Talous

Intian hallituksen yllätyspäätös aiheutti kaaosta: 500 ja 1 000 rupian setelit poistuivat yön aikana käytöstä

Pääministeri Narendra Modin hallitus yrittää karsia korruptiota lopettamalla äkisti 500 ja 1 000 rupian seteleiden käytön. Intialaisilla on vaikeuksia vaihtaa vanhentuneita seteleitä käypään valuuttaan. Pankkiautomaatit on suljettu.

Intian hallitus päätti täysin yllättäen vetää 500 ja 1 000 rupian setelit pois markkinoilta tiistain ja keskiviikon välisenä yönä. 1 000 rupiaa on noin 14 euroa.

Julkinen liikenne, huoltoasemat ja sairaalat voivat käytöstä poistettuja seteleitä vielä 11. marraskuuta asti, mutta muuten niitä ei voi enää käyttää. Uutistoimisto Reutersin tietojen mukaan moni sairaala ja huoltoasema on kieltäytynyt vastaanottamasta vanhoja seteleitä, vaikka se olisikin vielä mahdollista.

500 ja 1 000 rupian seteleitä voi vaihtaa pienempiin seteleihin pankeissa marraskuun loppuun saakka. Ne ovat suurimpia Intiassa käytössä olevista seteleistä.

Keskiviikkona pankit ovat Intiassa suljettuina ilmeisesti kaaoksen välttämiseksi.

Rahauudistus on osa pääministeri Narendra Modin aloittamaa korruption vastaista kampanjaa. Käteistä suositaan etenkin harmaassa taloudessa, koska paperirahasta ei jää merkintää sähköisiin rekistereihin.

Intiassa valtaosa kaupankäynnistä tapahtuu käteisellä. BBC:n mukaan 45 prosenttia käteisostoista tehdään yli 500 rupian seteleillä.

Pääministeri Modin vaalilupauksiin kuului harmaan talouden kitkeminen. Pimeille markkinoille katoaa Intiassa miljardeja euroja vuosittain.

Kuukausi sitten hallitus ilmoitti keränneensä lähes kymmenen miljardin euron edestä rahaa myönnettyään varallisuuttaan piilotteleville intialaisille armahduksen, jos he ilmoittaisivat omaisuudestaan verottajalle, BBC kertoo.

Intian markkinat velloivat kaaoksessa keskiviikkona osin rahauudistuksen ja osin Yhdysvaltojen yllätyksellisten presidentinvaalien vuoksi.

Hallitus onnistui ilmeisesti pitämään rahauudistuksensa täysin salassa kansalta ja Intian medialta. Se ilmoitti päätöksestään myöhään tiistai-iltana markkinoiden jo sulkeuduttua.

Keskiyön jälkeen 500 ja 1 000 rupian setelit eivät enää olleet laillisia maksuvälineitä.

Rupia heikkeni yli prosentin euroa vastaan ja hieman Yhdysvaltojen dollariakin vastaan, vaikka dollari olikin republikaanien Donald Trumpin yllättävän vaalivoiton vuoksi luisussa lähes kaikkia muita merkittäviä valuuttoja vastaan.

Intian kansallista pörssiä seuraava indeksi heikkeni enimmillään 6,3 prosenttia varhaisessa kaupankäynnissä, kertoo uutistoimisto Reuters.

Etenkin kiinteistöalan yhtiöt kokivat rajun moukaroinnin pörssissä. Niiden kurssit ovat jopa 15 prosentin laskussa, sillä harmaa talous ja käteiskaupat ovat erityisen yleisiä kiinteistömarkkinoilla Intiassa.

Modin korruption vastaiset toimet ovat keränneet kiitosta mutta myös kritiikkiä. Käteisen poistaminen vaikeuttaa varmasti ainakin maaseudulla asuvien arkea.

”Elämästä tulee vaikeaa sekä köyhille että rikkaille. Etenkin maaseudun talouden kohdalla huolena on, että ostovoima kärsii”, kommentoi kolumnisti Swaminathan Aiyar ET Now -televisiokanavalle.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Intia
  • Narendra Modi
  • valuuttakurssit
  • Raha
  • Korruptio

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Voiko oikeista päihteistä löytyä apu masennukseen? Kyllä, sanovat tutkimukset, ja hyöty voi olla salamannopea

    2. 2

      Millä autolla naapurissasi ajetaan? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    3. 3

      Yhä useammalla alalla on pulaa työntekijöistä – Katso hakukoneesta, missä ammateissa kaivataan tekijöitä asuinseudullasi

    4. 4

      Tutkimus: Runsas huonojen hiilihydraattien käyttö lisää kuolleisuutta – Pastan, pullan ja valkoisen riisin riskit tulisi ottaa vakavasti, sanoo asiantuntija

    5. 5

      Saksan vaaleissa jyrännyt oikeistopopulistinen AfD: ”Me aiomme muuttaa tämän maan” – Merkelille hutera torjuntavoitto

    6. 6

      Suomen suurin koskaan järjestetty lähiöfestivaali alkaa tänään – HS esittelee kolme kiinnostavaa uutta lähiötä ja festivaalin tärpit

    7. 7

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    8. 8

      Trump vaati kansallislaulun aikana protestoiville NFL-pelaajille potkuja – Jacksonville Jaguarsin omistaja riviin pelaajien rinnalle

    9. 9

      ”Emme halua enää muslimeja” – Tšekki on ottanut vastaan vain kourallisen pakolaisia, eikä juuri kukaan halua enempää

    10. 10

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    2. 2

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    3. 3

      Tutkimus: Runsas huonojen hiilihydraattien käyttö lisää kuolleisuutta – Pastan, pullan ja valkoisen riisin riskit tulisi ottaa vakavasti, sanoo asiantuntija

    4. 4

      Ateistia pidetään moraalittomana ihmisenä – paitsi Suomessa

    5. 5

      ”Emme halua enää muslimeja” – Tšekki on ottanut vastaan vain kourallisen pakolaisia, eikä juuri kukaan halua enempää

    6. 6

      Viikko, jolloin kyllästyin olemaan feministi

    7. 7

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    8. 8

      Nykymissit valmistautuvat kilpailuunsa kuin urheilijat – ja näyttävät saunapuhtainakin hämmentävän hyviltä, koska kauneuden eteen tehdään töitä enemmän kuin koskaan

    9. 9

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    10. 10

      Saksan vaaleissa jyrännyt oikeistopopulistinen AfD: ”Me aiomme muuttaa tämän maan” – Merkelille hutera torjuntavoitto

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    5. 5

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    6. 6

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    7. 7

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    8. 8

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    9. 9

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    10. 10

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    11. Näytä lisää