Valikko
Talous

Henkilökohtaisten palveluiden tuottajana Suomi on kehitysmaa

Talouskasvu työllistänyt heikosti

Tilaajille

Kansainvälisessä vertailussa Suomen talouskasvu on kahden viime vuosikymmenen aikana ollut heikosti työllistävää. Suomen Pankin vanhemman ekonomistin Ilmo Pyyhtiän mukaan tähän tulokseen on tultu useissa kansainvälisissä tutkimuksissa.

Vaikka talouskasvu oli varsinkin 1990-luvun lopulla ennätysnopeaa, työpaikkoja oli vuonna 2000 vähemmän kuin vuosina 1980 tai 1990. Vuonna 2000 työpaikka oli 2,28 miljoonalla ihmisellä. Vuonna 1990 työllisiä oli lähes 200000 enemmän ja kaksikymmentä vuotta sitten yli 70000 enemmän.

Suurin ero muihin maihin näkyy palvelualoilla. Matalapalkkaisista, henkilökohtaisista palvelutehtävistä saa Suomessa elantonsa edelleen harva ihminen. Henkilökohtaisissa palveluissa työskenteli vuonna 1999 vain 6,2 prosenttia työllisistä. Esimerkiksi Yhdysvalloissa näissä tehtävissä tienasi leipänsä yli 12 prosenttia työssä käyvistä.

Tämä johtuu Pyyhtiän mukaan verotuksesta ja sosiaalietuusjärjestelmästä, jotka luovat kannustinongelman matalapalkka-aloille. Toisin sanoen ihmiset eivät halua tehdä näitä töitä tarjotulla palkalla. Niinpä suomalaiset pesevät paitansa ja siivoavat edelleen itse.

Suomeen onkin syntynyt viime vuosina vain hyviä työpaikkoja. Etenkin it-alalle syntyneet työpaikat edellyttävät korkeaa koulutusta ja ammattitaitoa.

Palvelualoillakin uudet työpaikat ovat olleet suhteellisen korkeapalkkaisia ja vaatineet kunnollista pohjakoulutusta. Palvelualan työllisyys on kasvanut etenkin liike-elämää palvelevissa toiminnoissa.

Myös työn tuottavuuden kehitys on Suomessa ollut viime vuosina kansainvälisesti huippuluokkaa. Se on taannut vientiteollisuuden kilpailukyvyn ja nopean, vientijohteisen talouskasvun.

1990-luvun lopulla

hallitus kevensi verotusta ja rukkasi sosiaalietuuksia niin, että työn teko kannattaisi pienemmälläkin palkalla. Kunnallisverotuksessa tehtävää ansiotulovähennystä nostettiin. Työmarkkinatuen harkinnanvaraisuutta lievennettiin niin, etteivät puolison ansiot vaikuttaneet enää yhtä paljon toisen tukeen. Toimeentulotukea ja asumistukea yhteensovitettiin. Kunnalliseen päivähoitomaksuun tuli tuloporrastuksen sijasta prosenttiperusteiset maksut, niin ettei pieni tulonlisäys johtanut huomattavasti suurempiin päivähoitomaksuihin.

Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (Vatt) tutkijan Veli Laineen mukaan uudistuksilla on ollut osin ristiriitaisia vaikutuksia työn tarjontaan. Pienten lasten äitien työn tarjonta väheni, kun yhtä aikaa päivähoitomaksujen uudistuksen kanssa kotihoidon tuki nousi useimmilla perheillä.

Veronkevennykset ja työmarkkinatuen tarveharkinnan lievennys lisäsivät sen sijaan jonkin verran työn tarjontaa. Työn tarjonta kasvoi kuitenkin vain 1,3 prosenttia vuosina 1996-2001. Toisin sanoen jokainen työikäinen paiski keskimäärin 2-3 päivää enemmän töitä vuodessa uudistusten kannustamana.

Suomen Pankin Ilmo Pyyhtiän mukaan kannustinjärjestelmiä pitäisikin kehittää edelleen, että matalapalkka-aloille syntyisi enemmän työpaikkoja. Pyyhtiän mukaan Suomen vero- ja sosiaalietuusjärjestelmä on Ruotsin ohella OECD-maiden epäkannustavimpia työnteon kannalta.

Ikääntyneet

pitkäaikaistyöttömät eivät tosin Pyyhtiän mukaan enää työllisty, vaikka kannustimet olisivat minkälaiset. Uudistukset pitäisikin suunnata nuorempaan sukupolveen.

Samaa mieltä ikääntyneiden pitkäaikaistyöttömien työllistymismahdollisuuksista on Suomen Pankin ekonomisti Tuomas Saarenheimo . Saarenheimon näkemykset menevät ristiin valtiovarainministeriön kanssa, joka viime syksynä esitti työttömyysturvan porrastusta.

Kansantaloustieteen päivillä Mikkelissä viime viikon lopulla puhunut Saarenheimo ei usko, että työttömyysturvan porrastaminen ja leikkaaminen auttaisi pitkäaikaistyöttömien työllistymistä. Päinvastoin. Porrastaminen saattaisi houkutella joitakin helposti työllistyviä pitämään muutaman kuukauden ylimääräisen "loman", jos työttömyysturva on alkukuukausina korkeampi.

Ajatus työttömyysturvan porrastamisesta haudattiinkin lopullisesti viime syksynä, kun työmarkkinajärjestöjen edustajat eivät päässeet asiasta yksimielisyyteen eikä työttömyysturvan uudistamista pohtinut työryhmä sitä näin ollen esittänyt.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    3. 3

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    4. 4

      Suomi ja Ruskeat tytöt mainittu! Isolla jenkkisivustolla julkaistiin pitkä juttu siitä, millaista on olla ei-valkoinen nainen Suomessa

    5. 5

      Tällaisen merkin voit pian nähdä vessoissa ja pukuhuoneissa – Nyt puhuu suomalaisen unisex-logon suunnittelija: ”Halusin turvallisia tiloja kaikille”

    6. 6

      Viinaralli kallistuu, Viro nostaa oluen verotusta tällä viikolla peräti 70 prosenttia – sataman alkoholimarket hamstrasi varastot täyteen

    7. 7

      Poliisi keskeytti uuden Suomi ensin -mielenosoituksen Rautatientorilla – neljä ihmistä otettiin kiinni

    8. 8

      CNN veti pois Venäjä-jutun, kolme toimittajaa erosi – Trump: Vau!

    9. 9

      Euroopan maihin kohdistunut laaja kyberhyökkäysten sarja – Häiriötilanteita ainakin Ukrainassa, Venäjällä ja eri puolilla Länsi-Eurooppaa

    10. 10

      Helsingin alueiden eriytyminen näkyy nuorten arjessa – ”Alepan kulmalta saa helpommin kannabista kuin kaljaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    3. 3

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    4. 4

      Helsingin alueiden eriytyminen näkyy nuorten arjessa – ”Alepan kulmalta saa helpommin kannabista kuin kaljaa”

    5. 5

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    6. 6

      Liian lapsikeskeisessä liitossa kaikki häviävät – Lapsi voi olla tekosyy vältellä omia ongelmia

    7. 7

      Helsingin pormestari Jan Vapaavuori palkkasi avukseen stand up -koomikon – Kaikki pormestarien erityisavustajat ansaitsevat yli 5 000 euroa kuussa

    8. 8

      Rautatientorille on ilmoitettu jo uusia mielenosoituksia – Poliisi Suomi ensin -aktivisteille: ”Tällä porukalla ei enää Helsingissä osoiteta mieltä”

    9. 9

      Ruotsalaismeteorologin suomenkielisestä ennusteesta tuli somehitti – Pererikin upeasti lausumaa juhannussäätä katsottiin satojatuhansia kertoja

    10. 10

      Venäjä uhkaa kieltää viestipalvelun käytön, uutissivuston mukaan Telegram on siirtänyt työntekijänsä Suomeen – HS etsi heitä venäläisomisteisesta lomakeskuksesta Savitaipaleella

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    7. 7

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    8. 8

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    9. 9

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    10. 10

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Tällaisen merkin voit pian nähdä vessoissa ja pukuhuoneissa – Nyt puhuu suomalaisen unisex-logon suunnittelija: ”Halusin turvallisia tiloja kaikille”
    3. Poliisi keskeytti uuden Suomi ensin -mielenosoituksen Rautatientorilla – neljä ihmistä otettiin kiinni
    4. Kaisa Mäkäräinen kiipesi nopeimmin rullasuksilla Vuokatinvaaralle – hiihdon maajoukkuenaiset jäivät taakse: ”Ihan hyvin sain koneen käyntiin”
    5. Viinaralli kallistuu, Viro nostaa oluen verotusta tällä viikolla peräti 70 prosenttia – sataman alkoholimarket hamstrasi varastot täyteen
    6. Joka neljännessä koulussa esiintyy fyysistä väkivaltaa tai sen uhkaa – Silti ”nuoret ovat kiltimpiä kuin koskaan”, tutkija sanoo
    7. Euroopan maihin kohdistunut laaja kyberhyökkäysten sarja – Häiriötilanteita ainakin Ukrainassa, Venäjällä ja eri puolilla Länsi-Eurooppaa
    8. Tunti sitten
    9. Real Madridin maajoukkuetason hyökkäyskaksikko siirtymässä Manchester Unitediin? Vaimon toiminta antoi vahvan vihjeen
    10. Viestipalvelu Telegram julkaisi ohjeet Venäjän viranomaisten uhkaaman sulun kiertämiseksi – nousi ladatuimmaksi sovellukseksi
    11. Latvian finanssivalvonta: Pohjois-Korea on kiertänyt pakotteitaan latvialaispankkien avulla
    12. Helsingin pormestari Jan Vapaavuori palkkasi avukseen stand up -koomikon – Kaikki pormestarien erityisavustajat ansaitsevat yli 5 000 euroa kuussa
    13. Näytä lisää