Valikko
Talous

Euro lähestyy aloituskurssiaan

Aloituskurssin tarkasta lukemasta on eri käsityksiä

Tilaajille

Euron arvo suhteessa dollariin kävi maanantaina hyvin lähellä sitä tasoa, jolla yhteisvaluutta aloitti taipaleensa tammikuun alussa vuonna 1999. Euro maksoi maanantai-aamuna 1,1737 dollarissa, päivän mittaan kurssi kuitenkin laski jonkin verran. Suomen Pankin laskema euron keskikurssi tammikuun neljäntenä päivänä neljä vuotta sitten oli 1,1789 dollaria.

Euroa nosti Yhdysvaltojen valtiovarainministerin John Snow'n lauantaina Ranskassa antama lausunto, jonka mukaan heikko dollari sopii Yhdysvalloille. Valuuttamarkkinat tulkitsivat kommentin niin, että Yhdysvallat ei pyri puuttumaan dollarin heikkenemiseen.

Heikko dollari auttaa Yhdysvaltojen vaikeuksissa olevan teollisuuden vientiponnisteluja. Euromaiden kilpailukykyä maailmanmarkkinoilla vahva euro puolestaan heikentää.

EU:n talouskomissaari Pedro Solbes sanoi kuitenkin maanantaina, että vahva ja vakaa euro on euromaiden kannalta hyvä asia.

Euron vahvistuminen laskee euroalueelle tuotavien tavaroiden hintoja ja heikentää siten inflaatiota. Euroopan keskuspankin varapääjohtaja Lucas Papademos lausui eilen, että keskuspankilla on varaa keventää rahapolitiikkaansa, jos inflaatio edelleen laskee.

Euro nousi maanantaina ennätyskorkealle myös suhteessa Japanin rahayksikköön jeniin. Valuuttamarkkinoilla arveltiin, että Japanin keskuspankki olisi myynyt jenejä ehkäistäkseen valuutan vahvistumista suhteessa dollariin.

Rahamarkkinoilla ja tiedotusvälineissä seurataan tarkasti, milloin euro mahdollisesti nousee takaisin neljän vuoden takaiselle lähtötasolleen. Virallisesta lähtötasosta oli eri lähteillä maanantaina kuitenkin erilaisia käsityksiä. Suomen pankin keskikurssi oli ensimmäisenä suomalaisena euroajan pankkipäivänä 1,1789 dollaria. Esimerkiksi uutistoimisto Reuters käytti vertailukohtana kuitenkin 1,1747 dollarin kurssia.

Heti syntynsä jälkeen euro alkoi nopeasti heiketä ja sen arvo putosi vuonna 2000 alimmillaan 0,8 dollarin tietämiin.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    3. 3

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    4. 4

      Viinaralli kallistuu, Viro nostaa oluen verotusta tällä viikolla peräti 70 prosenttia – sataman alkoholimarket hamstrasi varastot täyteen

    5. 5

      Tällaisen merkin voit pian nähdä vessoissa ja pukuhuoneissa – Nyt puhuu suomalaisen unisex-logon suunnittelija: ”Halusin turvallisia tiloja kaikille”

    6. 6

      CNN veti pois Venäjä-jutun, kolme toimittajaa erosi – Trump: Vau!

    7. 7

      Suomi ja Ruskeat tytöt mainittu! Isolla jenkkisivustolla julkaistiin pitkä juttu siitä, millaista on olla ei-valkoinen nainen Suomessa

    8. 8

      Poliisi keskeytti uuden Suomi ensin -mielenosoituksen Rautatientorilla – neljä ihmistä otettiin kiinni

    9. 9

      Euroopan maihin kohdistunut laaja kyberhyökkäysten sarja – Häiriötilanteita ainakin Ukrainassa, Venäjällä ja eri puolilla Länsi-Eurooppaa

    10. 10

      Helsingin alueiden eriytyminen näkyy nuorten arjessa – ”Alepan kulmalta saa helpommin kannabista kuin kaljaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    3. 3

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    4. 4

      Helsingin alueiden eriytyminen näkyy nuorten arjessa – ”Alepan kulmalta saa helpommin kannabista kuin kaljaa”

    5. 5

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    6. 6

      Liian lapsikeskeisessä liitossa kaikki häviävät – Lapsi voi olla tekosyy vältellä omia ongelmia

    7. 7

      Helsingin pormestari Jan Vapaavuori palkkasi avukseen stand up -koomikon – Kaikki pormestarien erityisavustajat ansaitsevat yli 5 000 euroa kuussa

    8. 8

      Rautatientorille on ilmoitettu jo uusia mielenosoituksia – Poliisi Suomi ensin -aktivisteille: ”Tällä porukalla ei enää Helsingissä osoiteta mieltä”

    9. 9

      Ruotsalaismeteorologin suomenkielisestä ennusteesta tuli somehitti – Pererikin upeasti lausumaa juhannussäätä katsottiin satojatuhansia kertoja

    10. 10

      Venäjä uhkaa kieltää viestipalvelun käytön, uutissivuston mukaan Telegram on siirtänyt työntekijänsä Suomeen – HS etsi heitä venäläisomisteisesta lomakeskuksesta Savitaipaleella

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    7. 7

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    8. 8

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    9. 9

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    10. 10

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Sebastian Ahon uusi joukkuetoveri aloitti hauskan kaupankäynnin pelinumerostaan: ”Kolme illallista, kaksi koiran ulkoilutusta ja yksi ilta lapsenvahtina”
    3. Venäläismiehen yhdeksänmetrinen matkailuvene upposi Kotkassa laituriin, sitten omistaja katosi
    4. Tällaisen merkin voit pian nähdä vessoissa ja pukuhuoneissa – Nyt puhuu suomalaisen unisex-logon suunnittelija: ”Halusin turvallisia tiloja kaikille”
    5. Poliisi keskeytti uuden Suomi ensin -mielenosoituksen Rautatientorilla – neljä ihmistä otettiin kiinni
    6. Kaisa Mäkäräinen kiipesi nopeimmin rullasuksilla Vuokatinvaaralle – hiihdon maajoukkuenaiset jäivät taakse: ”Ihan hyvin sain koneen käyntiin”
    7. Viinaralli kallistuu, Viro nostaa oluen verotusta tällä viikolla peräti 70 prosenttia – sataman alkoholimarket hamstrasi varastot täyteen
    8. Joka neljännessä koulussa esiintyy fyysistä väkivaltaa tai sen uhkaa – Silti ”nuoret ovat kiltimpiä kuin koskaan”, tutkija sanoo
    9. Tunti sitten
    10. Euroopan maihin kohdistunut laaja kyberhyökkäysten sarja – Häiriötilanteita ainakin Ukrainassa, Venäjällä ja eri puolilla Länsi-Eurooppaa
    11. Real Madridin maajoukkuetason hyökkäyskaksikko siirtymässä Manchester Unitediin? Vaimon toiminta antoi vahvan vihjeen
    12. Viestipalvelu Telegram julkaisi ohjeet Venäjän viranomaisten uhkaaman sulun kiertämiseksi – nousi ladatuimmaksi sovellukseksi
    13. Näytä lisää