Valikko
Talous

Dagens Nyheterille taas uusi päätoimittaja

Jan Wifstrand ottaa ohjat käsiinsä jo ensi viikolla

Tilaajille

Tukholma. Ruotsin johtavan aamulehden Dagens Nyheterin (DN) päätoimittaja vaihtuu. Uutena päätoimittajana aloittaa Jan Wifstrand, kun pari vuotta päätoimittajana ollut Hans Bergström siirtyy sivuun perjantaina.

DN:n ohjat käsiinsä ottava 48-vuotias Wifstrand oli Sydsvenska Dagbladetin päätoimittajana vuosina 1992-98. Vuonna 1999 hän toimi norjalaisen Schibsted-konsernin konsulttina. Schibsted on Norjan johtava mediatalo, joka omistaa Ruotsissa mm. Svenska Dagbladetin ja Aftonbladetin enemmistön. Wifstrand oli DN:n palveluksessa vuosina 1985-1991 sekä toimittajana että esimiehenä.

Wifstrand vastaa nyt Juutinrauman seudulla ilmestyvästä Rapidus-julkaisusta. Wifstrandin nimi on jo vuosia ollut esillä kaikissa veikkailuissa, kun media-alalle on etsitty johtajia Ruotsissa.

Hans Bergströmin eroon ei liity dramatiikkaa, vaikka DN:n säästöohjelman toteutus ei tiettävästi kuulunutkaan hänen suosikkitehtäviinsä.

Bergström kertoi eroaikeistaan Bonnier-konserniin kuuluvan lehden hallitukselle jo syksyllä. Hän halusi kuitenkin viedä päätökseen Dagens Nyheterin tuoreen ulkoasu-uudistuksen, joka supisti talous-, kulttuuri- ja urheilusivut tabloid-kokoon. Bergström teki tutkimustyötä Harvardin yliopistolla, kun hänet haettiin pikaisesti DN:n päätoimittajaksi vuonna 2001. DN:n silloinen päätoimittaja Joachim Berner nimitettiin Expressen-iltapäivälehden päätoimittajaksi, jonka tehtävänä oli nostaa Expressen uuteen kukoistukseen. Berner epäonnistui tehtävässään ja joutui eroamaan.

Keväällä 55 vuotta täyttävä Bergström katsoo nyt saaneensa tarpeeksi hallinnollisista töistä ja toivoo enemmän aikaa kirjoittamiselle ja tutkimustyölle. Yhteensä 16 vuotta DN:n palveluksessa ollut Bergström muuttaa nyt yhdysvaltalaisen puolisonsa kanssa Yhdysvaltoihin.

Bergströmin päätoimittaja-aikaa DN:ssä ovat leimanneet tiukka säästökuuri ja lehden ulkoasu-uudistus. Bonnierin sanomalehtiyksikkö teki yli 50 miljoonan euron tappiot viime vuoden tammi-syyskuussa ilmoituskadon vuoksi.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Globaali kyberhyökkäys levisi nyt myös Suomeen – Haittaohjelmat iskeneet jo kolmella mantereella yli kymmenessä maassa

    3. 3

      Aija Särkijärvi, 90, nukkuu joskus samoissa lakanoissa neljä viikkoa – iäkkäistä huolehtivien kotihoitajien työ on muuttunut raskaammaksi ja heistä on jatkuva pula

    4. 4

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    5. 5

      Terveystalon ja Diacorin potkuista kerrottiin juuri ennen juhannusta – ”Tietysti toivoisi, ettei perhettä yhdistävää hetkeä pilattaisi irtisanomisuutisilla”

    6. 6

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    7. 7

      Suomi ja Ruskeat tytöt mainittu! Isolla jenkkisivustolla julkaistiin pitkä juttu siitä, millaista on olla ei-valkoinen nainen Suomessa

    8. 8

      Joku on hoitanut poliisin löytämää mystistä metsähautaa – punaisista sukulaisista ei haluttu kertoa, arvellaan Hausjärvellä

    9. 9

      Tällaisen merkin voit pian nähdä vessoissa ja pukuhuoneissa – Nyt puhuu suomalaisen unisex-logon suunnittelija: ”Halusin turvallisia tiloja kaikille”

    10. 10

      Kymmeniä loukkaantui metrovaunujen suistuttua radalta New Yorkissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    3. 3

      Helsingin alueiden eriytyminen näkyy nuorten arjessa – ”Alepan kulmalta saa helpommin kannabista kuin kaljaa”

    4. 4

      Liian lapsikeskeisessä liitossa kaikki häviävät – Lapsi voi olla tekosyy vältellä omia ongelmia

    5. 5

      Helsingin pormestari Jan Vapaavuori palkkasi avukseen stand up -koomikon – Kaikki pormestarien erityisavustajat ansaitsevat yli 5 000 euroa kuussa

    6. 6

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    7. 7

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    8. 8

      Rautatientorille on ilmoitettu jo uusia mielenosoituksia – Poliisi Suomi ensin -aktivisteille: ”Tällä porukalla ei enää Helsingissä osoiteta mieltä”

    9. 9

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    10. 10

      CNN veti pois Venäjä-jutun, kolme toimittajaa erosi – Trump: Vau!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    7. 7

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    8. 8

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    9. 9

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    10. 10

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    11. Näytä lisää