Valikko
Talous

Wärtsilä notkahti alkuvuonna tappiolle

Voimalatilaukset pulskistivat reippaasti tilauskirjoja

Tilaajille

Voimala- ja teräskonserni Wärtsilän toiminnallinen tulos painui alkuvuonna tappiolle, mutta tuhti tilauskirja kääntää kurssin loppuvuonna ylöspäin, konsernijohtaja Ole Johansson uskoo.

Konsernin liikevoitto oli 101,5 miljoonaa euroa, mutta siihen sisältyy 107,7 miljoonaa euron myyntivoitto Assa Abloyn osakkeiden kaupasta. Wärtsilä myi alkuvuonna kaikki A-osakkeensa Ruotsiin, minkä jälkeen sillä on yhä 4,7 prosentin osuutta vastaava määrä Assa Abloyn B-osakkeita.

Yhtiö pääalan eli voimaloista ja laivamoottoreista koostuvan Powerin liiketulos putosi yli yhdeksän miljoonaa euroa pakkaselle lakkautettavien Turun ja Itä-Ranskassa sijaitsevan Mulhousen moottoritehtaiden toimitusten viivästymisten vuoksi.

Yksikköä painoivat myös toimitettujen biovoimaloiden piiputtaminen, huonokatteisten projektien tulouttaminen alkuvuonna ja Irakin-voimalaprojektin kustannusten kirjaaminen kuluiksi.

Konsernin ilonaiheena oli tilauskannan voimakas kasvu. Iso osa siitä on yhtiön historian suurin voimalakauppa Irakiin, jonne toimitetaan kaksi, yhteensä 680 megawatin voimalaa. Voimaloiden tilauskertymä lähes kolminkertaistui viime vuoden alkuun verrattuna, ja tilauskanta oli maaliskuun lopussa yli kaksi kertaa suurempi kuin vuotta aiemmin.

Kaasuvoimaloiden tilauskertymä yli viisinkertaistui yli 200 megawattiin.

Teräsyhtiö Imatra Steelin myynti kasvoi 6,5 prosenttia erikoisteräsmarkkinoiden vilkastuttua. Tulos nousi yli kolmen miljoonan miinukselta lähes kolme miljoonaa plussalle.

Ole Johanssoniin mukaan koko vuodesta tulee "suhteellisen positiivinen", sillä sekä voimala- että teräspuolen liikevaihto kasvaa ja kannattavuus paranee. Riskinä on Irakin epävarma poliittinen tilanne. Voimalat pitäisi toimittaa sinne pääosin ensi vuonna.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    3. 3

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    4. 4

      Viinaralli kallistuu, Viro nostaa oluen verotusta tällä viikolla peräti 70 prosenttia – sataman alkoholimarket hamstrasi varastot täyteen

    5. 5

      Poliisi keskeytti uuden Suomi ensin -mielenosoituksen Rautatientorilla – neljä ihmistä otettiin kiinni

    6. 6

      Tällaisen merkin voit pian nähdä vessoissa ja pukuhuoneissa – Nyt puhuu suomalaisen unisex-logon suunnittelija: ”Halusin turvallisia tiloja kaikille”

    7. 7

      Suomi ja Ruskeat tytöt mainittu! Isolla jenkkisivustolla julkaistiin pitkä juttu siitä, millaista on olla ei-valkoinen nainen Suomessa

    8. 8

      CNN veti pois Venäjä-jutun, kolme toimittajaa erosi – Trump: Vau!

    9. 9

      Helsingin alueiden eriytyminen näkyy nuorten arjessa – ”Alepan kulmalta saa helpommin kannabista kuin kaljaa”

    10. 10

      Euroopan maihin kohdistunut laaja kyberhyökkäysten sarja – Häiriötilanteita ainakin Ukrainassa, Venäjällä ja eri puolilla Länsi-Eurooppaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    3. 3

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    4. 4

      Helsingin alueiden eriytyminen näkyy nuorten arjessa – ”Alepan kulmalta saa helpommin kannabista kuin kaljaa”

    5. 5

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    6. 6

      Liian lapsikeskeisessä liitossa kaikki häviävät – Lapsi voi olla tekosyy vältellä omia ongelmia

    7. 7

      Helsingin pormestari Jan Vapaavuori palkkasi avukseen stand up -koomikon – Kaikki pormestarien erityisavustajat ansaitsevat yli 5 000 euroa kuussa

    8. 8

      Rautatientorille on ilmoitettu jo uusia mielenosoituksia – Poliisi Suomi ensin -aktivisteille: ”Tällä porukalla ei enää Helsingissä osoiteta mieltä”

    9. 9

      Ruotsalaismeteorologin suomenkielisestä ennusteesta tuli somehitti – Pererikin upeasti lausumaa juhannussäätä katsottiin satojatuhansia kertoja

    10. 10

      Venäjä uhkaa kieltää viestipalvelun käytön, uutissivuston mukaan Telegram on siirtänyt työntekijänsä Suomeen – HS etsi heitä venäläisomisteisesta lomakeskuksesta Savitaipaleella

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    7. 7

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    8. 8

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    9. 9

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    10. 10

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Tällaisen merkin voit pian nähdä vessoissa ja pukuhuoneissa – Nyt puhuu suomalaisen unisex-logon suunnittelija: ”Halusin turvallisia tiloja kaikille”
    3. Poliisi keskeytti uuden Suomi ensin -mielenosoituksen Rautatientorilla – neljä ihmistä otettiin kiinni
    4. Kaisa Mäkäräinen kiipesi nopeimmin rullasuksilla Vuokatinvaaralle – hiihdon maajoukkuenaiset jäivät taakse: ”Ihan hyvin sain koneen käyntiin”
    5. Viinaralli kallistuu, Viro nostaa oluen verotusta tällä viikolla peräti 70 prosenttia – sataman alkoholimarket hamstrasi varastot täyteen
    6. Joka neljännessä koulussa esiintyy fyysistä väkivaltaa tai sen uhkaa – Silti ”nuoret ovat kiltimpiä kuin koskaan”, tutkija sanoo
    7. Euroopan maihin kohdistunut laaja kyberhyökkäysten sarja – Häiriötilanteita ainakin Ukrainassa, Venäjällä ja eri puolilla Länsi-Eurooppaa
    8. Tunti sitten
    9. Real Madridin maajoukkuetason hyökkäyskaksikko siirtymässä Manchester Unitediin? Vaimon toiminta antoi vahvan vihjeen
    10. Viestipalvelu Telegram julkaisi ohjeet Venäjän viranomaisten uhkaaman sulun kiertämiseksi – nousi ladatuimmaksi sovellukseksi
    11. Latvian finanssivalvonta: Pohjois-Korea on kiertänyt pakotteitaan latvialaispankkien avulla
    12. Helsingin pormestari Jan Vapaavuori palkkasi avukseen stand up -koomikon – Kaikki pormestarien erityisavustajat ansaitsevat yli 5 000 euroa kuussa
    13. Näytä lisää