Talous    |   Kolumni

Finanssialan lobbaus tökkii ministereitä – hienotunteisuus unohtui voitonjanossa

Finanssialan keskusliiton tarve lobbausvoittoihin on kasvanut, kirjoittaa Tuomo Pietiläinen.

Hyvä lobbari on sellainen, joka on valmis tinkimään periaatteistaan. Samalla hyvä lobbari työskentelee hienotunteisesti: hän ei tyrkytä kantojaan ja ärsytä päättäjiä.

Pankkien, vakuutusyhtiöiden ja eläkevakuutus­yhtiöiden etuja ajaa Suomessa Finanssialan keskusliitto (FK). Sen väki osaa kiitettävästi lobbarien ensimmäisen pääsäännön: yhdistyksen väki esittää sujuvasti myös sellaisia mielipiteitä, jotka ovat heidän henkilökohtaisten periaatteidensa vastaisia.

Toisen lobbarisäännön – hienotunteisuuden – osalta finanssialalla on toistuvia ongelmia. FK:n koneisto käy kierroksilla ja lobbaa yli-innokkaasti päättäjien ärsytyskynnystä tökkien.

Viimeksi FK nostatti päättäjien kulmia marraskuun alussa. Tuolloin valtioneuvoston istunnossa esiteltiin lakiesitys, jonka tarkoituksena on estää rahanpesua ja terrorismin rahoittamista.

Vain vajaa tunti ennen istuntoa kaikki ministerit, valtiosihteerit ja erityisavustajat saivat sähköpostia Finanssialan keskusliitosta. Toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppi vetosi sähköpostissa vielä kerran siihen, että koti-, kasko- ja matkavakuutusten ottajilta ei kysyttäisi heidän poliittisesta vaikutusvallastaan.

Näin viimehetkinen ministeri­lobbaus ennen päätöksentekoa on hyvin harvinaista. Kiusallista FK:n kannalta oli se, että sisäministerin erityisavustaja joutui jälkikäteen oikomaan Kaupin viestissä olleita asiavirheitä ministereille.

”Olen pyytänyt myös FK:ta korjaamaan viestiään”, erityisavustaja viestitti ministereille sähköpostissaan. Minkäänlaista korjausviestiä ministereille ei FK:sta lähtenyt.

Ennen ministerilobbausta poikkeuksellisen kiivas vaikuttaminen oli kohdistunut sisäministeriön virkamiesvalmistelijoihin.

Nämä sähköpostiviestit eli FK:n taustavaikuttaminen on suomalaisen julkisuuslainsäädännön mukaan onneksi julkista. Läpinäkyvää ei sen sijaan ole se, millaisia tarkkoja toimeksiantoja FK:n taustayhteisöt antavat Kaupille ja hänen väelleen.

Julkista ei ole sekään, miksi FK on alkanut käydä ylikierroksilla. Siksi pitää arvata.

Ilmeisesti FK:lla on nyt entistä kovempi tarve saada lobbaus­voittoja, koska sen suuri taustayhteisö OP-ryhmä jätti etujärjestön syksyllä. Voitonhimossa hienotunteisuus on unohtunut.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Finanssialan keskusliitto
  • Lobbaus

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksista: Pääepäiltyä yritetään kuulustella tänään, osa epäillyistä voi vapautua

    2. 2

      Turun puukotuksissa apuun rientänyt Hassan Zubier saapui pyörä­tuolissa muisto­hetkeen – ”Tein sen, minkä oletan jokaisen tekevän samassa tilanteessa”

    3. 3

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    4. 4

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    5. 5

      Turun puukotuksista epäilty on uhattu tappaa – Sairaala toimii normaalisti ylimääräisten vartijoiden valvomana

    6. 6

      Laura Huhtasaari puhuu kovia mutta hymyilee kivasti ja korostaa äitiyttään – imago on kopioitu Marine Le Peniltä ja muilta oikeistopopulisti­naisilta

    7. 7

      Ulkomailla moni hämmästyisi, jos kuulisi suomalaisten syvästä rakkaudesta Pentti Linkolaan – paitsi uusnatsit ja hörhöt

    8. 8

      Vanhustenhuolto oli vain numeroita ja kustannuksia, kunnes ikänsä urheillut isäni alkoi kuihtua silmissä

    9. 9

      Suomen viranomaiset joutuivat testiin, joka monessa maassa on jo koettu – poliisi toimi eurooppalaisia kollegoitaan varovaisemmin

    10. 10

      Vastaus terrorismille löytyy suomalaisen yhteiskunnan vahvuuksista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    2. 2

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    3. 3

      Turun puukotuksista epäilty marokkolais­mies liikkui viime aikoina Pernon lähiössä, paikalliset kertovat: ”Hän kulki aina katse alas päin”

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    6. 6

      Suomen viranomaiset joutuivat testiin, joka monessa maassa on jo koettu – poliisi toimi eurooppalaisia kollegoitaan varovaisemmin

    7. 7

      Turun puukotuksissa apuun rientänyt Hassan Zubier saapui pyörä­tuolissa muisto­hetkeen – ”Tein sen, minkä oletan jokaisen tekevän samassa tilanteessa”

    8. 8

      70-vuotias turkulaismies meni puolustamaan iäkästä naista puukottajalta ja vältti puukoniskun täpärästi – ”ihmismassa” juoksi puukottajan perässä yrittäen pysäyttää hänet

    9. 9

      Solidaarisuus­mielenilmaus keräsi Turun kauppatorille parisataa ihmistä – Suomi ensin -ryhmän saapuminen kiristi tunnelmaa Turun keskustassa

    10. 10

      Lisätäänkö turvapaikanhakijoiden valvontaa, entä miten estetään heihin kohdistuva kansalaisraivo? Kahdeksan kysymystä sisäministeri Risikolle Turun puukotuksista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    4. 4

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    5. 5

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    6. 6

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    7. 7

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    8. 8

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    9. 9

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    10. 10

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    11. Näytä lisää