovat ostaneet.

”Pelkästään se, että olemme käyttäneet samaa rengasseosta eri tuotteissa ei tarkoita, että ne olisivat samoja tuotteita. Pintakuvio ja renkaan rakenne vaikuttavat renkaan ominaisuuksiin aika paljon. Eli samalla reseptillä tehdystä rengasseoksesta voidaan tehdä ominaisuuksiltaan erilaisia renkaita.”

Lehtoranta painottaa myös, että Nokian Renkailla ei ole mitään mahdollisuuksia vaikuttaa keskieurooppalaisten vähittäismyyjien hinnoitteluun.

”Keskieurooppalaiset kuluttajat ovat saaneet renkaansa halvemmalla kuin kuluttajat Pohjoismaissa, jonne tuotteet on alun perin suunniteltu. Onhan Lidlin mehutkin Saksassa halvempia kuin Suomessa.”

Suomessa renkaita maahan tuova Vannetukku on ilmeisesti myynyt Nokian Renkaiden tuotteita suomalaisia vähittäismyyjiä halvemmalla ostamalla niitä Keski-Euroopasta.

Lehtoranta arvelee, että Aamulehti on saanut tietonsa lehtiartikkelissa mainitulta Vannetukulta. Hänen mukaansa Vannetukku on aiemmin ilmaissut, että sillä olisi halussaan Nokian Renkaiden reseptejä. Nokian Renkaiden käsityksen mukaan reseptien on täytynyt päätyä yhtiön ulkopuolelle oikeudettomasti.

Vannetukku on myös mainostanut maahantuomiaan kiinalaisia Trianglen renkaita 100-prosenttisesti Suomessa suunnitelluiksi.

Kiinalaiselle Trianglelle renkaiden valmistuksen suunnittelua ja tuotantoteknologiaa on myynyt Pirkkalassa toimiva Black Donuts Engineering, jonka työntekijöitä epäillään Nokian Renkaiden yrityssalaisuuksien oikeudettomasta käytöstä.

Nokian Renkaiden palveluksesta irtisanoutui vuosina 2010–2011 useita työntekijöitä, jotka ovat mukana Black Donuts Engineeringissä.

Nokian Renkaat teki syksyllä 2011 tutkintapyynnön epäillessään irtisanoutuneiden vieneen yhtiön yrityssalaisuuksia. Syyttäjä päätti nostaa syytettyjä vastaan syytteet yrityssalaisuuden rikkomisesta ja väärinkäytöstä.

Asiaa käsitellään parhaillaan Pirkanmaan käräjäoikeudessa. Syyttäjä vaatii Black Donuts Engineeringiä menettämään valtiolle rikoksen tuottamana taloudellisena hyötynä 20 miljoonaa euroa ja 400 000–600 000 euron yhteisösakkoa.

Rikoksesta syytettyjen hallusta on esitutkinnassa takavarikoitu kymmeniätuhansia Nokian Renkaiden tuote- ja tuotannonkehitykseen liittyviä tallenteita.

Syyttäjä epäilee, että tallenteilla olevia yrityssalaisuuksia on käytetty Black Donuts Engineeringin toiminnassa tarjottaessa ja myytäessä rengastehdashankkeisiin liittyvää teknologiaa ja renkaiden tuotekehitystä useille ulkomaisille yhtiöille.

Rikoksesta syytetyt ovat kiistäneet syyllisyytensä. Syyttömyysolettaman mukaan rikoksesta epäiltyä ja syytettyä on pidettävä syyttömänä, kunnes hänen syyllisyytensä on laillisesti näytetty toteen.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Nokian renkaat
  • Markkinointi

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Helsingin Jätkäsaari on tyylikäs, mutta värien kanssa riehuminen ärsyttää niin naapureita kuin arkkitehtuuri­kriitikoitakin

    2. 2

      George W. Bush vangitsi tauluihinsa Irakissa vammautuneen sotilaan katseen – näin suomalaisgalleristi arvioi maailmalla kehutun presidentin kyvyt

    3. 3

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    4. 4

      Maailmanselitysten uusi supertähti povaa, että ihmislaji on tulossa tiensä päähän

    5. 5

      Donald Trump on hylännyt vallan kolmijako-opin ja haluaa hallita kuin Aurinkokuningas tai Mussolini, sanoo professori Martti Koskenniemi

    6. 6

      Kalliolaiskaksion hinnalla ostaisi Tallinnasta lukaalin, Lontoosta rahalla ei saisi yksiötäkään – HS vertaili, mitä saa 250 000 eurolla viiden eurooppalaisen pääkaupungin ”Kalliosta”

    7. 7

      Suomi on kaukana tasa-arvosta, sanoo tutkija – ”Rakenteellisia esteitä on vaikea nähdä, jos niitä ei itse kohtaa”

    8. 8

      Rekkojen ulosajot ovat päivittäinen ongelma valtatiellä 21 – Taksikuski: ”Tie on aivan katastrofaalinen, aina joku auto penkkaan pyllähtäneenä”

    9. 9

      Alko harppaa ajassa taaksepäin Töölössä – pullot pyydettävä syksystä lähtien myyjien selän takaa palvelutiskiltä

    10. 10

      Pyöräilyturmat vähenivät viime vuonna selvästi – suurelta osin autojen tiukempien nopeusrajoitusten ansiosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    2. 2

      Tampereella myydään marmorista miljoonataloa, jota on tirkistelty hakupalveluissa jo satatuhatta kertaa – HS kävi katsomassa Kruunukalusteen perustajien elämäntyötä

    3. 3

      Alko harppaa ajassa taaksepäin Töölössä – pullot pyydettävä syksystä lähtien myyjien selän takaa palvelutiskiltä

    4. 4

      Suomi on kaukana tasa-arvosta, sanoo tutkija – ”Rakenteellisia esteitä on vaikea nähdä, jos niitä ei itse kohtaa”

    5. 5

      Kalliolaiskaksion hinnalla ostaisi Tallinnasta lukaalin, Lontoosta rahalla ei saisi yksiötäkään – HS vertaili, mitä saa 250 000 eurolla viiden eurooppalaisen pääkaupungin ”Kalliosta”

    6. 6

      Rekkojen ulosajot ovat päivittäinen ongelma valtatiellä 21 – Taksikuski: ”Tie on aivan katastrofaalinen, aina joku auto penkkaan pyllähtäneenä”

    7. 7

      Donald Trump on hylännyt vallan kolmijako-opin ja haluaa hallita kuin Aurinkokuningas tai Mussolini, sanoo professori Martti Koskenniemi

    8. 8

      Tässäkö on Suomen vanhin käytössä oleva kännykkä? Mikkoset soittelevat 15 vuotta vanhalla oranssilla Nokialla – ja sen akku kestää viikon

    9. 9

      Suomi on jo riittävän tasa-arvoinen, sanoo BMW:n ex-johtaja Mia Miettinen – ”Minulle ei ole koskaan ollut ongelma tehdä uraa ja samalla silittää mieheni paidat”

    10. 10

      Maailmanselitysten uusi supertähti povaa, että ihmislaji on tulossa tiensä päähän

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    4. 4

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    5. 5

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    6. 6

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    7. 7

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    8. 8

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    9. 9

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    10. 10

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    11. Näytä lisää