Talous

Yritysten rahoittama turvapaikan­hakijoiden työharjoittelu saattaa loppua – ”Täällä tarvitaan aktiivisia ihmisiä”

Neljännes harjoittelupaikan tarjonneista yrityksistä haluaa pitää turvapaikanhakijasta kiinni.

Insinööriharjoittelija Ghulam Hussain Jamal esittelee tietokoneen ruudulta käynnissä olevaa projektiaan, vesitornin piirustuksia. Työn alla on tornin katolle tulevien aurinkopaneelien kiinnitysten suunnittelu.

”Täällä pitää ottaa huomioon kaksi asiaa: lumi ja tuuli. Aurinkopaneelit tulevat noin metrin korkeuteen, jotta lumi jää niiden alapuolelle”, hän kertoo.

Työharjoittelu suunnittelutoimisto WSP Finlandin toimistolla päättyy tämän viikon lopussa, ja harjoittelun aikana Jamal, Kabulin teknillisestä yliopistosta valmistunut insinööri, on muun muassa opetellut käyttämään Suomessa yleisesti käytettyjä suunnitteluohjelmia. Afganistanissa hän työskenteli pääasiassa rakennustyömailla, joten suunnitteluvaihe ei ole hänelle tuttu.

Afganistanilainen Jamal on yksi neljästäkymmenestä turvapaikanhakijasta, jotka osallistuvat pienen yritysjoukon järjestämään, koulutetuille turvapaikanhakijoille suunnattuun työelämäohjelmaan. Business Lead -ohjelman tavoitteena on poimia turvapaikanhakijoiden joukosta koulutetuin työvoima ja nopeuttaa heidän integroitumistaan suomalaiseen työelämään. Toukokuussa käynnistynyt ohjelma alkoi opetusjaksoilla ja päättyy kahdeksan viikon työharjoitteluun.

Ainakin WSP:ssä kokemukset ovat hyvät, molemmin puolin.

”Opiskelin 16 vuotta vuotta. Kun tulin Suomeen, ajattelin, että se oli turhaa, en voi käyttää oppimaani täällä”, Jamal sanoo. ”Ohjelma on ollut tosi hyödyllinen.”

”He ovat tosi motivoituneita”, WSP:n henkilöstöpäällikkö Sanna Kulmala kiittelee harjoittelijoita.

WSP lähti ohjelmaan mukaan, koska piti ideaa hienona, mutta myös, koska yritys tarvitsee osaavaa työvoimaa.

”Insinööreistä on huutava pula. Hussain ei tullut tänne turvapaikanhakijana vaan insinööriharjoittelijana”, Kulmala sanoo.

Muissakin yrityksissä kokemukset ovat pääosin samansuuntaisia, kertoo ohjelman perustajiin lukeutuva Johanna Korpia Hanken & SSE Executive Educationista.

”Noin kymmenen yritystä on keskustellut turvapaikanhakijan kanssa jatkosta muodossa tai toisessa”, hän kertoo.

Korpian mukaan sopivan yrityksen ja harjoittelijan saattaminen yhteen ei ollut aina helppoa, ja joissain tapauksissa harjoitteluun tulleelle turvapaikanhakijalle ei löytynyt sopivia tehtäviä tai ohjaajaa yrityksen sisältä. Yhdessä tapauksessa harjoittelu jäi kesken kielteisen turvapaikkapäätöksen takia.

”Ne yritykset, jotka panostivat tähän eniten, myös saivat eniten”, Korpia summaa.

Ohjelmalle pohditaan jatkoa.

”Hirveän mielellään toistaisimme ohjelman, mutta meidän täytyy löytää rahoitus.”

Jatkoa miettivät myös turvapaikanhakijat.

”Olen huolissani, että kun ohjelma päättyy, päädymme taas samaan tilanteeseen, vain istuskelemaan vastaanottokeskukseen”, sanoo WSP:ssä ja konsulttitoimisto Accenturella harjoittelunsa suorittanut afganistanilainen sähköinsinööri Mohammad Taqi Ahmadi.

WSP:llä onkin selvitelty, voisivatko harjoittelijat jatkaa toimistolla.

”Se on yllättävän vaikeaa”, sanoo Kulmala.

Samaa sanoo Accenturen yhteiskuntavastuuasioista vastaava Tomi Nummi. On esimerkiksi vaikea työllistää ihmistä, joka ei voi avata pankkitiliä.

”Turvapaikanhakijat putoavat viranomaisten väliin”, Nummi sanoo.

Viestintätoimisto Milttonilla harjoitteluaan suorittava irakilainen Esraa Ismaeel Saed katsoo, että Suomeen pitäisi saada paljon Business Leadin kaltaisia ohjelmia.

”Tänne tulee ihmisiä, joilla on hyvä koulutus, jotka ovat aktiivisia, mutta he eivät voi tehdä työtä”, Saed sanoo. ”Jos nämä ihmiset jätetään sivuun, he vain istuvat kotona ja saavat rahaa sosiaalihuollosta.”

”Suomi on pieni maa. Täällä tarvitaan aktiivisia ihmisiä ja erilaisia ideoita.”

Mikä Business Lead?

 Koulutetuille turvapaikanhakijoille suunnattu ohjelma, jonka tarkoituksena on helpottaa integraatiota työmarkkinoille.

 Osallistujilta vaaditaan vähintään kolmen vuoden korkeakouluopintoja, kahden vuoden työkokemusta omalta alalta sekä riittävää englannin kielen taitoa.

 Mukana 40 turvapaikanhakijaa ja 40 yritystä.

 Ohjelma on yritysten rahoittama.

 Ohjelmaan kuuluu lähiopetusta, mobiilioppimista, mentorointia sekä kahden kuukauden työharjoittelu.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Voiko oikeista päihteistä löytyä apu masennukseen? Kyllä, sanovat tutkimukset, ja hyöty voi olla salamannopea

    2. 2

      Millä autolla naapurissasi ajetaan? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    3. 3

      Tutkimus: Runsas huonojen hiilihydraattien käyttö lisää kuolleisuutta – Pastan, pullan ja valkoisen riisin riskit tulisi ottaa vakavasti, sanoo asiantuntija

    4. 4

      Yhä useammalla alalla on pulaa työntekijöistä – Katso hakukoneesta, missä ammateissa kaivataan tekijöitä asuinseudullasi

    5. 5

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    6. 6

      Suomen suurin koskaan järjestetty lähiöfestivaali alkaa tänään – HS esittelee kolme kiinnostavaa uutta lähiötä ja festivaalin tärpit

    7. 7

      Saksan vaaleissa jyrännyt oikeistopopulistinen AfD: ”Me aiomme muuttaa tämän maan” – Merkelille hutera torjuntavoitto

    8. 8

      ”Emme halua enää muslimeja” – Tšekki on ottanut vastaan vain kourallisen pakolaisia, eikä juuri kukaan halua enempää

    9. 9

      Nykymissit valmistautuvat kilpailuunsa kuin urheilijat – ja näyttävät saunapuhtainakin hämmentävän hyviltä, koska kauneuden eteen tehdään töitä enemmän kuin koskaan

    10. 10

      Näyttää aivan tavalliselta rahtikontilta, onkin raskas kranaatinheitin – suomalaiset kehittivät uuden asejärjestelmän Arabiemiraattien pyynnöstä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    2. 2

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    3. 3

      Tutkimus: Runsas huonojen hiilihydraattien käyttö lisää kuolleisuutta – Pastan, pullan ja valkoisen riisin riskit tulisi ottaa vakavasti, sanoo asiantuntija

    4. 4

      Ateistia pidetään moraalittomana ihmisenä – paitsi Suomessa

    5. 5

      Viikko, jolloin kyllästyin olemaan feministi

    6. 6

      ”Emme halua enää muslimeja” – Tšekki on ottanut vastaan vain kourallisen pakolaisia, eikä juuri kukaan halua enempää

    7. 7

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    8. 8

      Nykymissit valmistautuvat kilpailuunsa kuin urheilijat – ja näyttävät saunapuhtainakin hämmentävän hyviltä, koska kauneuden eteen tehdään töitä enemmän kuin koskaan

    9. 9

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    10. 10

      Saksan vaaleissa jyrännyt oikeistopopulistinen AfD: ”Me aiomme muuttaa tämän maan” – Merkelille hutera torjuntavoitto

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    5. 5

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    6. 6

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    7. 7

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    8. 8

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    9. 9

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    10. 10

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    11. Näytä lisää