Valikko
Talous    |   EU:N HUIPPUKOKOUS

Ihannetalous on Pohjolassa, mutta kiinnostaako ketään

Brittiläinen tutkimuslaitos CER panee Pohjoismaiden talouden malliksi muille EU-maille

Tilaajille

BRYSSEL. EU:n ongelmille talouden saralla on olemassa ratkaisu. Se löytyy Pohjolasta.

Lontoolaisen Centre for European Reform -tutkimuslaitoksen raportin mukaan Ruotsi, Suomi ja Tanska pärjäävät loistavasti, kun mitataan talouden muokkaamista kilpailukykyisempään muotoon.

Jos EU:n nostaminen maailman kilpailukykyisimmäksi valtioksi olisi kiinni vain Pohjoismaista, oltaisiin jo pitkällä.

CER on seurannut EU:n Lissabonin tavoitteiden edistymistä vuodesta 2000 asti. Viime viikolla julkistettu seurantaraportti on jo viides.

EU:n kilpailukyvyn parantamistalkoissa ollaan puolivälissä. Yleisesti tiedetään, ettei tavoitteita saavuteta.

"Kehitystä on tapahtunut, mutta epätasaiseen tahtiin. Osa maista on päässyt tuloksiin, osa polkee paikallaan", kertoi tutkija Aurore Wanlin, toinen kirjoittajista tiistaina.

Pahimmaksi hidastelijaksi ja konnaksi Wanlin ja hänen työtoverinsa Alasdair Murray leimaavat Italian.

EU:n taloustähti on Ruotsi, mutta Tanska ja Suomi tulevat heti kintereillä.

"Pohjoismaissa on onnistuttu yhdistämään korkea kilpailukyky, korkea koulutus, innovatiivinen ympäristö ja hyvä investointitaso", Wanlin sanoi.

Pääministeri Matti Vanhasen mukaan pohjoisten maiden menestys on näkynyt muun muassa muiden maiden jatkuvilla opintoretkillä Suomessa.

"Suomen, Ruotsin ja Tanskan menestys kyllä tiedostetaan", Vanhanen sanoi.

Pohjoismaisen modernin talousmallin hienouksiin kuuluu Wanlinin mukaan se, että se antaa myös suojaa kansalaisilleen. Turvaverkko pitää paremmin kuin useimmissa muissa maissa.

Talousmenestyksen ja sosiaalisen hyvinvoinnin naittaminen ei ole helppoa.

Esimerkiksi 1990-luvun talousihmemaassa Irlannissa kansalaisten riski köyhtyä on suurempi kuin muissa EU-maissa, raportti kertoo.

Erityisen alhaisen työttömyyden Britannian paradoksi on taas se, että peräti 16,8 prosenttia brittilapsista asuu perheissä, joissa kumpikaan vanhemmista ei käy töissä.

Talouksiaan remontoivat uudet EU-maat eivät kuitenkaan pidä Pohjoismaita esikuvinaan. Ne ottavat mallia mieluummin juuri Britanniasta.

"Uudet seuraavat mieluummin Britannian liberaalimpaa mallia. Jonkinlaisen poikkeuksen voivat muodostaa Baltian maat, joille Pohjoismaat ovat tutumpia kuin muille tulokkaille", Wanlin sanoi.

Baltiaa sitoo Pohjolaan maantiede, historia ja käytännön kanssakäyminen.

Suomi saa CER:n raportissa erityiskehuja tutkimuksesta ja kehityksestä, koulutuksesta ja ympäristöstä. Wanlin viittaa myös muihin kansainvälisiin tutkimuksiin, joissa Suomen kilpailukyky on rankattu maailman parhaaksi.

Pyyhkeitä Suomelle sataa korkeasta työttömyydestä ja valtion tuista. Tuilla tarkoitetaan lähinnä sitä rahaa, joka menee oman maatalouden ylläpitämiseen pohjoisessa ilmastossa.

Lissabonin haasteiden pahimmalle laiminlyöjälle Italialle CER ei anna paljon toivoa. Wanlinin mielestä Italialla on hyvin paljon tehtävää, jotta se saavuttaisi Lissabonin tavoitteet. "Siellä täytyy olla rohkeita ja lisätä läpinäkyvyyttä", Wanlin tiivisti.

Vaikka CER antaa EU:n toimista kilpailukyvyn piristämiseksi osin lohduttoman kuvan, tutkijat eivät ole vielä luopumassa kaikesta toivosta.

Wanlinin mielestä hyvä merkki on se vahva tuki, jonka komission puheenjohtaja José Manuel Barroso sai jäsenmailta viime vuonna. Toinen hyvä merkki on se, että komissio pitää Lissabonin tavoitteita ensiarvoisen tärkeinä.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    3. 3

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    4. 4

      Suomi ja Ruskeat tytöt mainittu! Isolla jenkkisivustolla julkaistiin pitkä juttu siitä, millaista on olla ei-valkoinen nainen Suomessa

    5. 5

      Viinaralli kallistuu, Viro nostaa oluen verotusta tällä viikolla peräti 70 prosenttia – sataman alkoholimarket hamstrasi varastot täyteen

    6. 6

      Poliisi keskeytti uuden Suomi ensin -mielenosoituksen Rautatientorilla – neljä ihmistä otettiin kiinni

    7. 7

      Tällaisen merkin voit pian nähdä vessoissa ja pukuhuoneissa – Nyt puhuu suomalaisen unisex-logon suunnittelija: ”Halusin turvallisia tiloja kaikille”

    8. 8

      CNN veti pois Venäjä-jutun, kolme toimittajaa erosi – Trump: Vau!

    9. 9

      Euroopan maihin kohdistunut laaja kyberhyökkäysten sarja – Häiriötilanteita ainakin Ukrainassa, Venäjällä ja eri puolilla Länsi-Eurooppaa

    10. 10

      Helsingin alueiden eriytyminen näkyy nuorten arjessa – ”Alepan kulmalta saa helpommin kannabista kuin kaljaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    3. 3

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    4. 4

      Helsingin alueiden eriytyminen näkyy nuorten arjessa – ”Alepan kulmalta saa helpommin kannabista kuin kaljaa”

    5. 5

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    6. 6

      Liian lapsikeskeisessä liitossa kaikki häviävät – Lapsi voi olla tekosyy vältellä omia ongelmia

    7. 7

      Helsingin pormestari Jan Vapaavuori palkkasi avukseen stand up -koomikon – Kaikki pormestarien erityisavustajat ansaitsevat yli 5 000 euroa kuussa

    8. 8

      Rautatientorille on ilmoitettu jo uusia mielenosoituksia – Poliisi Suomi ensin -aktivisteille: ”Tällä porukalla ei enää Helsingissä osoiteta mieltä”

    9. 9

      Ruotsalaismeteorologin suomenkielisestä ennusteesta tuli somehitti – Pererikin upeasti lausumaa juhannussäätä katsottiin satojatuhansia kertoja

    10. 10

      Venäjä uhkaa kieltää viestipalvelun käytön, uutissivuston mukaan Telegram on siirtänyt työntekijänsä Suomeen – HS etsi heitä venäläisomisteisesta lomakeskuksesta Savitaipaleella

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    7. 7

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    8. 8

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    9. 9

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    10. 10

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Tällaisen merkin voit pian nähdä vessoissa ja pukuhuoneissa – Nyt puhuu suomalaisen unisex-logon suunnittelija: ”Halusin turvallisia tiloja kaikille”
    3. Poliisi keskeytti uuden Suomi ensin -mielenosoituksen Rautatientorilla – neljä ihmistä otettiin kiinni
    4. Kaisa Mäkäräinen kiipesi nopeimmin rullasuksilla Vuokatinvaaralle – hiihdon maajoukkuenaiset jäivät taakse: ”Ihan hyvin sain koneen käyntiin”
    5. Viinaralli kallistuu, Viro nostaa oluen verotusta tällä viikolla peräti 70 prosenttia – sataman alkoholimarket hamstrasi varastot täyteen
    6. Joka neljännessä koulussa esiintyy fyysistä väkivaltaa tai sen uhkaa – Silti ”nuoret ovat kiltimpiä kuin koskaan”, tutkija sanoo
    7. Euroopan maihin kohdistunut laaja kyberhyökkäysten sarja – Häiriötilanteita ainakin Ukrainassa, Venäjällä ja eri puolilla Länsi-Eurooppaa
    8. Real Madridin maajoukkuetason hyökkäyskaksikko siirtymässä Manchester Unitediin? Vaimon toiminta antoi vahvan vihjeen
    9. Tunti sitten
    10. Viestipalvelu Telegram julkaisi ohjeet Venäjän viranomaisten uhkaaman sulun kiertämiseksi – nousi ladatuimmaksi sovellukseksi
    11. Latvian finanssivalvonta: Pohjois-Korea on kiertänyt pakotteitaan latvialaispankkien avulla
    12. Helsingin pormestari Jan Vapaavuori palkkasi avukseen stand up -koomikon – Kaikki pormestarien erityisavustajat ansaitsevat yli 5 000 euroa kuussa
    13. Näytä lisää