Valikko
Talous

Syyttäjä vaatii Finavian suurtappioista ehdollista kahdelle ex-johtajalle

Syyttäjä perustelee rangaistusvaatimusta yhtiölle aiheutetuilla poikkeuksellisen suurilla vahingoilla.

Syyttäjä vaatii Finavian entiselle varatoimitusjohtajalle ja entiselle rahoituspäällikölle vähintään 1,5 vuoden ehdollista vankeusrangaistusta yhtiölle aiheutetuista johdannaistappioista.

Asia oli esillä valmistelevassa istunnossa Vantaan käräjäoikeudessa maanantaina. Varsinainen käsittely alkaa aikaisintaan marraskuun loppupuolella.

Ex-johtajien rikosnimike on luottamusaseman väärinkäyttö. Kumpikin syytetyistä on kiistänyt syyllistyneensä asiassa rikokseen.

Syytteet liittyvät johdannaissopimuksiin, jotka aiheuttivat valtion omistamalle lentokenttäyhtiölle Finavialle 34 miljoonan euron tappiot vuosina 2009–2011.

Kihlakunnansyyttäjä Katja Kyrö perustelee rangaistusvaatimusta muun muassa poikkeuksellisen suurilla aiheutetuilla vahingoilla.

Haastehakemuksen mukaan ex-rahoituspäällikön tehtäviin kuului Finavian lainojen korkoriskin suojaamiseksi tehtävien johdannaissopimusten tekeminen.

Yhtiöllä oli ohjeistus, jonka mukaan johdannaissopimuksia sai tehdä vain lainasalkun suojaamiseksi. Niiden tuli olla vakuutuksen luonteisia, sisäisessä toimintaohjeessa määriteltiin.

Entinen rahoituspäällikkö teki kuitenkin sopimuksia, joilla ei syytteen mukaan ollut todellisuudessa lainojen suojaamistarkoitusta, eikä niitä edes sidottu tiettyihin lainoihin. Ne eivät olleet luonteeltaan tavanomaisia koronvaihtosopimuksia, vaan erittäin monimutkaisia ja suuren riskin sisältäneitä, syyttäjä arvioi.

Rahoituspäällikkö ylitti syyttäjän mukaan toimivaltansa tehdessään sopimukset.

Varatoimitusjohtajan olisi puolestaan rahoitusasioista vastaavana tullut valvoa rahoituspäällikön toimintaa ja sitä, että Finavian johdannaissopimukset ovat ohjeistuksen ja yhtiön edun mukaisia.

Finanssivalvonta on aiemmin antanut johdannaisia myyneille pankeille puhtaat paperit asiasta.

Itä-Uudenmaan syyttäjänvirasto nosti syytteet alkukesästä. Samalla kihlakunnansyyttäjä päätti olla nostamatta syytettä Finavian entistä toimitusjohtajaa Samuli Haapasaloa ja entistä talousjohtajaa vastaan. Heidän osaltaan ei ollut todennäköisiä syitä rikoksesta epäillyn syyllisen tueksi.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Finavia
  • johdannaiset
  • Talousrikokset
  • Teija Sutinen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Henri Karvinen jätti lukion väliin, työskenteli 10 vuotta rakennuksilla ja pääsi lääkikseen – Nyt hän kertoo, mikä oli onnistumisen salaisuus

    2. 2

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    3. 3

      Tuulia Syvänen lopetti valehtelun kokonaan, ja se mullisti hänen elämänsä – ”Miksi feikkaamme, vaikka ihmiset tykkäävät meistä enemmän, kun uskallamme olla vajavaisia ja tyhmiä?”

    4. 4

      Reza otti köyden ja kiipesi Rautatientorilla puuhun – itsetuhoiselle karkotettavalle ei ole juuri apua tarjolla

    5. 5

      Päivi Laine on Suomen ensimmäinen Irak-lähettiläs vuosiin: ”Jos ihmiset tietäisivät Irakin todellisuuden, pakolaiskeskustelu olisi erilaista”

    6. 6

      Miksi kukaan ei välitä autoilijoista? Viherpuhe jyrää vaaliohjelmissa

    7. 7

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    8. 8

      Facebookiin tulee suurin muutos vuosikausiin: Ruutuun ilmestyvät Snapchatista kopioidut tarinapylpyrät – Tästä on kyse

    9. 9

      Kyllä Saksa opettaa jäykkää joustamaan

    10. 10

      Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

    3. 3

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    4. 4

      Euroopan vanhin laiskiainen putosi puusta Korkeasaaressa – tällainen on onnettomuuteen joutunut 43-vuotias Coco

    5. 5

      Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

    6. 6

      Moni uskoo, että sokeri tai maito voi aiheuttaa syöpää – Asiantuntija kertoo nyt, millainen ruokavalio pitää syövän loitolla

    7. 7

      Trump haukkui Obaman golfharrastuksen kymmenillä twiiteillä ja vakuutti, ettei presidenttinä ”edes näkisi viheriöitä” – nyt hän on pelannut 13 kertaa

    8. 8

      Toimitusjohtajalle potkut isosta espoolaisesta isännöinti- ja huoltoyhtiöstä – epäillään rahojen väärinkäytöstä

    9. 9

      Näistä syistä ruotsalaiset juovat suomalaisia vähemmän – ”Suomi on irtaantumassa Ruotsin, Norjan ja Islannin joukosta”

    10. 10

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    3. 3

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    4. 4

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    5. 5

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    6. 6

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    7. 7

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    8. 8

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    9. 9

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    10. 10

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    11. Näytä lisää