Valikko
Talous

TietoEnator rohmuaa markkinaosuuksia

Kasvu yritysostojen ja ulkoistamisten varassa

Tilaajille

TietoEnatorin kurssi nousi torstaina 4,5 prosenttia sen ilmoitettua vakaan kehityksen jatkuneen vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Talousjohtaja Tuija Soanjärven mukaan yhtiö ei näe tarvetta muuttaa antamaansa kuluvan vuoden ennustetta sen enempää kasvun kuin kannattavuudenkaan osalta. Yhtiöllä on reilusti yli miljardin euron sitova tilauskanta.

TietoEnatorin toimitusjohtajan Matti Lehden mukaan markkinoilla ei ole tapahtunut isoja muutoksia. "Taantuma tuntuu, mutta ainoastaan televiestinnässä markkinat supistuvat." Lehden mukaan yhtiö uskoo edelleen, että pitkällä aikavälillä tietotekniikassa kysyntä kasvaa 5-7 prosenttia bruttokansantuotetta enemmän.

"Uskoaksemme pidemmän aikavälin kysyntätaso on lähempänä kymmentä kuin viittä prosenttia", Lehti ennusti tiedotustilaisuudessa.

TietoEnatorin liikevaihto kasvoi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä yli kymmenen prosenttia, josta osavuosikatsauksen mukaan orgaanista kasvua oli seitsemän prosenttia lopun tullessa yritysostoista.

Tiedotustilaisuudessa kuitenkin selvisi, että yhtiön tarkoittama "orgaaninen kasvu" tulee lähes kokonaan kumppanuusyritysten kanssa tehdyistä ulkoistamissopimuksista.

Ilman niitä ja yritysostoja kasvu olisi Lehden mukaan "hyvin lähellä nollaa".

Lehden mukaan TietoEnator tavoitteleekin nykyisessä markkinatilanteessa markkinaosuuksia nimenomaan ulkoistamispalveluilla ja yrityksiä ostamalla. Tammi-maaliskuussa yhtiö onkin tehnyt jo yhdeksän yrityskauppaa. Lehden arvion mukaan vuoden loppuun mennessä ostettuja yrityksiä on 10-20.

"Tulemme myös näkemään merkittäviä kumppanuussopimuksia vuoden lopulla", Lehti lupasi. Uusia kumppaneita maanitellessa työ painottuu Suomen ulkopuolelle, ennen kaikkea pankki-, tele- ja mediasektoreille.

Pankki- ja finanssisektorin myynti oli tammi-maaliskuussa voimakkaassa kasvussa. Se muodostaa jo yhtä suuren osan myynneistä kuin julkinen hallinto ja terveystoimi eli neljänneksen. Telealan osuus sen sijaan putosi 13 prosenttiin.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    3. 3

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    4. 4

      Tällaisen merkin voit pian nähdä vessoissa ja pukuhuoneissa – Nyt puhuu suomalaisen unisex-logon suunnittelija: ”Halusin turvallisia tiloja kaikille”

    5. 5

      Viinaralli kallistuu, Viro nostaa oluen verotusta tällä viikolla peräti 70 prosenttia – sataman alkoholimarket hamstrasi varastot täyteen

    6. 6

      Suomi ja Ruskeat tytöt mainittu! Isolla jenkkisivustolla julkaistiin pitkä juttu siitä, millaista on olla ei-valkoinen nainen Suomessa

    7. 7

      CNN veti pois Venäjä-jutun, kolme toimittajaa erosi – Trump: Vau!

    8. 8

      Poliisi keskeytti uuden Suomi ensin -mielenosoituksen Rautatientorilla – neljä ihmistä otettiin kiinni

    9. 9

      Euroopan maihin kohdistunut laaja kyberhyökkäysten sarja – Häiriötilanteita ainakin Ukrainassa, Venäjällä ja eri puolilla Länsi-Eurooppaa

    10. 10

      Helsingin alueiden eriytyminen näkyy nuorten arjessa – ”Alepan kulmalta saa helpommin kannabista kuin kaljaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    3. 3

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    4. 4

      Helsingin alueiden eriytyminen näkyy nuorten arjessa – ”Alepan kulmalta saa helpommin kannabista kuin kaljaa”

    5. 5

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    6. 6

      Liian lapsikeskeisessä liitossa kaikki häviävät – Lapsi voi olla tekosyy vältellä omia ongelmia

    7. 7

      Helsingin pormestari Jan Vapaavuori palkkasi avukseen stand up -koomikon – Kaikki pormestarien erityisavustajat ansaitsevat yli 5 000 euroa kuussa

    8. 8

      Rautatientorille on ilmoitettu jo uusia mielenosoituksia – Poliisi Suomi ensin -aktivisteille: ”Tällä porukalla ei enää Helsingissä osoiteta mieltä”

    9. 9

      Ruotsalaismeteorologin suomenkielisestä ennusteesta tuli somehitti – Pererikin upeasti lausumaa juhannussäätä katsottiin satojatuhansia kertoja

    10. 10

      Venäjä uhkaa kieltää viestipalvelun käytön, uutissivuston mukaan Telegram on siirtänyt työntekijänsä Suomeen – HS etsi heitä venäläisomisteisesta lomakeskuksesta Savitaipaleella

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    7. 7

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    8. 8

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    9. 9

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    10. 10

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    11. Näytä lisää