Valikko
Talous

Japanilainen Komatsu osti Koneelta kehnosti kannattavat metsäkoneet

Koneen Partekista maksamasta 1,6 miljardista eurosta on tullut yritysmyynneillä takaisin yli miljardi

Tilaajille

Kone-konserni myy metsäkoneita valmistavan Partek Forestin suurelle japanilaiselle metallialan yritykselle Komatsulle. Kone saa kaupasta 120 miljoonaa euroa.

Kauppahinta on korkea, sillä metsäkoneiden tuotanto kannattaa kurjasti. Viime vuoden tammi-kesäkuussa 132 miljoonan euron liikevaihdosta jäi liikevoittoa alle miljoona euroa.

Metsäkoneiden kuluvan vuoden tunnusluvuista Kone on julkistanut vain liikevaihdon 240 miljoonaa euroa. Siitä voi päätellä, että kannattavuus ei ole olennaisesti kohentunut.

Metsäkoneet tulivat Koneen tuotevalikoimaan puolitoista vuotta sitten, kun yhtiö valtasi metallin monialayhtiön Partekin. Ostajaa kiinnostivat Partekin kontin- ja kuormankäsittelylaitteet, joten yhtiön muut bisnekset olivat ostajalle rönsyjä.

Kone maksoi Partekista 1,6 miljardia euroa, josta on yritysmyyntien avulla tullut takaisin runsas miljardi euroa. Metsäkoneiden ohella eniten rahaa on kertynyt traktori- ja kalkkiliiketoimintojen myynneistä.

Koneen hallituksen puheenjohtaja Antti Herlin sanoo, että yritysostot ja myynnit ovat sujuneet "suht mukavasti".

"Meillä ei ollut selkeää käsitystä, että näin tulemme toimimaan. Toimenpiteet tulivat eteen vasta, kun olimme tutustuneet Partekiin", Herlin sanoo.

Herlin vastaa muminalla väitteeseen, että japanilaiset maksoivat metsäkoneista kovan hinnan. "Yleensä on oikea hinta, jonka ostaja ja myyjä keskenään sopivat. Hinnat ovat vähän alakohtaisia", hän sanoo.

Komatsulle metsäkoneiden hankinta on niin sanottu strateginen liiketoimi, mikä selittänee korkean kauppahinnan. Yhtiö ei ole aiemmin valmistanut metsäkoneita, joten Partek-kaupan myötä ostaja saa uutta tietotaitoa.

Partek Forestin palveluksessa on tuhat työntekijää, joista puolet työskentelee Ruotsissa. Brasiliassa on 225 ja Suomessa 46 työntekijää.

Partek Forest markkinoi Euroopassa metsäkoneita Valmetin merkillä, Pohjois-Amerikassa tuotenimi on Timbco.

Valmetit kootaan Ruotsissa Uumajassa, mutta merkittävä osa komponenteista on peräisin Suomesta. Esimerkiksi moottorit toimittaa Sisu Dieselin Linnavuoren-tehdas Nokian Siurosta. Kone myi äskettäin Sisu Dieselin amerikkalaiselle Agcolle.

Komatsu valmistaa itsekin dieselmoottoreita, joten uusi omistaja saattaa ryhtyä hakemaan synergiaetuja ja kannattavuutta moottorituotannosta.

Suomessa uusia hakkuu- ja ajokoneita myydään vuosittain 450 kappaletta. Asiakkaiden käsitysten mukaan Valmetilla on viidenneksen, kun Ponssella ja Timberjackilla on kummallakin kolmanneksen markkinaosuus.

Suurista merkeistä Ponsse on ainoa kotimainen metsätraktori, mikä vahvistaa sen markkina-asemaa. Timberjackin omistaa amerikkalainen maatalouskoneiden jättiläinen John Deere.

Valmetin avulla Komatsu oppii puiden korjuun tavaralajimenetelmällä. Se tarkoittaa, että puut katkotaan jo metsässä sahan tai paperitehtaan vaatimiin mittoihin. Esimerkiksi kuusipaperipuu on pätkittävä tasan kolmi-, neli- tai viisimetrisiksi, jotta pöllit eivät aiheuttaisi vaikeuksia hiomoissa.

Pohjois-Amerikassa on käytössä kokorunkomenetelmä, jossa puut raahataan kokonaisina tehtaille. Järjestelmä vaatii järeitä, telaketjuilla varustettuja hakkuukoneita.

Tokion pörssissä noteerattu Komatsu valmistaa koneita rakennus- ja kaivosteollisuudelle. Yhtiön liikevaihto on runsaat kahdeksan miljardia euroa ja yrityksen palveluksessa on 31000 työntekijää. Yhtiö perustettiin 1917.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    3. 3

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    4. 4

      Suomi ja Ruskeat tytöt mainittu! Isolla jenkkisivustolla julkaistiin pitkä juttu siitä, millaista on olla ei-valkoinen nainen Suomessa

    5. 5

      Tällaisen merkin voit pian nähdä vessoissa ja pukuhuoneissa – Nyt puhuu suomalaisen unisex-logon suunnittelija: ”Halusin turvallisia tiloja kaikille”

    6. 6

      Viinaralli kallistuu, Viro nostaa oluen verotusta tällä viikolla peräti 70 prosenttia – sataman alkoholimarket hamstrasi varastot täyteen

    7. 7

      Poliisi keskeytti uuden Suomi ensin -mielenosoituksen Rautatientorilla – neljä ihmistä otettiin kiinni

    8. 8

      CNN veti pois Venäjä-jutun, kolme toimittajaa erosi – Trump: Vau!

    9. 9

      Euroopan maihin kohdistunut laaja kyberhyökkäysten sarja – Häiriötilanteita ainakin Ukrainassa, Venäjällä ja eri puolilla Länsi-Eurooppaa

    10. 10

      Helsingin alueiden eriytyminen näkyy nuorten arjessa – ”Alepan kulmalta saa helpommin kannabista kuin kaljaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    3. 3

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    4. 4

      Helsingin alueiden eriytyminen näkyy nuorten arjessa – ”Alepan kulmalta saa helpommin kannabista kuin kaljaa”

    5. 5

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    6. 6

      Liian lapsikeskeisessä liitossa kaikki häviävät – Lapsi voi olla tekosyy vältellä omia ongelmia

    7. 7

      Helsingin pormestari Jan Vapaavuori palkkasi avukseen stand up -koomikon – Kaikki pormestarien erityisavustajat ansaitsevat yli 5 000 euroa kuussa

    8. 8

      Rautatientorille on ilmoitettu jo uusia mielenosoituksia – Poliisi Suomi ensin -aktivisteille: ”Tällä porukalla ei enää Helsingissä osoiteta mieltä”

    9. 9

      Ruotsalaismeteorologin suomenkielisestä ennusteesta tuli somehitti – Pererikin upeasti lausumaa juhannussäätä katsottiin satojatuhansia kertoja

    10. 10

      Venäjä uhkaa kieltää viestipalvelun käytön, uutissivuston mukaan Telegram on siirtänyt työntekijänsä Suomeen – HS etsi heitä venäläisomisteisesta lomakeskuksesta Savitaipaleella

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    7. 7

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    8. 8

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    9. 9

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    10. 10

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    11. Näytä lisää