Valikko
Talous

Kotimainen varhaisperuna on ennätyshalpaa

Maanviljelijä: Kaupan ostopolitiikka käsittämätöntä

Tilaajille

Suomalaista varhaisperunaa saa ennätyshalvalla kaupoista ja toreilta. Perunaa myydään halvimmillaan alle neljän euron kilohinnalla. Viime vuonna varhaisperunoista sai pulittaa kesäkuun alussa yli kymmenen euroa. "Tällä viikolla kotimaista varhaisperunaa myydään ehkä jo alle kahdella eurolla", sanoo tuoteryhmäpäällikkö Jukka-Pekka Lehtinen Inex Partnersista.

Kuluttajien onnenpotkun taustalla on varhainen kevät sekä kiristynyt kilpailu. Varhaisperunaa tuodaan Suomeen entistä enemmän etenkin Ruotsista. "Kysyntä on näin varhain kesällä pientä, ja kun tavaraa tulee yllin kyllin, niin hintataso painuu alas", Lehtinen sanoo.

S-ryhmän hankinnoista vastaava Inex Partners on tuonut Ruotsista kevään aikana satoja tuhansia kiloja varhaisperunaa. Tuonti lopetettiin viime viikolla, kun kotimainen peruna kypsyi.

Perunanviljelijät eivät ole innoissaan lisääntyneestä tuonnista.

MTK:n perunavaliokunnan puheenjohtaja Jan Porander pitää keskusliikkeiden ostopolitiikkaa "käsittämättömänä".

"Suurin ongelma on, että Ruotsista tuodaan lajittelujätettä. Peruna on usein alimittaista ja lajittelussa vioittunutta. Keskusliikkeiden ostajat haluavat halvinta mahdollista tavaraa, ja sitä he sitten saavat." Poranderin mielestä alihinnoittelusta kärsivät viljelijöiden lisäksi myös kaupat ja keskusliikkeet.

"Kaikki tienaisivat, jos varhaisperunalla olisi asiallinen hinta. En tiedä, onko kyse keskusliikkeiden tietämättömyydestä vai kiusanteosta." Ruotsalaista varhaisperunaa saa kaupoista alle euron kilohintaan. Kotimaisen varhaisperunan tuottajahinta on toistaiseksi kolminkertainen.

Ruokakeskon hedelmä- ja vihannesosaston ostojohtajan Tarja Jukkaran mukaan keskusliikkeet eivät polje tietoisesti hintoja tai kurita viljelijöitä. Kaupat vastaavat vain kuluttajien kysyntään.

"Keväällä toimme kyproslaista varhaisperunaa ja kun Ruotsista alkoi saada tavaraa, aloimme tuoda sieltä. Ensi viikonloppuna Keskon kaupoissa ei ole muuta kuin kotimaista perunaa", Jukkara sanoo.

Ulkomainen varhaisperuna on käynyt Keskon liikkeissä hyvin kaupaksi. Tämä on Jukkaran mukaan merkki siitä, että laadussa ei ole valittamista.

"Meillä on sopimustoimittajat, joiden kanssa olemme tehneet pitkään yhteistyötä. Laaduntarkkailu toimii aivan normaalisti, kuten kaikkien muidenkin tuotteiden kanssa." Hintoja on laskenut lämmin kevät, jonka takia kotimaista varhaisperunaa on tulvinut markkinoille selvästi normaalia enemmän. Viljelijät käyttävät myös aikaisempaa enemmän nopeammin valmistuvia perunalajikkeita.

"Hinnat laskevat silloin normaalin kysynnän ja tarjonnan lakien mukaisesti", Jukkara sanoo.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Globaali kyberhyökkäys levisi nyt myös Suomeen – Haittaohjelmat iskeneet jo kolmella mantereella yli kymmenessä maassa

    2. 2

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    3. 3

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    4. 4

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    5. 5

      Murhatutkimuksissa yllättäen paljastuneen metsähaudan vainajia yritetään nyt tunnistaa – hautaa on hoidettu, paikalliset arvelevat

    6. 6

      Tällaisen merkin voit pian nähdä vessoissa ja pukuhuoneissa – Nyt puhuu suomalaisen unisex-logon suunnittelija: ”Halusin turvallisia tiloja kaikille”

    7. 7

      Terveystalon ja Diacorin potkuista kerrottiin juuri ennen juhannusta – ”Tietysti toivoisi, ettei perhettä yhdistävää hetkeä pilattaisi irtisanomisuutisilla”

    8. 8

      Suomi ja Ruskeat tytöt mainittu! Isolla jenkkisivustolla julkaistiin pitkä juttu siitä, millaista on olla ei-valkoinen nainen Suomessa

    9. 9

      Lauri Markkanen paljasti pelinumeron valinnan aiheuttamat ongelmat ja uuden lempinimensä

    10. 10

      Viinaralli kallistuu, Viro nostaa oluen verotusta tällä viikolla peräti 70 prosenttia – sataman alkoholimarket hamstrasi varastot täyteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    3. 3

      Helsingin alueiden eriytyminen näkyy nuorten arjessa – ”Alepan kulmalta saa helpommin kannabista kuin kaljaa”

    4. 4

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    5. 5

      Liian lapsikeskeisessä liitossa kaikki häviävät – Lapsi voi olla tekosyy vältellä omia ongelmia

    6. 6

      Helsingin pormestari Jan Vapaavuori palkkasi avukseen stand up -koomikon – Kaikki pormestarien erityisavustajat ansaitsevat yli 5 000 euroa kuussa

    7. 7

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    8. 8

      Rautatientorille on ilmoitettu jo uusia mielenosoituksia – Poliisi Suomi ensin -aktivisteille: ”Tällä porukalla ei enää Helsingissä osoiteta mieltä”

    9. 9

      Ruotsalaismeteorologin suomenkielisestä ennusteesta tuli somehitti – Pererikin upeasti lausumaa juhannussäätä katsottiin satojatuhansia kertoja

    10. 10

      CNN veti pois Venäjä-jutun, kolme toimittajaa erosi – Trump: Vau!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    7. 7

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    8. 8

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    9. 9

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    10. 10

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    11. Näytä lisää