Talous

Rahapolitiikan kiristys Yhdysvalloissa liki varmaa

Koronnostoa on veikattu markkinoilla jo pitkään, koska Yhdysvaltojen talous kasvaa vakaasti ja on lähellä täystyöllisyyttä

Yksi vuoden odotetuimmista talousuutisista vaikuttaa yhä todennäköisemmältä.

Yhdysvaltojen keskuspankin pääjohtaja Janet Yellen ilmoitti keskiviikkona, että rahapolitiikkaa saatetaan kiristää verraten nopeasti, jos uudet tiedot osoittavat talouden vahvistumisen jatkuneen.

Yellen puhui keskiviikkona Yhdysvaltojen kongressin talousvaliokunnassa.

Pääjohtaja korosti etukäteen valmistellussa puheenvuorossaan, että rahapolitiikasta päättävä avomarkkinakomitea totesi jo aikaisemmin marraskuussa koronnoston edellytysten vahvistuneen.

Jos keskuspankki nostaa ohjauskorkoaan joulukuussa, pitäisi ainakin periaatteessa osakkeiden halventua.

Poikkeuksellisen matalan korkotason takia sijoittajat ovat ­siirtäneet pääomiaan osak­keisiin, jotta ne saavuttaisivat ­sijoitustensa tuottotavoitteen.

Kohonneen korkotason takia sijoittajilla olisi periaatteessa kannustin sijoittaa taas arvopapereihin, joiden tuotto perustuu niistä maksettaviin korkoihin. Koronnostoa on veikattu markkinoilla jo pitkään, koska Yhdysvaltojen talous kasvaa vakaasti ja on lähellä täystyöllisyyttä.

Talouskasvu todennäköisesti kiihtyy, jos seuraavaksi presidentiksi äänestetty Donald Trump panee täytäntöön lupaamansa elvytyksen.

Veikkailuja koronnostosta ovat lisänneet pääjohtaja Yellenin lukuisat puheenvuorot, joissa hän on vihjannut rahapolitiikan kiristämisestä.

Marraskuun alussa avomarkkinakomitea piti rahapolitiikan mitoituksen ennallaan. Päätös ei kuitenkaan ollut yksimielinen.

Kansas Cityn aluekeskuspankin johtaja Esther L. George ja Clevelandin aluekeskuspankin johtaja Loretta J. Mester kannattivat ohjauskoron asettamista 0,50–0,75 prosenttiin. Ohjauskorko on nykyisin 0,25–0,50 prosenttia.

Uutistoimisto Bloombergin mukaan pääjohtaja Yellen ilmoitti kongressille torstaina, että hän aikoo jatkaa tehtävässään virkakautensa loppuun eli 31. tammikuuta 2018 saakka.

Donald Trump on arvostellut ankarasti keskuspankin rahapolitiikkaa. Arvostelun takia on herännyt epäilyjä, että Yellen eroaisi tehtävästään kesken virkakautensa.

Yellenin nimitti pääjohtajaksi Yhdysvaltojen nykyinen presidentti Barack Obama.

Viime vuoden joulukuussa Yhdysvaltojen keskuspankki teki historiallisen päätöksen nostamalla ohjauskorkoaan 0,25 prosenttiyksiköllä.

Edellisen kerran keskuspankki kiristi rahapolitiikkaa vuonna 2006.

Seitsemän vuoden poikkeuksellinen ajanjakso alkoi joulukuussa 2008, jolloin keskuspankki asetti ohjauskoron 0,00–0,25 prosenttiin.

Syynä oli investointipankki Lehman Brothersin vararikko, joka kärjisti rahoitusmarkkinoiden kriisin.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Rahapolitiikka
  • Yhdysvaltojen talous
  • Yhdysvallat

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Viikko, jolloin kyllästyin olemaan feministi

    2. 2

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    3. 3

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    4. 4

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    5. 5

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    6. 6

      Tamperelainen tanssinopettaja teki historiaa MM-tatamilla: ”Tiesin, miten pitkäksi aikaa saa mielihyvää, kun onnistuu tällaisessa paikassa”

    7. 7

      Yritykset maksoivat HOK-Elannon ex-kiinteistöjohtajan perheen hevosharrastuksen kuluja lähes 800 000 euroa – Syytetty: ”Tavanomaista ja hyväksyttyä huippu-urheilun sponsorointia”

    8. 8

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    9. 9

      Stockmann joutuu myymään omaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä selvitäkseen veloistaan – HS selvitti, miten tavaratalojätti romahti

    10. 10

      Ashin Wirathu on yksi Aasian vaarallisimmista agitaattoreista: Kiihko­buddhalainen munkki lietsoo etnistä vainoa Myanmarissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    3. 3

      Stockmann joutuu myymään omaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä selvitäkseen veloistaan – HS selvitti, miten tavaratalojätti romahti

    4. 4

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    5. 5

      ”Olga” tarjosi kaksiota Helsingin Sörnäisistä 500 eurolla kuussa – Näin tehdään vuokra-asuntohuijaus

    6. 6

      Vihreiden nousukiito hiipui: puolue putosi HS-gallupissa kolmanneksi – perussuomalaisten kannatus jatkaa kasvuaan

    7. 7

      Meidän kaikkien kannattaisi seurata reissuillamme tarkemmin, mitä riksakuskit älypuhelimillaan tekevät

    8. 8

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    9. 9

      Huippulääkäri Sakari Orava kertoo meheviä tarinoita urheilutähtien maailmasta: Beckhamit popsivat pizzaa, toiset huusivat mamma miaa ja suihkuhuone vilisi torakoita

    10. 10

      Helsinki aikoo vaikeuttaa Tuusulanväylän ruuhkasumpussa autoilua entisestään – ”Kauhealta se kuulostaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    4. 4

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    7. 7

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    8. 8

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    9. 9

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    10. 10

      Olen ollut alle kaksi viikkoa työttömänä, mutta työnhakuni lakkasi jo – te-palvelun kikkailu tekee työttömäksi ilmoittautumisesta sietämättömän vaikeaa

    11. Näytä lisää