Valikko
Talous

Pienten ja keskisuurten yritysten viime vuosi oli vaisuhko

Viime vuosina 80 prosenttia uusista työpaikoista syntynyt pk-sektorille

Tilaajille

Valtiovalta on hakenut pelastusta nihkeään talouskasvuun ja kestotyöttömyyteen pienistä ja keskisuurista yrityksistä. Viime vuoden perusteella voi kuitenkin päätellä, että ainakaan pikaista pelastusta ei pk-sektorilta heru.

Tilastokeskuksen tuoreiden tilinpäätöstilastojen mukaan pk-yritysten yhteenlaskettu liikevaihto kasvoi viime vuonna 2,4 prosenttia edellisvuodesta. Pk-yritysten kasvuvauhti oli selvästi suuria yrityksiä heikompaa, sillä kaikkien Suomen yritysten liikevaihto kasvoi 3,8 prosenttia.

Pk-yritysten kasvu kiihtyi viime vuonna hieman edellisvuodesta, mutta tahti oli edelleen vaisua. Varsinkin, jos vertaa nousukauteen 1995-2000, jolloin pk-yritysten liikevaihdon keskimääräinen vuosikasvu oli peräti 10,4 prosenttia.

Tilastokeskuksen ennakkotietoihin on saatu tulostiedot 162000 yrityksestä , joten katsaus on kattava.

Pk-yrityksiin lasketaan yritykset, jotka työllistävät alle 250 työntekijää. Suomen 225000 toimivasta yrityksestä peräti 98,7 prosenttia kuuluu tähän kategoriaan.

Yritysrekisterin mukaan pk-yritykset tuottavat 52 prosenttia suomalaisyritysten liikevaihdosta. Peräti 61,5 prosenttia suomalaisista työntekijöistä työskentelee pk-yrityksen palveluksessa.

Hallituksen puheet pk-sektorin merkityksestä ovat siinä mielessä perusteltuja, että uudet työpaikat ovat viime vuosina syntyneet 80-prosenttisesti pk-yrityksiin. Niiden työllistämisvauhti on kuitenkin hiipunut 2000-luvulla.

Suomalaisyritysten liikevaihdot kasvoivat viime vuonna lähes kaikilla toimialoilla. Yritysten toimintakulut kasvoivat kuitenkin liikevaihtoa nopeammin, joten käyttökatteet heikkenivät.

Käyttökate saadaan vähentämällä yrityksen liikevaihdosta liiketoiminnan pyörittämiseen menevät kulut. Kuluja nosti viime vuonna erityisesti raaka-aineiden hintojen nousu.

Yritysten keskimääräinen kannattavuus säilyi kuitenkin kutakuinkin edellisvuoden tasolla, mikä johtui historiallisen alhaisista koroista, eli yritykset saivat halpaa lainaa.

"Pk-yritysten kannattavuus on säilynyt koko taantuman ajan suhteellisen hyvänä. Omavaraisuusasteet ovat edelleen hyvällä tasolla", Pellervon taloudellisen tutkimuslaitoksen uusi toimitusjohtaja Pasi Holm sanoo.

Pk-yritykset kannattivat viime vuonna kuitenkin hieman heikommin kuin suuret yritykset. Pk-yritysten keskimääräinen nettotulos oli viime vuonna 5,1 prosenttia liikevaihdosta eli samalla tasolla kuin edellisvuonnakin.

Pk-yrityksille jäi suuria firmoja enemmän käyttökatetta kulujen maksamisen jälkeen. Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Jussi Järventau

s muistuttaa, että tilastot hieman vääristelevät. "Todellinen käyttökate on alempi, sillä tässä ei ole huomioitu yrittäjän itse itselleen maksamaa palkkaa", hän sanoo.

Myös sijoitetun pääoman tuotto oli pk-yrityksissä selvästi parempi kuin yrityksissä keskimäärin. "Eri tutkimukset osoittavat, että yrittäjävetoiset yritykset ovat tehokkaita. Tehokkuus lisääntyy, kun on omat rahat pelissä." Pk-yritykset ovat työvaltaisempia kuin yritykset keskimäärin. Niiden henkilöstökulut suhteessa liikevaihtoon ovat selvästi korkeampia kuin suurissa yrityksissä.

"Pk-sektorin merkityksen kasvu johtuu myös Suomen tuotantorakenteen muutoksesta. Tuotanto on siirtynyt pienempiin yksiköihin", Järventaus sanoo.

Esimerkiksi tietotekniikkasektorille syntyi 1990-luvulla tukuittain pieniä yrityksiä, jotka kasvoivat nopeasti ja kannattivat hyvin. Huima kasvu taittui vuosina 2001 ja 2002, jolloin alalla toimivien pk-yritysten liikevaihto ei kasvanut lainkaan. Myös tulokset romahtivat.

Viime vuosi oli hitusen parempi, mutta vieläkään ei voi puhua selvästä käänteestä. Tietoalojen pk-yritysten liikevaihto kasvoi viime vuonna prosentin. Keskimääräinen nettotulos oli 2,8 prosenttia liikevaihdosta.

Yritysten liikevaihdot kasvoivat lähes kaikilla toimialoilla ..

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Aija Särkijärvi, 90, nukkuu joskus samoissa lakanoissa neljä viikkoa – iäkkäistä huolehtivien kotihoitajien työ on muuttunut raskaammaksi ja heistä on jatkuva pula

    3. 3

      Globaali kyberhyökkäys levisi nyt myös Suomeen – Haittaohjelmat iskeneet jo kolmella mantereella yli kymmenessä maassa

    4. 4

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    5. 5

      Terveystalon ja Diacorin potkuista kerrottiin juuri ennen juhannusta – ”Tietysti toivoisi, ettei perhettä yhdistävää hetkeä pilattaisi irtisanomisuutisilla”

    6. 6

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    7. 7

      Suomi ja Ruskeat tytöt mainittu! Isolla jenkkisivustolla julkaistiin pitkä juttu siitä, millaista on olla ei-valkoinen nainen Suomessa

    8. 8

      Tällaisen merkin voit pian nähdä vessoissa ja pukuhuoneissa – Nyt puhuu suomalaisen unisex-logon suunnittelija: ”Halusin turvallisia tiloja kaikille”

    9. 9

      Joku on hoitanut poliisin löytämää mystistä metsähautaa – punaisista sukulaisista ei haluttu kertoa, arvellaan Hausjärvellä

    10. 10

      Kymmeniä loukkaantui metrovaunujen suistuttua radalta New Yorkissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    3. 3

      Helsingin alueiden eriytyminen näkyy nuorten arjessa – ”Alepan kulmalta saa helpommin kannabista kuin kaljaa”

    4. 4

      Liian lapsikeskeisessä liitossa kaikki häviävät – Lapsi voi olla tekosyy vältellä omia ongelmia

    5. 5

      Helsingin pormestari Jan Vapaavuori palkkasi avukseen stand up -koomikon – Kaikki pormestarien erityisavustajat ansaitsevat yli 5 000 euroa kuussa

    6. 6

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    7. 7

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    8. 8

      Rautatientorille on ilmoitettu jo uusia mielenosoituksia – Poliisi Suomi ensin -aktivisteille: ”Tällä porukalla ei enää Helsingissä osoiteta mieltä”

    9. 9

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    10. 10

      CNN veti pois Venäjä-jutun, kolme toimittajaa erosi – Trump: Vau!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    7. 7

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    8. 8

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    9. 9

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    10. 10

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    11. Näytä lisää