Valikko
Talous

Luhistunut punta hämmentää brittiyrityksiä: Ryanair antoi tulosvaroituksen, Burberryn takit tuovat turisteja Lontooseen

Punta on heikentynyt 15 prosenttia euroa vastaan brittien äänestettyä EU:sta lähdön puolesta.

Britannian lähestyvä ero Euroopan unionista heijastuu Britanniassa toimivien yritysten tuloksiin.

Lentoyhtiö Ryanair antoi tiistaina tulosvaroituksen heikon punnan vuoksi.

Yhtiö ennustaa, että vuoden toisella puoliskolla sen lipunmyyntitulot romahtavat 13–15 prosenttia ja sen nettotulos olisi viisi prosenttia odotettua heikompi. Ryanairin toimitusjohtaja Michael O’Leary myös varoittaa tiedotteessa, että yhtiön tulos on hyvin riippuvainen punnan kurssin liikkeistä.

Ryanairin kotimaassa Irlannissa käytetään euroa, mutta yli neljännes yhtiön liikevaihdosta tulee Britanniasta.

Aiemmin tässä kuussa toinen halpalentoyhtiö, brittiläinen Easyjet, kasvatti arviotaan valuuttaheilahtelujen aiheuttamista tuhoista sataan miljoonaan euroon.

Britit äänestivät EU:sta lähdön puolesta kesäkuun 23. päivä. Sen jälkeen punta on heikentynyt yli 15 prosenttia euroa vastaan ja peräti 18 prosenttia Yhdysvaltojen dollaria vastaan.

EU-eron rakenteelliset vaikutukset Britannian talouteen ja kauppasuhteisiin näkyvät kunnolla vasta myöhemmin. Britannian pääministeri Theresa May on kertonut aloittavansa neuvottelut erosta EU:n kanssa ensi maaliskuuhun mennessä.

Itse ero tapahtuu viimeistään kahden vuoden päästä neuvottelujen aloittamisesta.

Punnan historiallinen sukellus järisyttää Britanniassa toimivien yritysten liiketoimia kuitenkin jo nyt. Talouslehti The Wall Street Journal kertoi viime viikolla, että punta on nyt heikoimmillaan koskaan, kun sitä verrataan Britannian kauppakumppaneiden valuutoista koostettuun valuuttakoriin.

Lehden uutinen perustui Britannian keskuspankin Bank of Englandin indeksiin, joka yltää vain vuoteen 1975.

Punnan asema kansainvälisenä varantovaluuttana oli kuitenkin ennen 1970-lukua niin vahva, että hyvin todennäköisesti punta ei ole aiemmin ollut kertaakaan vertailukelpoisen historian aikana niin heikko kuin nyt.

Viennistä elävät brittiyritykset hyötyvät punnan teurastuksesta. Trenssitakeistaan tunnettu luksustuoteyhtiö Burberry kertoi tiistaina, että se saa tänä vuonna 140 miljoonan euron ruiskeen tulokseensa, jos punta pysyy nykyisellä tasolla.

Mitä heikompi punta, sen parempi Burberryn tulos. 80 prosenttia Burberryn myynnistä tulee viennistä, kun taas sen kustannuksista 40 prosenttia syntyy Britanniassa.

Burberry tarvitseekin myötätuulta valuutoista, sillä etenkin Aasiassa luksustuotteiden kysyntä on hiipunut ja Burberryn liikevaihto on laskussa. Burberryn julkistettua osavuosikatsauksensa tiistaina, sen kurssi luisui enimmillään yhdeksän prosenttia.

Kaikki ulkomaiset asiakkaat eivät kuitenkaan tyydy ostamaan Burberryn takkia kalliilla kotimarkkinoiltaan. Heiveröinen punta on tuonut Lontooseen shoppailusta kiinnostuneiden turistien aallon. Burberryn myynti Britanniassa kasvoikin heinä–syyskuussa 30 prosenttia vuoden takaisesta.

Turistien kannattaa pitää kiirettä, sillä brittikaupat ovat jo alkaneet hivuttaa hintojaan ylös. Alkusyksystä Britannian inflaatio kohosi korkeimmilleen lähes kahteen vuoteen. Kuluttajahinnat kallistuivat syyskuussa yhden prosentin vuoden takaisesta, kun vielä elokuussa hinnat kallistuivat vain 0,6 prosenttia.

Inflaatio on tosin edelleen hyvin heiveröistä ja kaukana Britannian keskuspankin kahden prosentin tavoitteesta.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Oikeustieteilijät pöyristyivät: Suomessa ei ole kahdeksaan kuukauteen hallitusta ja presidenttiä valvovaa oikeuskansleria – ”Täysin kestämätöntä perustuslain kannalta”

    2. 2

      Tutkimus: Noin puolet suomalais­nuorista ei koe mitään puoluetta omakseen – nuorten kielteisyys romaneja kohtaan yllätti tutkijat

    3. 3

      Kun veli sairastui skitsofreniaan, Tiina Tuomisen elämässä alkoi vuosien salailu: ”Kun kerroin työkavereille, tajusin, miten paljon salaisuus oli syönyt minua”

    4. 4

      New York Times: Venäläiset keskustelivat, miten Trumpiin voisi vaikuttaa

    5. 5

      Ilmavaivoja ruisleivästä, ummetusta mustikoista – Katso, missä ruoka-aineissa saattaa piillä vatsavaivojen syy

    6. 6

      Jimi Hendrix ei päässyt Helsingissä keikkaillessaan sisään ravintolaan

    7. 7

      Kiky-sopimus teki monien helatorstaista tavallisen työpäivän, eikä se miellytä kaikkia – ”Toki tämä päähän ottaa”

    8. 8

      Mauno Koiviston edeltäjän hautajaiset olivat spektaakkeli, jonka lehtikuvaaja ikuisti korkeuksista – ”Silloin ei ollut rahasta kiinni”

    9. 9

      Kesätorstaisin Mauno Koivistolle ei saanut puhua politiikkaa, muuten seuraukset olivat tylyt – lentopallokaverit muistelevat peli-iltoja Kultarannassa

    10. 10

      ”Olennaista on miehen ja naisen välinen valtataistelu” – Sofia Coppolan uudessa elokuvassa naiset tarjoavat itseään mihin hintaan tahansa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rohkeinta on olla intiimi – Aikuisten seksipuhe on usein teinien tasolla

    2. 2

      Täytyykö kolmekymppisistä repiä kaikki irti, pohtii 34-vuotias isä ja luokanopettaja – Nyt hän hoitaa kotona lapsia, jotta ei tarvitse myöhemmin katua

    3. 3

      Kiky-sopimus teki monien helatorstaista tavallisen työpäivän, eikä se miellytä kaikkia – ”Toki tämä päähän ottaa”

    4. 4

      Oikeustieteilijät pöyristyivät: Suomessa ei ole kahdeksaan kuukauteen hallitusta ja presidenttiä valvovaa oikeuskansleria – ”Täysin kestämätöntä perustuslain kannalta”

    5. 5

      Kaupunkipyörien palautuksissa ongelmia, käyttäjät saaneet lähes sadan euron mätkyjä – ”Kyllä tällaisesta väärinymmärryksestä johtuvat tilanteet on lähtökohtaisesti hyvitetty”

    6. 6

      Leonardo da Vincin äidin arvoitus ratkesi viimein: Keksijä-taiteilija oli 15-vuotiaan orpotytön lapsi, josta varttui aikamme ylistetyin nero

    7. 7

      Video näyttää golfkentällä löntystelevän karhun – poliisi varoittaa Espoossa liikkuvasta yksilöstä

    8. 8

      Alkoholi­lain uudistus voi kaatua kokonaan – keskusta vastustaa vahvojen juomien tuloa kauppoihin

    9. 9

      Heikki Aittokosken essee: Kauna on aikamme avainsana, ja toistuvat terrori-iskut voivat panna Euroopan vielä kovalle koetteelle

    10. 10

      Tytöt ja nuoret naiset tinkivät ehkäisystä rahanpuutteen takia – ”Asun yksin ja mietin, ostanko ruokaa vai e-pillereitä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      200 tonnia kemikaaleja muutti rehevöityneen suomalais­järven turkoosin­kirkkaaksi kuin Välimeri – ”Muutos on aivan uskomaton”

    2. 2

      Britannia ei usko Manchesterin pommittajan toimineen yksin, poliisi otti kiinni lisää ihmisiä

    3. 3

      Luokkahyppy voi myös kaduttaa – yliopistoon päätynyt duunarin lapsi ikävöi takaisin työväenluokkaan

    4. 4

      Keskustelutilaisuus päättyi riitaan: Taloustieteen huippuprofessori kyllästyi Suomeen, irtisanoutui ja palaa takaisin Ruotsiin – ”Tutkimustiedolla ei ole täällä juuri mitään merkitystä”

    5. 5

      Luokkajako lentokoneessa näkyy ilmaraivona

    6. 6

      Suomalaisen tunnistaa ulkomailla jo kaukaa

    7. 7

      Kemikaalein puhdistettu järvi nousi supersuosituksi, video veden alta todistaa häkellyttävän hyvän näkyvyyden: ”Norjan meret jäävät toiseksi”

    8. 8

      Paljonko rahaa on sopiva lahja? Tapakouluttaja kannustaa kohtuuteen ja ihmettelee työikäisten matkakassoja

    9. 9

      Kauppatieteiden opiskelija havahtui turhanpäiväiseen kulutukseensa ja alkoi vältellä kaikkea muoviin pakattua – nyt hän tekee jopa deodoranttinsa itse

    10. 10

      Onko tämä kaikkien aikojen seuramatka? 800 suomalaista lähtee Afrikkaan testaamaan ripulirokotetta, joka voi pelastaa miljoonia lapsia – sinä voit hakea mukaan matkalle

    11. Näytä lisää