Valikko
Talous

Britit kuluttavat velaksi ennätysvauhtia

Käyttämättömät vaatteet päätyvät tuota pikaa kierrätyskauppoihin

Tilaajille

LONTOO. Sen tietää hajusta, kun kansakunta on riehaantunut kuluttamaan. Silloin hyväntekeväisyyskaupoissa ei enää haise vanhoilta vaatteilta. Haisee uusilta vaatteilta, eli ei miltään.

"Meille tuodaan valtavasti aivan käyttämättömiä vaatteita ja muita tavaroita. Ihmiset ostavat koko ajan uutta. Pari kuukautta vanha on jo todella vanhaa, joten ne annetaan pois", kertoo lontoolainen Margaret Ward .

Ward työskentelee vapaaehtoisena syöpätutkimukselle rahaa keräävässä vanhojen vaatteiden myymälässä. Brittien ennätysmäinen kulutusinto näkyy myymälän valikoimassa. Sen minkä pitäisi olla vanhaa, onkin uutta.

Viime joulukuussa

britit vinguttivat luottokorttejaan yli yhdeksän miljardin punnan eli 15 miljardin euron edestä. Kuluttajien yleinen velanotto nousi ennätyskorkealle tasolle.

Joulukuun huippulukuja eivät selitä pelkät jouluostokset. Brittien kulutusinto alkoi jo selvästi ennen joulua. Velkaantumisen ei uskota myöskään olennaisesti pienevän tämän vuoden puolella.

Ekonomistit löytävät kuluttamisesta paljon hyvää. Se kertoo kansalaisten luottamuksesta tulevaisuuteen. Pieni velanottokaan ei ole välttämättä pahaksi.

Ongelmat alkavat, jos velat ovat suuremmat kuin maksukyky. "Suurimmat uhat kuluttajalle ovat työttömyys ja korkotason äkillinen nousu", HSBC-pankin kansantalousosastolta kerrotaan.

Koron suhteen kaikki on toistaiseksi hyvin. Ohjauskorko on historiallisen alhaalla, neljässä prosentissa.

Englannin keskuspankki on kuitenkin vilauttanut korkotason nostoa, jos ostoshurmosta ei saada muuten aisoihin. Jos korot nousevat, tulee luottokortin käytöstäkin entistä kalliimpaa.

Mihin britit sitten

velkarahansa panevat?

Ostoksiin, ostoksiin, muttei liian suuriin ostoksiin. Mieluummin ostetaan paljon pientä ja edullista kuin vähän suurta ja kallista.

Tämä heijastuu vähittäismyymälöihin. Hintahaitarin alapäässä ja keskivaiheilla olevat menestyvät, kalliit eivät niinkään.

Asuntokauppa kuitenkin kukoistaa. Suur-Lontoon suositummilla alueilla hinnat ovat nousseet viidenneksellä vuoden aikana.

Romahdusta pelkäävät pankit ovat alkaneet vaatia asunnonostajilta entistä suurempia säästöjä, muuten lainaa ei heru. Uudesta politiikasta ilmoittivat tammikuussa asuntolainamarkkinoiden kaksi suurinta, Alliance&Leicester- sekä NatWest-pankit.

Britannian

kansantaloudella menee toistaiseksi hyvin. Kulutusinto antaa vauhtia etenkin palvelusektorille. Siksi tuhlaamista ei ole juuri julkisesti moitittukaan.

Kaikella on kuitenkin rajansa. Jos vanhojen vaatteiden myymälöissä alkaa tuoksua ruusulta, tuo raja on ylitetty. Silloin huolettomat britit ovat kiikuttaneet hyväntekeväisyyskauppoihin vasta avaamansa parfyymipullotkin.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Globaali kyberhyökkäys levisi nyt myös Suomeen – Haittaohjelmat iskeneet jo kolmella mantereella yli kymmenessä maassa

    2. 2

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    3. 3

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    4. 4

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    5. 5

      Murhatutkimuksissa yllättäen paljastuneen metsähaudan vainajia yritetään nyt tunnistaa – hautaa on hoidettu, paikalliset arvelevat

    6. 6

      Tällaisen merkin voit pian nähdä vessoissa ja pukuhuoneissa – Nyt puhuu suomalaisen unisex-logon suunnittelija: ”Halusin turvallisia tiloja kaikille”

    7. 7

      Terveystalon ja Diacorin potkuista kerrottiin juuri ennen juhannusta – ”Tietysti toivoisi, ettei perhettä yhdistävää hetkeä pilattaisi irtisanomisuutisilla”

    8. 8

      Suomi ja Ruskeat tytöt mainittu! Isolla jenkkisivustolla julkaistiin pitkä juttu siitä, millaista on olla ei-valkoinen nainen Suomessa

    9. 9

      Lauri Markkanen paljasti pelinumeron valinnan aiheuttamat ongelmat ja uuden lempinimensä

    10. 10

      Viinaralli kallistuu, Viro nostaa oluen verotusta tällä viikolla peräti 70 prosenttia – sataman alkoholimarket hamstrasi varastot täyteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    3. 3

      Helsingin alueiden eriytyminen näkyy nuorten arjessa – ”Alepan kulmalta saa helpommin kannabista kuin kaljaa”

    4. 4

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    5. 5

      Liian lapsikeskeisessä liitossa kaikki häviävät – Lapsi voi olla tekosyy vältellä omia ongelmia

    6. 6

      Helsingin pormestari Jan Vapaavuori palkkasi avukseen stand up -koomikon – Kaikki pormestarien erityisavustajat ansaitsevat yli 5 000 euroa kuussa

    7. 7

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    8. 8

      Rautatientorille on ilmoitettu jo uusia mielenosoituksia – Poliisi Suomi ensin -aktivisteille: ”Tällä porukalla ei enää Helsingissä osoiteta mieltä”

    9. 9

      Ruotsalaismeteorologin suomenkielisestä ennusteesta tuli somehitti – Pererikin upeasti lausumaa juhannussäätä katsottiin satojatuhansia kertoja

    10. 10

      CNN veti pois Venäjä-jutun, kolme toimittajaa erosi – Trump: Vau!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    7. 7

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    8. 8

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    9. 9

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    10. 10

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    11. Näytä lisää