Valikko
Talous

Lehtitieto: Amazon aikoo perustaa lähikauppojen ketjun – tavoitteena kaikkialle levittäytyvä vähittäiskaupan valtakunta

Amazon on jo aiemmin kokeillut ruoan myyntiä, mutta nyt se suunnittelee Wall Street Journal -lehden mukaan perustavansa lukuisia pieniä kivijalkakauppoja, joissa ostokset tehdään kännykällä.

Amazon on vuosi vuodelta yhä vähemmän pelkkä verkkokauppayhtiö. Vähittäiskaupan isot rahat pyörivät yhä perinteisissä kivijalkakaupoissa, ja myös Amazon haluaa osansa valtavista markkinoista.

Wall Street Journal -talouslehden tietojen mukaan yhtiö suunnittelee lähikauppojen ketjua. Ketjun liikkeissä ostokset tehtäisiin älypuhelimilla tai kenties kaupan omilla kosketusnäytöillä.

Lisäksi Amazon aikoo avata kauppoihin drive-in-noutopisteitä. Asiakkaat voisivat ajaa autoillaan noutopisteelle, joissa ruokaostokset lastataan saman tien mukaan.

Yhdysvaltojen vähittäiskaupan jättiläinen Walmart suunnittelee samankaltaista palvelua omiin kauppoihinsa. Suomessa Keskolla ja S-ryhmällä on jo samankaltaista toimintaa.

WSJ:n tietojen mukaan Amazon kehittää teknologiaa, joka tunnistaisi autot rekisterikilpien perusteella. Näin asiakkaat saisivat omat ostoksensa mahdollisimman nopeasti.

Ruoan myyminen on logistisesti huomattavasti hankalampaa kuin vaikkapa kirjojen, vaatteiden tai elektroniikan. Monet elintarvikkeet pilaantuvat helposti ja vaativat katkeamattoman kylmäketjun kotiin saakka.

Amazon on kokeillut ruoan verkkomyyntiä, mutta vain pienimuotoisesti Yhdysvaltojen suurkaupungeissa sekä Lontoossa. Amazon kokeilee parhaillaan myös ravintolaruokien kuljetuspalveluita.

Yhtiöllä on ruokakauppaan erikoistunut tytäryhtiö Amazon Fresh. Kattava ruokakauppojen verkosto auttaisi sitä nettikaupan logistisissa haasteissa.

Yhdysvalloissa noin viidennes kuluttajien rahoista kuluu ruokaan. Ruokakauppaa hallitsee ylivoimaisesti Walmart, jolla on noin 17 prosentin markkinaosuus.

WSJ: kertoo Amazonin sisäisiin lähteisiin nojaten, että lähikauppahanketta kutsutaan yhtiön sisällä projekti Comoksi. Ensimmäinen Amazonin drive-in-kauppa saatetaan avata jo lähiviikkoina Yhdysvaltoihin, todennäköisesti Seattleen.

Yhdysvalloissa verkkokaupan osuus koko vähittäiskaupasta on kasvanut kiihtyvää vauhtia sitten 1990-luvun, mutta vasta noin kahdeksan prosenttia ostoksista tehdään netissä maan kauppaministeriön mukaan. Ruokaostoksissa osuus on vielä pienempi, noin kaksi prosenttia.

Tutkimusyhtiö Emarketerin mukaan maailmanlaajuisesti verkkokauppojen osuus vähittäiskaupasta on noin seitsemän prosenttia.

Vaikka nettikaupat kaappaavatkin yhä suuremman osan kuluttajien rahoista, Amazonille moninverroin suurempien kivijalkamarkkinoiden houkutus on suuri.

Aivan hetkessä fyysisten kauppojen ylivalta ei kaadu, ja verkkokaupan suosion kasvaessa kivijalkabisnes voi kehittää uusia toimintamuotoja, jotka toimivat myös nettiaikakaudella.

Amazonkin tuntuu uskovan, että vähittäiskaupan tulevaisuus on sekä verkossa että katukuvassa.

Amazon avasi jo viime vuoden lopussa ensimmäisen fyysisen kauppansa kotikaupunkiinsa Seattleen. Amazon aloitti kirjojen verkkokauppana ja sen ensimmäinen kivijalkakauppakin myy vain kirjoja.

Uudessa kirjakauppaketjussa pitäisi olla vuoden lopussa jo neljä kauppaa.

Amazonin kivijalkakaupoissa kalskahtaa ironia, sillä juuri Amazon on ollut osasyy kirjakauppojen konkurssiaaltoon tällä vuosituhannella. Vuonna 2011 nurin meni maailmanlaajuinen Borders-ketju.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Ruokakauppa
  • Verkkokauppa

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Sunday Times: Trump ojensi Merkelille 350 miljardin euron laskun Nato-puolustuksesta

    2. 2

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    3. 3

      Kesäaikaprotesti leviää – kansalaisaloite kerännyt jo yli 33 000 allekirjoitusta

    4. 4

      George W. Bush vangitsi tauluihinsa Irakissa vammautuneen sotilaan katseen – näin suomalaisgalleristi arvioi maailmalla kehutun presidentin kyvyt

    5. 5

      Helsingin Jätkäsaari on tyylikäs, mutta värien kanssa riehuminen ärsyttää niin naapureita kuin arkkitehtuuri­kriitikoitakin

    6. 6

      Muuttaako Nordea Suomeen? Pääkonttorista voisi olla enemmän haittaa kuin imagohyötyä

    7. 7

      Donald Trump on hylännyt vallan kolmijako-opin ja haluaa hallita kuin Aurinkokuningas tai Mussolini, sanoo professori Martti Koskenniemi

    8. 8

      Maailmanselitysten uusi supertähti povaa, että ihmislaji on tulossa tiensä päähän

    9. 9

      Kellojen siirto johtuu uusiseelantilaisesta postimiehestä, joka rakasti perhosia

    10. 10

      ”Tilanne on osittain lähtenyt lapasesta Helsingin kouluissa” – Lisää kuria kouluihin, vaativat oikean laidan ehdokkaat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    2. 2

      Kalliolaiskaksion hinnalla ostaisi Tallinnasta lukaalin, Lontoosta rahalla ei saisi yksiötäkään – HS vertaili, mitä saa 250 000 eurolla viiden eurooppalaisen pääkaupungin ”Kalliosta”

    3. 3

      Donald Trump on hylännyt vallan kolmijako-opin ja haluaa hallita kuin Aurinkokuningas tai Mussolini, sanoo professori Martti Koskenniemi

    4. 4

      George W. Bush vangitsi tauluihinsa Irakissa vammautuneen sotilaan katseen – näin suomalaisgalleristi arvioi maailmalla kehutun presidentin kyvyt

    5. 5

      Rekkojen ulosajot ovat päivittäinen ongelma valtatiellä 21 – Taksikuski: ”Tie on aivan katastrofaalinen, aina joku auto penkkaan pyllähtäneenä”

    6. 6

      Maailmanselitysten uusi supertähti povaa, että ihmislaji on tulossa tiensä päähän

    7. 7

      Suomi on kaukana tasa-arvosta, sanoo tutkija – ”Rakenteellisia esteitä on vaikea nähdä, jos niitä ei itse kohtaa”

    8. 8

      Tampereella myydään marmorista miljoonataloa, jota on tirkistelty hakupalveluissa jo satatuhatta kertaa – HS kävi katsomassa Kruunukalusteen perustajien elämäntyötä

    9. 9

      Alko harppaa ajassa taaksepäin Töölössä – pullot pyydettävä syksystä lähtien myyjien selän takaa palvelutiskiltä

    10. 10

      Sunday Times: Trump ojensi Merkelille 350 miljardin euron laskun Nato-puolustuksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    6. 6

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    7. 7

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    8. 8

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    9. 9

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    10. 10

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    11. Näytä lisää