Talous

Uudenkaupungin autotehdas alkaa tehdä katumaastureita ja palkkaa yli tuhat uutta työntekijää – ”Tuotantovolyymit ovat suurempia kuin koskaan ennen”

Autotehtaan laajennus on hyvä uutinen koko Varsinais-Suomelle, johon syntyy 15 000 uutta teollista työpaikkaa seuraavien viiden vuoden aikana.

Valmet Automotive palkkaa Uudenkaupungin autotehtaalle yli tuhat uutta työntekijää ja toimihenkilöä. Yhtiön nykyinen työntekijämäärä lähes kaksinkertaistuu.

Työntekijätarve johtuu uudesta tuotannosta: yhtiö alkaa tehdä ensi vuoden alkupuoliskolla Mercedes-Benzin GLC-katumaasturia.

Samaan aikaan Valmet Automotive jatkaa myös Mercedes-Benzin A-sarjan tuotantoa ainakin vielä vuoden 2017. Tarkkaa päättymisaikaa ei ole sovittu, yhtiön toimitusjohtaja Ilpo Korhonen kertoo.

”Olemme historiamme aikana tehneet parhaimmillaan neljääkin eri mallia rinnakkain. Tämä ei ole poikkeuksellista, mutta tuotantovolyymit ovat nyt suurempia kuin koskaan ennen”, Korhonen sanoo.

Rekrytoinnit toteutetaan usealla kampanjalla. Ensimmäinen kampanja alkaa tänään keskiviikkona. Ensimmäisessä erässä avoinna on 250 työpaikkaa.

Yhtiö hakee autonrakentajia ympäri Suomen eri tehtäviin hitsaamoon, maalaamoon ja kokoonpanoon sekä logistiikkaan. Tässä vaiheessa rekrytointihaavi ulotetaan Suomeen, mutta Korhosen mukaan ulkomaista työvoimaa ei voi poissulkea tulevaisuudessa joissakin tehtävissä.

Tehtaalla on nyt töissä 1 550 työntekijää ja vajaat 500 tuotantotoimintaa tukevaa alihankkijaa.

Rekrytointien päättyessä tehtaalla työskentelee noin 3 000 henkilöä. Se kuuluu suurimpiin valmistavan teollisuuden tuotantolaitoksiin Suomessa.

Yhtiö on myös laajentanut tehdastaan kesän aikana noin hehtaarilla. Tilaa on nyt 11 hehtaaria.

Ilpo Korhosen mukaan tehdas työskentelee ensi vuoden jälkipuoliskolla kolmessa vuorossa, kun nyt tehdään kahta vuoroa.

Valmet Automotive on autojen sopimusvalmistaja. Alun perin se perustettiin valmistamaan Saab-merkkisiä henkilöautoja, mutta toiminta laajeni myöhemmin sopimusvalmistukseen.

Autotehtaan laajennus on hyvä uutinen koko Varsinais-Suomelle, johon syntyy paikallisen ely-keskuksen arvion mukaan 15 000 uutta teollista työpaikkaa seuraavien viiden vuoden aikana.

Autotehtaan lisäksi myös Meyerin Turun telakka työllistää lähivuosina uusien risteilijätilaustensa ansiosta.

Elinkeinojohtaja Kimmo Puolitaival ely-keskuksesta muistuttaa, että Varsinais-Suomi oli myös menettäjä taantuman aikana. Muun muassa Nokian Salon-tehtaiden takia maakunnasta katosi yli 20 000 teollista työpaikkaa.

Valmet Automotiven Korhosen mukaan tehtaan työssäkäyntialue on jo nyt laaja. Uudessakaupungissa ei ole tarpeeksi asuntoja uusillekaan työntekijöille.

”Asumisessa emme voi valitettavasti auttaa. Meillä ei ole itsellämme tarjolla asuntoja, mutta totta kai autamme yhteyksien luomisessa”, Korhonen sanoo.

Yhtiö on valmistellut laajennusta jo pitkään työ- ja elinkeinoministeriön sekä lähikaupunkien kanssa.

Korhosen mukaan autojen kokoonpano- ja asennustehtäviin ei tarvita erityistä ammattikoulutuspohjaa.

”Ihan normaalilla peruskoulutuksella pääsee, me annamme ammattikoulutuksen. Tehtaalla on toki erikoistehtäviäkin, joissa alan koulutus on eduksi”, Korhonen sanoo.

Kokoonpano- ja asennuslinjoilla voi aloittaa 2–4 viikon koulutuksen ja perehdytyksen jälkeen.

Valmet Automotiven läpimurto sopimusvalmistajana oli Porsche Boxster. Vuosina 1997–2011 tehtaalla koottiin liki 250 000 Porschen urheiluautoa. Parhaimmillaan se valmisti kolmasosan Porschen tuotannosta.

Uudenkaupungin autotehtaalla on valmistettu Mercedes-Benzin A-sarjaa vuodesta 2013 lähtien. Sinä aikana tehtaalta on lähtenyt yli satatuhatta A-sarjan autoa.

Tehdas ei kerro vuosituotantonsa määrää, ja mallien valmistusmäärätkin ovat lähinnä suuntaa-antavia. Sopimusvalmistajan arkeen kuuluu, että päämies sanelee, millä tarkkuudella asioista voi puhua.

Mercedes-Benzin katumaasturi GLC tuli markkinoille noin vuosi sitten, ja sitä valmistetaan nyt Bremenissä. Ostaja joutuu odottamaan uutta autoaan lähes vuoden.

Korhosen mukaan tämä lyhenee jollain aikavälillä, kun tuotanto Uudessakaupungissa pääsee täyteen vauhtiin.

Valmet Automotive kertoo GLC-sopimuksen pituudesta ainoastaan sen, että tuotanto jatkuu ”muutamia vuosia”.

Korhosen mukaan yhtiön näkymät ovat seuraavan kahden vuoden ajan hyvin vakaalla pohjalla.

”Asiakas on vahvassa kasvussa ja myös automarkkinat ovat edelleen kasvussa. Siinä ovat hyvät edellytykset meidänkin kasvullemme.”

Kaikki alkoi Saabeista

 Uudenkaupungin autotehdas perustettiin vuonna 1968 valtionyhtiö Valmetin ja ruotsalaisen Saab-Scanian yhteisyrityksenä kokoamaan Saabeja.

 Tehdas valmisti Saabeja 35 vuotta ja ehti tehdä niitä noin 740 000 kappaletta.

 Saab-Scania myi osuutensa yhteisyrityksestä Valmetille 1992, ja Valmetin seuraaja Metso luopui omasta osuudestaan 2014.

 Nykyään Valmet Automotiven pääomistajat ovat valtion pääomasijoittaja Teollisuussijoitus ja Ilpo Kokkilan sijoitusyhtiö Pontos.

 Yhden automallin tuotannosta on siirrytty sopimusvalmistukseen. Yhtiö myy myös suunnittelupalveluita sekä tekee avoautojen kattojärjestelmiä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Autoteollisuus
  • Valmet automotive
  • Autot
  • Mercedes-Benz

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Koulutaksi jätti 7-vuotiaan autistilapsen yksin parkkipaikalle Espoossa – Yritys: Kuljettaja ei saisi tällaisissa tapauksissa kuunnella lasta

    2. 2

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    3. 3

      ”Kuvaaminen on hyvin vaarallista” – Narcos-sarjan työntekijä ammuttiin autoonsa, ja nyt ”maailman häikäilemättömimmän” huumeparonin veli uhkailee Netflixiä

    4. 4

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    5. 5

      Työnteko vähenee nuorilla miehillä, koska vapaa-aika on parempaa – syynä tietokonepelien kehittyminen niin hyviksi

    6. 6

      Teinitytön parkkihallissa Keravalla raiskanneelle ja lapsia hyväksikäyttäneelle miehelle jälleen tuomio – seksiä 12-vuotiaan tytön kanssa

    7. 7

      Päivähoidon maksut alenevat – keskituloisen kahden lapsen perheen maksut laskevat yli 1 200 euroa vuodessa

    8. 8

      Keinokuituvaatteet tuhoavat meriä ja voivat vaarantaa ihmisten terveyden, mutta moni ei tiedä sitä – ”Fleece on erityisen haitallista”

    9. 9

      Liika istuminen pidentää selän lihaskalvoja, ja siksi asentomme painuu kasaan – Uusi treenimuoto voi auttaa selkävaivoihin

    10. 10

      70-vuotias nainen yritettiin tappaa Jalasjärvellä – puoliso löytyi pihalta kuolleena

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jari Sillanpään huumedraama etenee pikavauhtia alkusysäyksestä kliimaksiin – tarinan huippukohta nähdään jo puolentoista viikon päästä Oulussa

    2. 2

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    3. 3

      Nainen kuoli synnytyksessä Helsingin Kätilöopistolla – kätilöt olivat syyttömiä, katsoi hovioikeus

    4. 4

      Keinokuituvaatteet tuhoavat meriä ja voivat vaarantaa ihmisten terveyden, mutta moni ei tiedä sitä – ”Fleece on erityisen haitallista”

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      Ammattikouluissa ei tarvitse osata mitään saadakseen tutkinnon, arvioi tutkija – HS:n kyselyn mukaan opettajilla on paine päästää kaikki läpi kursseista

    7. 7

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    8. 8

      Juristeille riemuvoitto oikeudessa: Elokuvan verkossa jakanut mies joutui maksamaan 33 000 euron oikeudenkäyntikulut sadan euron hyvityksen päälle

    9. 9

      Suomeen perustetaan uusi taloustieteen huippuyksikkö, johon tulee 15 uutta virkaa – Sipilä: ”Olen huomannut, miten tärkeää tutkimukseen perustuva tieto on”

    10. 10

      Tässä kokonaisuudessaan listaus Suomessa käytettävistä virallisista virkanimikkeistä, joissa esiintyy ”-nainen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      Kymmeniä Suomi iskee -mielenosoittajia saapui Kolmen sepän patsaalle vastustamaan turvapaikanhakijoita – sitten tapahtui jotain ennennäkemätöntä

    4. 4

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    5. 5

      Mittaatko onnea väärillä mittareilla? Hyvään elämään on olemassa vain yksi lääke

    6. 6

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    7. 7

      Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

    8. 8

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

    9. 9

      ”Hirvittäviä kuvia” huippupoliitikoista ottanut kuvaaja sai viime vuonna valtioneuvoston kanslian kimppuunsa – Nyt hän kutsui näyttelyyn kaikki ministerit, mutta yksikään ei tullut

    10. 10

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    11. Näytä lisää