Valikko
Talous

Kesko ampaisi ennätyksiin

Tilaajille

Keskon pääkonttorissa Helsingin Katajanokalla nautittiin perjantaina kermakakkukahvit, kun yhtiö näytti erinomaisen osavuosituloksen tammi-maaliskuulta. Alkuvuosi on kaupalle lisäksi perinteisesti vuoden hiljaisinta aikaa.

Pörssi palkitsi yllätystuloksen lähes yhdeksän prosentin kurssinousulla. Osake ampaisi kaikkien aikojen korkeuksiin yli 48 euroon. Keskon B-osakkeen arvo on noussut vuodessa 80 prosenttia.

Pääjohtaja Matti Halmesmäki tehtävänä oli esitellä "tylsää luetteloa": konsernin kaikki toimialat paransivat tulostaan tavoitteita ja analyytikkojen odotuksia enemmän. Keskon liikevaihto kasvoi alkuvuonna 11 prosenttia. Liikevoitto kasvoi 63 prosenttia 60 miljoonaan euroon.

K-ruokakauppojen myynti kasvoi yli kahdeksan prosenttia. Kesko valtasi siis hieman takaisin markkinaosuuttaan, sillä vähittäiskaupan kasvu oli alkuvuonna 6,7 prosenttia.

"Myynti on saatu nyt käyntiin myös kotimaassa, ja siitä tulee myös tulosta. 20 vuoden selittely ja ahdistus on helpottumassa", Halmesmäki sanoi ja viittasi markkinaosuuden luisun pysähtymiseen.

Halmesmäen arvion mukaan kasvua vauhditti osaltaan bensan hinnannousu, mutta myös K-kauppojen asiakkaiden keskiostokset ovat suurentuneet ja laadukkaampi tavara tekee kauppansa.

Viime vuoden lopulla nyykähtämisen oireita esittänyt Keskon perinteinen veturi Rautakesko palasi normaaliraiteilleen eli liikevaihdon neljänneksen kasvuun siitä huolimatta, että alkuvuosi on myös rautakaupassa hiljaiseloa.

Eniten petrasivat Suomen ja Liettuan rautakaupat. K-rautojen ja Rautioiden myynti kasvoi Suomessa yli 15 prosenttia Myös hurja investointitahti jatkuu. Tänä vuonna Rautakesko avaa pelkästään ulkomailla 13 uutta rautakauppaa.

Murheenkryyneistä myös Indoor eli Asko ja Sotka sekä Musta Pörssi paransivat juoksuaan.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    3. 3

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    4. 4

      Viinaralli kallistuu, Viro nostaa oluen verotusta tällä viikolla peräti 70 prosenttia – sataman alkoholimarket hamstrasi varastot täyteen

    5. 5

      Tällaisen merkin voit pian nähdä vessoissa ja pukuhuoneissa – Nyt puhuu suomalaisen unisex-logon suunnittelija: ”Halusin turvallisia tiloja kaikille”

    6. 6

      Suomi ja Ruskeat tytöt mainittu! Isolla jenkkisivustolla julkaistiin pitkä juttu siitä, millaista on olla ei-valkoinen nainen Suomessa

    7. 7

      Poliisi keskeytti uuden Suomi ensin -mielenosoituksen Rautatientorilla – neljä ihmistä otettiin kiinni

    8. 8

      CNN veti pois Venäjä-jutun, kolme toimittajaa erosi – Trump: Vau!

    9. 9

      Helsingin alueiden eriytyminen näkyy nuorten arjessa – ”Alepan kulmalta saa helpommin kannabista kuin kaljaa”

    10. 10

      Euroopan maihin kohdistunut laaja kyberhyökkäysten sarja – Häiriötilanteita ainakin Ukrainassa, Venäjällä ja eri puolilla Länsi-Eurooppaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    3. 3

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    4. 4

      Helsingin alueiden eriytyminen näkyy nuorten arjessa – ”Alepan kulmalta saa helpommin kannabista kuin kaljaa”

    5. 5

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    6. 6

      Liian lapsikeskeisessä liitossa kaikki häviävät – Lapsi voi olla tekosyy vältellä omia ongelmia

    7. 7

      Helsingin pormestari Jan Vapaavuori palkkasi avukseen stand up -koomikon – Kaikki pormestarien erityisavustajat ansaitsevat yli 5 000 euroa kuussa

    8. 8

      Rautatientorille on ilmoitettu jo uusia mielenosoituksia – Poliisi Suomi ensin -aktivisteille: ”Tällä porukalla ei enää Helsingissä osoiteta mieltä”

    9. 9

      Ruotsalaismeteorologin suomenkielisestä ennusteesta tuli somehitti – Pererikin upeasti lausumaa juhannussäätä katsottiin satojatuhansia kertoja

    10. 10

      Venäjä uhkaa kieltää viestipalvelun käytön, uutissivuston mukaan Telegram on siirtänyt työntekijänsä Suomeen – HS etsi heitä venäläisomisteisesta lomakeskuksesta Savitaipaleella

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    7. 7

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    8. 8

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    9. 9

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    10. 10

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Tällaisen merkin voit pian nähdä vessoissa ja pukuhuoneissa – Nyt puhuu suomalaisen unisex-logon suunnittelija: ”Halusin turvallisia tiloja kaikille”
    3. Poliisi keskeytti uuden Suomi ensin -mielenosoituksen Rautatientorilla – neljä ihmistä otettiin kiinni
    4. Kaisa Mäkäräinen kiipesi nopeimmin rullasuksilla Vuokatinvaaralle – hiihdon maajoukkuenaiset jäivät taakse: ”Ihan hyvin sain koneen käyntiin”
    5. Viinaralli kallistuu, Viro nostaa oluen verotusta tällä viikolla peräti 70 prosenttia – sataman alkoholimarket hamstrasi varastot täyteen
    6. Joka neljännessä koulussa esiintyy fyysistä väkivaltaa tai sen uhkaa – Silti ”nuoret ovat kiltimpiä kuin koskaan”, tutkija sanoo
    7. Euroopan maihin kohdistunut laaja kyberhyökkäysten sarja – Häiriötilanteita ainakin Ukrainassa, Venäjällä ja eri puolilla Länsi-Eurooppaa
    8. Tunti sitten
    9. Real Madridin maajoukkuetason hyökkäyskaksikko siirtymässä Manchester Unitediin? Vaimon toiminta antoi vahvan vihjeen
    10. Viestipalvelu Telegram julkaisi ohjeet Venäjän viranomaisten uhkaaman sulun kiertämiseksi – nousi ladatuimmaksi sovellukseksi
    11. Latvian finanssivalvonta: Pohjois-Korea on kiertänyt pakotteitaan latvialaispankkien avulla
    12. Helsingin pormestari Jan Vapaavuori palkkasi avukseen stand up -koomikon – Kaikki pormestarien erityisavustajat ansaitsevat yli 5 000 euroa kuussa
    13. Näytä lisää