Valikko
Talous

Hackman aikoo myydä metsänsä tänä vuonna

Tilaajille

Monialayhtiö Hackmanin toimitusjohtaja Pekka Lundmark arvioi, että yhtiö saa metsäomaisuutensa myydyksi vuoden loppuun mennessä. Hackman omistaa tasearvoltaan yli 30 miljoonan euron metsät.

"Olemme käyneet neuvotteluja koko tämän vuoden ajan. Ostajakandidaatteja on ollut useita, mutta yhteisymmärrystä hinnasta ei ole vielä löytynyt. Vuoden loppuun mennessä uskoisin, että on mahdollista saada pääosa metsäomaisuudesta myytyä", Lundmark sanoi tiedotustilaisuudessa maanantaina.

Hackmanin kolmannen vuosineljänneksen tuloksessa Lundmark ei ollut täysin tyytyväinen suurkeittiölaitteita valmistavan Metoksen tulokseen, joka heikkeni viime vuoden vastaavasta jaksosta esimerkiksi tehdasjärjestelyjen aiheuttamien tuotannon menetysten vuoksi.

"Sekä Iittala että Metos jatkoivat markkinaosuuksien kasvattamista vuoden 2003 kolmannella neljänneksellä markkinoilla, jotka näyttävät tänä vuonna supistuvan jopa 5-10 prosenttia. Saavutimme tavoitteemme tällä vuosineljänneksellä yhtä poikkeusta lukuun ottamatta: Metoksen myynti ja kannattavuus olivat hieman normaalia heikompia", Lundmark sanoi.

Hackmanin tulos ennen veroja pysyi paikoillaan 3,6 miljoonassa eurossa kolmannella vuosineljänneksellä.

Liikevaihtoa kertyi 95,4 miljoonaa euroa heinä-syyskuussa, kun se vuotta aiemmin oli 82,7 miljoonaa euroa.

Hackman ennakoi koko vuoden liikevoiton asettuvan 20-24 miljoonaan euroon ja liikevaihdon 395-405 miljoonaan euroon. Tulostavoitteen saavuttaminen riippuu erittäin paljon Iittalan tuotteiden joulumyynnistä. Viime vuonna liikevaihtoa kertyi 345,6 miljoonaa euroa ja liikevoittoa 21,3 miljoonaa euroa.

Pääomasijoittaja Nordic Capital teki lokakuun puolessavälissä ostotarjouksen Hackmanista. Nordic Capital tarjoaa vastaperustamansa yhtiön kautta Hackmanista käteishintana 33 euroa osakkeelta. Hackmanin omistajista 30 prosenttia on jo sitoutunut hyväksymään tarjouksen.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    3. 3

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    4. 4

      Tällaisen merkin voit pian nähdä vessoissa ja pukuhuoneissa – Nyt puhuu suomalaisen unisex-logon suunnittelija: ”Halusin turvallisia tiloja kaikille”

    5. 5

      Viinaralli kallistuu, Viro nostaa oluen verotusta tällä viikolla peräti 70 prosenttia – sataman alkoholimarket hamstrasi varastot täyteen

    6. 6

      Suomi ja Ruskeat tytöt mainittu! Isolla jenkkisivustolla julkaistiin pitkä juttu siitä, millaista on olla ei-valkoinen nainen Suomessa

    7. 7

      CNN veti pois Venäjä-jutun, kolme toimittajaa erosi – Trump: Vau!

    8. 8

      Poliisi keskeytti uuden Suomi ensin -mielenosoituksen Rautatientorilla – neljä ihmistä otettiin kiinni

    9. 9

      Euroopan maihin kohdistunut laaja kyberhyökkäysten sarja – Häiriötilanteita ainakin Ukrainassa, Venäjällä ja eri puolilla Länsi-Eurooppaa

    10. 10

      Venäläismiehen yhdeksänmetrinen matkailuvene upposi Kotkassa laituriin, sitten omistaja katosi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    3. 3

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    4. 4

      Helsingin alueiden eriytyminen näkyy nuorten arjessa – ”Alepan kulmalta saa helpommin kannabista kuin kaljaa”

    5. 5

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    6. 6

      Liian lapsikeskeisessä liitossa kaikki häviävät – Lapsi voi olla tekosyy vältellä omia ongelmia

    7. 7

      Helsingin pormestari Jan Vapaavuori palkkasi avukseen stand up -koomikon – Kaikki pormestarien erityisavustajat ansaitsevat yli 5 000 euroa kuussa

    8. 8

      Rautatientorille on ilmoitettu jo uusia mielenosoituksia – Poliisi Suomi ensin -aktivisteille: ”Tällä porukalla ei enää Helsingissä osoiteta mieltä”

    9. 9

      Ruotsalaismeteorologin suomenkielisestä ennusteesta tuli somehitti – Pererikin upeasti lausumaa juhannussäätä katsottiin satojatuhansia kertoja

    10. 10

      Venäjä uhkaa kieltää viestipalvelun käytön, uutissivuston mukaan Telegram on siirtänyt työntekijänsä Suomeen – HS etsi heitä venäläisomisteisesta lomakeskuksesta Savitaipaleella

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    7. 7

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    8. 8

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    9. 9

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    10. 10

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    11. Näytä lisää