Valikko
Talous

Hoitamatta jääneiden asuntoluottojen määrä kaksinkertaistui Yhdysvalloissa

Ongelmaa yritetään haarukoida Suomessakin

Tilaajille

Yhdysvaltain asuntolainoituksen ongelmista lähtenyt rahoitusalan kriisi riepotteli markkinoita tiistainakin. Osakekursseissa ei suuria heittelyitä tapahtunut, mutta korkomarkkinoilla pöllysi kunnolla. Sijoittajien pako riskittömimpiin mahdollisiin sijoituskohteisiin, Yhdysvaltain valtiovarainministeriön joukkovelkakirjoihin, nosti niiden hintaa ja pudotti tuottoa voimakkaasti.

Tiistaina saatiin uutta tietoa myös ongelman perussyystä, amerikkalaisten riskipitoisten asuntolainojen kannan kehittymisestä. Se oli surullista kuultavaa.

RealtyTrac-yhtiön mukaan hoitamatta jääneiden luottojen määrä kaksinkertaistui heinäkuussa vuodentakaiseen verrattuna. 179599 asuntovelallista jätti korot ja lyhennykset maksamatta, mikä johtaa aikanaan satojen tuhansien asukkaiden häätämiseen ja asuntojen pakkohuutokauppaan.

Ongelman täsmällistä suuruutta niputettuja subprime-luottoja ostaneille sijoitusrahastoille on kuitenkin vaikea määritellä. Monet suursijoittajat kuten suomalainen eläkeyhtiö Varma vakuuttavat yhä, ettei ongelmia ole. Varman sijoitusjohtaja Mikko Koivusalo sanoi Kauppalehden haastattelussa, että suuret institutionaaliset sijoittajat tuntevat tarkoin ostamiensa rahastojen sijoituskohteet eikä suurimmalla suomalaisella hedge-rahastosijoittajalla ole syytä huoleen.

Eläkerahojen sijoittamista valvova Vakuutusvalvontavirasto (VVV) toivoo vilpittömästi Koivusalon olevan oikeassa. Paljon muuta huolestuneeksi ilmoittautunut valvoja ei juuri voikaan tehdä.

Johtaja Timo Laakson mukaan valvoja joutuu nimittäin hoitamaan tehtäväänsä täysin valvottavalta saamansa tiedon varassa. VVV saa halutessaan kaikki tiedot Varman sijoituksista, mutta valvojalla ei ole mahdollisuuksia levittää pöydälle jokaisen yksittäisen rahaston esitteitä ja strategiaa. Se on mahdotonta jo senkin vuoksi, että rahastoja valvotaan hyvin kevyellä kädellä, eivätkä ne aina itsekään tiedä sijoitustensa arvoa.

"Meidän on yritettävä määrittää koko sijoitusportfolion riskitaso. Jos riittävää tietoa ei ole, me käytämme analyyseissämme aiempaa turvaavampia riskikertoimia", Laakso sanoo.

Tiistaina levinneiden tietojen mukaan subprime-huolet liippaavat kuitenkin entistä lähempää Suomeakin. Norjan suurin pankki DnB Nor joutui tiistaina torjumaan markkinahuhua, jonka mukaan se olisi kirjaamassa jopa 600 miljoonan kruunun tappiot sijoitussalkussaan olevista asuntoluotoista.

Saksassa löytyi jo toinen raskaita subprime-tappioita kärsivä pankki. Muut pankit joutuivat pelastamaan SachsenLB:n aivan kuten edellisessäkin eli IKB-pankin tapauksessa. Se kärsi Yhdysvaltain asuntolainasijoituksissa 17 miljardin euron tappion.

Suuren saksalaisen WestLB-pankin pääjohtaja Alexander Stuhlmann sanoikin, että saksalaisilla pankeilla on nyt ongelmia saada luottoja ulkomaisilta pankeilta. Saksalaispankkien kokonaistilanne "ei ole epäkriittinen", väänsi Stuhlmann.

Monet asiantuntijat vakuuttivat, ettei tilanne ole johtamassa laajaan pankkikriisiin. Luottoluokittaja Moody's julkisti kommentin, jonka mukaan pelot globaalista pankkikriisistä ovat liioiteltuja. Rahoitusjärjestelmä kaipaa kuitenkin keskuspankkien "rauhanturvatoimintaa" enemmän kuin aiemmin uskottiin.

Moody's tekee myös kiinnostavan huomion. Jo vuosia on väitetty, että rahoitusjärjestelmä hukkuu rahaan. Nyt siitä on yht'äkkiä kova puute "mikä vain vahvistaa, että likviditeetti on yksi nykyaikaisen rahoitusjärjestelmän huonoimmin ymmärrettyjä konsepteja", Moody'sin pääanalyytikko Pierre Cailleteau kirjoittaa.

Rauhoittavia puheita kuultiin myös Atlantin takaa. Yhdysvaltain valtiovarainministeri Henry Paulson, keskuspankin Fedin pääjohtaja Ben Bernanke ja senaatin pankkivaliokunnan puheenjohtaja senaattori Christopher Dodd tapasivat tiistaiaamuna.

Dodd sanoi tapaamisen jälkeen Fedin olevan valmis käyttämään kaikkia keinoja tilanteen rauhoittamiseksi. Lisäksi keskuspankki työstää Doddin mukaan lainamarkkinoiden valvonnan uudistusta.

Kommentti rauhoitti mieliä ja Yhdysvaltain osakeindeksit kääntyivät sen jälkeen lievään nousuun.

Paulson puolestaan sanoi ennen tapaamista tv-haastattelussa, että maailmantalouden tilanne on hyvä ja rahoitusmarkkinatkin palaavat normaalitilanteeseen, kunhan sijoittajat ovat hinnoitelleet uudelleen riskit. Se vie kuitenkin aikansa.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Globaali kyberhyökkäys levisi nyt myös Suomeen – Haittaohjelmat iskeneet jo kolmella mantereella yli kymmenessä maassa

    2. 2

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    3. 3

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    4. 4

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    5. 5

      Murhatutkimuksissa yllättäen paljastuneen metsähaudan vainajia yritetään nyt tunnistaa – hautaa on hoidettu, paikalliset arvelevat

    6. 6

      Tällaisen merkin voit pian nähdä vessoissa ja pukuhuoneissa – Nyt puhuu suomalaisen unisex-logon suunnittelija: ”Halusin turvallisia tiloja kaikille”

    7. 7

      Terveystalon ja Diacorin potkuista kerrottiin juuri ennen juhannusta – ”Tietysti toivoisi, ettei perhettä yhdistävää hetkeä pilattaisi irtisanomisuutisilla”

    8. 8

      Suomi ja Ruskeat tytöt mainittu! Isolla jenkkisivustolla julkaistiin pitkä juttu siitä, millaista on olla ei-valkoinen nainen Suomessa

    9. 9

      Lauri Markkanen paljasti pelinumeron valinnan aiheuttamat ongelmat ja uuden lempinimensä

    10. 10

      Viinaralli kallistuu, Viro nostaa oluen verotusta tällä viikolla peräti 70 prosenttia – sataman alkoholimarket hamstrasi varastot täyteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    3. 3

      Helsingin alueiden eriytyminen näkyy nuorten arjessa – ”Alepan kulmalta saa helpommin kannabista kuin kaljaa”

    4. 4

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    5. 5

      Liian lapsikeskeisessä liitossa kaikki häviävät – Lapsi voi olla tekosyy vältellä omia ongelmia

    6. 6

      Helsingin pormestari Jan Vapaavuori palkkasi avukseen stand up -koomikon – Kaikki pormestarien erityisavustajat ansaitsevat yli 5 000 euroa kuussa

    7. 7

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    8. 8

      Rautatientorille on ilmoitettu jo uusia mielenosoituksia – Poliisi Suomi ensin -aktivisteille: ”Tällä porukalla ei enää Helsingissä osoiteta mieltä”

    9. 9

      Ruotsalaismeteorologin suomenkielisestä ennusteesta tuli somehitti – Pererikin upeasti lausumaa juhannussäätä katsottiin satojatuhansia kertoja

    10. 10

      CNN veti pois Venäjä-jutun, kolme toimittajaa erosi – Trump: Vau!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    7. 7

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    8. 8

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    9. 9

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    10. 10

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    11. Näytä lisää