Talous

Nokian entinen kiistakumppani suunnittelee valtavaa kymmenien miljardien dollarien yrityskauppaa

Yrityskaupalla Qualcomm pyrkii vahvistamaan asemiaan autoteollisuudessa, jossa tietokoneiden merkitys kasvaa kaiken aikaa.

Puolijohdeyhtiö Qualcomm on saattamassa loppuun yrityskauppaan, jolla se ostaisi hollantilaisen kilpailijansa NXP Semiconductorsin, kertoi asiasta perillä lähde Reutersille perjantaina.

Kaupan arvo olisi noin 37 miljardia dollaria eli 34 miljardia euroa, minkä Qualcomm maksaisi käteisellä. Yhdestä NXP Semiconductorsin osakkeessa Qualcomm tarjoaa 110 dollaria eli 101 euroa. Kumpikaan yhtiöistä ei suostunut perjantaina kommentoimaan tietoja, joista ensimmäisenä kertoi televisiokanava CNBC.

Yrityskaupalla Qualcomm pyrkii vahvistamaan asemiaan autoteollisuudessa, jossa tietokoneiden merkitys kasvaa kaiken aikaa. Qualcommin asemaa yhtenä maailman johtavista puolijohdeyhtiönä langattomissa laitteissa on horjuttanut etenkin kiinalaiset ja taiwanilaiset kilpailijat.

Nykyisin Qualcommin sirusarjoja on käytetään laajasti ohjelmistoyhtiö Googlen Android-käyttöjärjestelmää hyödyntävissä puhelimissa ja taulutietokoneissa. Lisäksi Qualcommin sirusarjoja on verraten paljon Applen laitteissa.

Nokian kanssa Qualcommilla oli aikoinaan pitkä ja sitkeä riita patentoitujen keksintöjen käyttökorvauksista. Riita ratkesi vuonna 2008 juuri ennen kuin sen käsittely olisi alkanut tuomioistuimessa.

Qualcommilla on Nokian ja Ericssonin lisäksi yksi maailman suurimmasta patenttisalkuista matkapuhelintekniikassa. Yhtäkään nykyaikaista matkapuhelinta tai taulutietokonetta tuskin voi valmistaa hyödyntämättä yhtiöiden patentoimia keksintöjä.

Puolijohdeteollisuudessa on tehty muitakin suuria yritysjärjestelyjä. Viime vuonna singaporelainen puolijohdeyhtiö Avago osti yhdysvaltalaisen kilpailijansa Broadcomin 34 miljardilla eurolla.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Tietotekniikka

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tajuttomana 15 vuotta maannut mies virkosi, kun tutkijat osuivat oikeaan hermoon – löydös voi parantaa koomapotilaiden hoitoa

    2. 2

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    3. 3

      Asutko Mersu-seudulla vai Toyota-kulmilla? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    4. 4

      Millaista palkkaa nuorten unelma-ammateista todellisuudessa maksetaan? HS:n testi paljastaa niin muusikon kuin koodarinkin ansiot

    5. 5

      Suomalaistutkijat aikovat selvittää laittoman päihteen vaikutusta masentuneen aivoihin – eettinen lautakunta puoltaa, ja psykedeelikin on jo valmiina

    6. 6

      Vanhemmat isät tuottavat lapsille paljon enemmän geenimutaatioita kuin äidit – joidenkin harvinaisten sairauksien riski lisääntyy isän ikääntyessä

    7. 7

      Pohjois-Korea uhkasi ampua alas Yhdysvaltojen pommikoneet – Valkoinen talo pitää puheita Trumpin julistamasta sodasta ”absurdeina”

    8. 8

      Radiokeli häiritsee tv-lähetyksiä ympäri Suomea – korkeapaineen aiheuttama ilmiö pimentää televisioita, eikä sille voi mitään

    9. 9

      Voiko oikeista päihteistä löytyä apu masennukseen? Kyllä, sanovat tutkimukset, ja hyöty voi olla salamannopea

    10. 10

      Operaatio Bravo

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    2. 2

      Asutko Mersu-seudulla vai Toyota-kulmilla? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    3. 3

      Voiko oikeista päihteistä löytyä apu masennukseen? Kyllä, sanovat tutkimukset, ja hyöty voi olla salamannopea

    4. 4

      Tajuttomana 15 vuotta maannut mies virkosi, kun tutkijat osuivat oikeaan hermoon – löydös voi parantaa koomapotilaiden hoitoa

    5. 5

      Ikäviä uutisia veronmaksajalle: Koululounaan jättää syömättä joka kolmas teini – Miksi inhokkiruokia tarjotaan niin sinnikkäästi?

    6. 6

      Surkeaa eroseksiä, suhteen pilannut Pate Mustajärvi: Näin suomalaiset haluavat erota ja tulla jätetyksi

    7. 7

      Nopeasti hyvää lautaselle – Tässä 7 ruokaa, joiden tekemiseen menee 15 minuuttia tai vähemmän

    8. 8

      Millaista palkkaa nuorten unelma-ammateista todellisuudessa maksetaan? HS:n testi paljastaa niin muusikon kuin koodarinkin ansiot

    9. 9

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    10. 10

      Lestadiolaisten joukossa elää niitäkin, jotka eivät suostu ehkäisy­kieltoon – ”Naisen ruumiin taakka kaatuu myös miehille”, sanoo tutkija

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    5. 5

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    6. 6

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    7. 7

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    8. 8

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    9. 9

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    10. 10

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    11. Näytä lisää