Valikko
Talous

Metsänomistajat ja teollisuus käyvät nyt täysillä puukauppaa

Korotetut hinnat ja heikentyneet laatuvaatimukset nostivat tarjontaa

Tilaajille

Teollisuuden ja metsänomistajien välinen puukauppa on loppukesästä ja alkusyksystä käynyt paljon vilkkaammin kuin viime vuonna vastaavana aikana. Raakapuukaupassa eletään verrattain harvinaista tilannetta, sillä kukaan ei kovaan ääneen valita mistään. Hinnat ovat kohdallaan ja kaikille puutavaralajeille riittää ostajia.

Mielialat puumarkkinoilla ovat valoisammat kuin vuosi sitten, vaikka metsäteollisuuden suhdannekuva ei ole paljon muuttunut. Sahatavaran hinnat ovat hieman parantuneet, mutta paperi- ja sellutehtaat rajoittavat edelleen tuotantoaan.

Ennakkoarvioiden mukaan yksityismetsistä korjataan tänä vuonna raakapuuta 48 miljoonaa kuutiota, kun viime vuonna määrä jäi kymmenen miljoonaa mottia pienemmäksi. Yksityismetsien lisäksi puutavarayhtiöt hankkivat raaka-ainetta Venäjältä, omista metsistään sekä metsähallitukselta. Teollisuus tarvitsee puuta 80 miljoonaa kuutiota.

Viime vuoden syksyn

Talven ja kevään juromisen jälkeen metsänomistajien puuhankintaosuuskunta Metsäliitto laukaisi puukaupan pattitilanteen nostamalla sellukuitupuun kuutiohintaa eurolla. Myös tukin hinta on palannut vanhalle tasolleen.

Metsäliitto alensi myös havusellupuun latvaläpimittaa seitsemästä sentistä kuuteen senttiin. Pienempi latvaläpimitta tarkoittaa sitä, että metsästä kelpaa myyntiin entistä enemmän puuta.

Metsäliiton esimerkkiä seurasi UPM-Kymmene, mutta Stora Enso jatkoi entisillä hinnastoillaan ja laatuvaatimuksillaan.

Metsäliiton metsäjohtajan Markku Melkon mukaan "puukauppa on paljolti psykologiaa".

"Kun olen kuunnellut myyjiä, havukuidun läpimitta on koettu tärkeäksi asiaksi. Hinta on toinen tekijä. Kun markkinoille lähetettiin kaksi myönteistä viestiä, se vaikutti positiivisesti", Melkko sanoo.

Melkko ei osaa sanoa, mitä hinnankorotus ja laatuvaatimuksen väljennys vaikuttavat Metsäliiton hankintakustannuksiin. Osuuskunta tavoittelee yksityismetsistä 17 miljoonaa kuutiota raakapuuta.

"Nyt kauppa käy, ja se on jo tärkeä asia. Mikä olisi sitten ollut se toinen keino, jolla kauppa olisi saatu käyntiin. Pitäisi arvata vaihtoehto, ja mitä se olisi aiheuttanut." Melkon mukaan Metsäliitto voisi ostaa enemmänkin koivukuitua, mutta kokonaisuutena osuuskunnan tilanne on hyvä. "Paranisiko maailma ainaisesta valittamisestakaan."

Stora Enson

"Viimeiset pinta-alaverovelvolliset ovat ajatelleet, että on aika myydä ennen kuin jää viime tippaan. On myönnettävä, että puun hinta on noussut. Myös MTK on antanut ymmärtää, että on puukaupan aika", Pölkki sanoo.

Latvaläpimitassa Pölkki seisoo seitsemän sentin takana. "Enson tehtaat eivät halua pientä puuta, olemme kuunnelleet asiakkaan ääntä." Pölkin mukaan Enson vanhat laatuvaatimukset eivät ole haitanneet yhtiön puuhuoltoa. "Mäntykuiduista ei ole eikä tule pulaa. Minusta tästä sentistä on tehty elämää suurempi kysymys." Pieniä ja keskisuuria sahoja edustava Suomen Sahat on tyytyväinen puukauppatilanteeseen. "Varantomme on hyvät, mutta silti ostamme koko ajan puuta. Kauppa käy eivätkä hinnat ole vielä karanneet käsistä", järjestön toimitusjohtaja Jukka-Pekka Ranta sanoo.

Metsänomistajien etujärjestön MTK:n metsäjohtaja Martin Lillandtin mielestä puun kysyntä ja tarjonta ovat nyt tasapainossa.

"Viime vuonna teollisuus pudotti puun hintoja. Sanoin jo silloin, että markkinataloudessa hintojen laskiessa ihmiset vetäytyvät arvioimaan tilannetta." Lillandt kiittää Metsäliittoa, jonka kesäkuinen avaus lisäsi tarjontaa. "Teollisuus saa tarvitsemansa puut."

Kilpailulainsäädännön takia

Lillandt ei julista, että nyt olisi puukaupan aika. "Mutta mielestäni edellytykset käydä puukauppaa ovat parantuneet. Se on hieman eri asia." Etelä-Suomen metsänomistajien liiton toiminnanjohtaja Timo Leskinen sanoo, että Järvi-Suomessa heinäkuinen Unto-myrsky avasi hakkuukauden. "Se antoi alkusysäyksen", hän kertoo.

"Kaikki puutavaralajit menevät kaupaksi. Metsänomistajat kokevat tukin hinnan asialliseksi, mutta kuitupuuta pidetään aika halpana jalostusarvoonsa verrattuna."

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    3. 3

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    4. 4

      Viinaralli kallistuu, Viro nostaa oluen verotusta tällä viikolla peräti 70 prosenttia – sataman alkoholimarket hamstrasi varastot täyteen

    5. 5

      Tällaisen merkin voit pian nähdä vessoissa ja pukuhuoneissa – Nyt puhuu suomalaisen unisex-logon suunnittelija: ”Halusin turvallisia tiloja kaikille”

    6. 6

      Suomi ja Ruskeat tytöt mainittu! Isolla jenkkisivustolla julkaistiin pitkä juttu siitä, millaista on olla ei-valkoinen nainen Suomessa

    7. 7

      CNN veti pois Venäjä-jutun, kolme toimittajaa erosi – Trump: Vau!

    8. 8

      Poliisi keskeytti uuden Suomi ensin -mielenosoituksen Rautatientorilla – neljä ihmistä otettiin kiinni

    9. 9

      Euroopan maihin kohdistunut laaja kyberhyökkäysten sarja – Häiriötilanteita ainakin Ukrainassa, Venäjällä ja eri puolilla Länsi-Eurooppaa

    10. 10

      Helsingin alueiden eriytyminen näkyy nuorten arjessa – ”Alepan kulmalta saa helpommin kannabista kuin kaljaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    3. 3

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    4. 4

      Helsingin alueiden eriytyminen näkyy nuorten arjessa – ”Alepan kulmalta saa helpommin kannabista kuin kaljaa”

    5. 5

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    6. 6

      Liian lapsikeskeisessä liitossa kaikki häviävät – Lapsi voi olla tekosyy vältellä omia ongelmia

    7. 7

      Helsingin pormestari Jan Vapaavuori palkkasi avukseen stand up -koomikon – Kaikki pormestarien erityisavustajat ansaitsevat yli 5 000 euroa kuussa

    8. 8

      Rautatientorille on ilmoitettu jo uusia mielenosoituksia – Poliisi Suomi ensin -aktivisteille: ”Tällä porukalla ei enää Helsingissä osoiteta mieltä”

    9. 9

      Ruotsalaismeteorologin suomenkielisestä ennusteesta tuli somehitti – Pererikin upeasti lausumaa juhannussäätä katsottiin satojatuhansia kertoja

    10. 10

      Venäjä uhkaa kieltää viestipalvelun käytön, uutissivuston mukaan Telegram on siirtänyt työntekijänsä Suomeen – HS etsi heitä venäläisomisteisesta lomakeskuksesta Savitaipaleella

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    7. 7

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    8. 8

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    9. 9

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    10. 10

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    11. Näytä lisää