Talous

Eläkevakuutuksen uudet säästöt saa nostaa vasta 70-vuotiaana – ikärajat menevät taas uusiksi

Vuosien varrella moneen kertaan muuttuneista säännöistä on muodostunut lähes käsittämätön viidakko. Uusien eläkevakuutusten nostojen aloitusikä on 70 vuotta.

Vuodenvaihteessa voimaan tuleva eläkeuudistus muuttaa myös vapaaehtoisten eläkevakuutusten ikärajoja. Finanssialan keskusliiton (FK) mukaan muutokset koskevat noin 600 000 vanhaa eläkevakuutusta.

Vapaaehtoisten eläkevakuutusten sääntöjä on muutettu lainsäädännöllä useita kertoja 15 viime vuoden aikana. Kokonaisuudesta on muodostunut erittäin vaikeaselkoinen pöheikkö.

Se, missä iässä eläkevakuutuksen säästöjä saa ruveta nostamaan riippuu siitä, milloin vakuutus on otettu, minä vuosina säästöjä on kerrytetty ja minä vuonna ottaja on syntynyt. Yhden henkilön eläkevakuutuksessa voi olla useita eri iässä maksuun tulevia eriä, joita verotetaankin kahdella eri tavalla.

Vanhimpien eläkevakuutusten säästöjä saa ruveta nostamaan jo 55 vuoden iässä. Sen jälkeen ikärajaa nostettiin ensin 58, 60 ja vuonna 2003 62 vuoteen.

”Vuonna 2004 puututtiin ensimmäisen kerran vanhoihin sopimuksiin niin, että uusia säästöjä saa nosta vasta 62 vuoden iässä. Tähän tuli kuitenkin pitkä siirtymäaika”, asiantuntija Piritta Poikonen FK:sta sanoo.

Samassa yhteydessä muutettiin myös eläkesäästämisen verokohtelua niin, että vakuutukseen tehtävät maksut sai vähentää pääomatulosta eikä verotettavasta ansiotulosta. Myös aikanaan nostettava lisäeläke verotetaan pääomatulona.

Viimeisin suuri muutos tuli voimaan vuoden 2013 alussa. Sen mukaan vapaaehtoisia eläkesäästöjä saa nostaa vasta ylimmässä työeläkeiässä, joka oli silloin 68 vuotta.

Ensi vuoden alussa laki muuttuu niin, että vuoden 2012 jälkeen aloitetun vapaaehtoisen eläkevakuutuksen uusia säästöjä saa alkaa nostaa vasta 70 vuotiaana (jos on syntynyt 1962 tai myöhemmin) ja nostot pitää jaksottaa kymmenen vuoden ajalle.



”Eihän se kovin houkutteleva tuote ole, kun monien tavoite-eläkeikä on matalampi. Jo aiemmat muutokset ovat käytännnössä tappaneet eläkevakuutusten uusmyynnin, vaikka täydentävälle eläketurvalle olisi monilla tarvetta”, Poikonen sanoo.

Moni on myös lopettanut säästöjen kartuttamisen vanhoihin sopimuksiin, koska säännöt ovat uusien säästöjen osalta heikentyneet.

Poikosen mukaan henkivakuutusyhtiöt tiedottavat asiakkailleen, miten muutos vaikuttaa kunkin asiakkaan vakuutukseen. Asiakkaan ei siis itse tarvitse tehdä mitään.

HS kertoo kolmen esimerkin kautta, minkälaisia häkkyröitä peräkkäiset lakimuutokset ovat synnyttäneet ja miten ehdot ovat heikentyneet.

1. Vakuutuksenottaja syntynyt 1960, vakuutus otettu 1995

Vakuutuksessa on vuodenvaihteen jälkeen kolme osaa.

a) Ennen vuotta 2010 maksetut säästöt tuottoineen saa nostaa 58 vuoden iästä alkaen. Nostot jaksotetaan vähintään kahdelle vuodelle. Eläke verotetaan ansiotulona.

b) 2010–31.12.2016 maksetut säästöt tuottoineen saa nostaa 62 vuoden iästä alkaen. Nostot jaksotetaan vähintään kahdelle vuodelle. Vuoden 2005 loppuun mennessä kertynyt eläke verotetaan ansiotulona. Sen jälkeen kertynyt eläke pääomatulona.

c) Vuoden 2017 alun jälkeen maksetut säästöt tuottoineen saa nostaa 64 vuoden iästä alkaen. Nostot jaksotetaan vähintään kahdelle vuodelle. Eläke verotetaan pääomatulona.

2. Vakuutuksenottaja syntynyt 1970, vakuutus otettu kesäkuussa 2004

Vakuutuksessa on vuodenvaihteen jälkeen kaksi osaa.

a) Ennen vuotta 2017 maksetut säästöt tuottoineen saa nostaa 62 vuoden iästä alkaen. Nostot jaksotetaan vähintään kahdelle vuodelle. Vuoden 2004 aikana kertynyt eläke verotetaan ansiotulona, sen jälkeen kertynyt pääomatulona.

b) Vuoden 2017 alun jälkeen maksetut säästöt tuottoineen saa nostaa 65 vuoden iästä alkaen. Eläke verotetaan pääomatulona.

3. Vakuutuksenottaja syntynyt 1980, vakuutus otettu 2013

Koko sopimusajan vakuutussäästöt tuottoineen saa nostaa 70 vuoden iästä alkaen. Nostot jaksotetaan vähintään kymmenelle vuodelle. Eläke verotetaan pääomatulona.

Vakuutusta otettaessa säästöjen alin nostoikä oli työeläkelain mukainen lykätyn vanhuuseläkkeen eläkeikä, joka on ollut 68 vuotta 1 kuukausi, mutta sitä muutetaan nyt taannehtivasti ja muutos koskee vakuutuksen kaikkia säästöjä.

Fakta

Verotuksella tuettu säästämismuoto


 Vapaaehtoista eläkevakuutusta säästetään yleensä kuukausittain maksettavalla summalla.

 Säästöt kasvavat joko vakuutusyhtiön lupaamaa takuutuottoa tai säästäjä voi valita itse sijoituskohteet ja vastaa näin itse sekä säästöjen tuotoista että tappioista

 Vakuutusmaksut saa vähentää verotuksessa, mutta koko nostetusta eläkkeestä maksetaan aikanaan veroa. Tavallisissa sijoituksissa veroa maksettaisiin vain tuotosta.

 Vuoden 2013 jälkeen, jolloin nostojen alaikäraja nousi 68 vuoteen, uusia eläkevakuutuksia on otettu hyvin vähän. Näiden sopimusten alaikäraja nousee nyt taannehtivasti 70 vuoteen.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Eläkevakuutus
  • Eläkkeet

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Halla-aho kirjoitti Facebookiin, toimittajaa kohtasi viharyöppy – poliisi tutkii tapausta ja vetoaa: ”Jäitä hattuun, suomalaiset”

    2. 2

      Sukellusveneestä kadonnutta ruotsalais­toimittajaa etsivä Tanskan poliisi löysi naisen ruumiin merestä Kööpenhaminan edustalta

    3. 3

      Helsingissä on tehty silpomisepäilyjen takia kiireellisiä sijoituksia – Lapsena silvottu kertoo: ”Menetin niin paljon verta, että melkein kuolin”

    4. 4

      Yhdellä Turun pidätetyistä on rikostaustaa Suomessa – 18-vuotias mies on tuomittu pakottamisesta seksuaaliseen tekoon

    5. 5

      ”Suuri amerikkalainen auringonpimennys” kulkee Yhdysvaltojen halki kello 20.15–21.49 Suomen aikaa – HSTV:n suora lähetys käynnissä

    6. 6

      Turun puukotusten pääepäilty Abderrahman Mechkah oli valittanut turvapaikkapäätöksestään – Poliisi pysäytti hänet Saksassa vuonna 2015, poistui sieltä alkuvuodesta 2016 hakematta turvapaikkaa

    7. 7

      Mysli on monesta vaihtoehdosta paras aamiainen – Tarkista nämä asiat, kun valitset mysliä, asiantuntija muistuttaa

    8. 8

      Näin vakuutat pomosi palkkaneuvotteluissa, neuvoo johtamisen professori – Huippuneuvottelijan vinkkejä voi soveltaa niin töissä kuin parisuhteessa

    9. 9

      Tutkijat kertovat, miten lähes kenestä vain voi tulla viattomia tappava terroristi

    10. 10

      Supolla oli vihje Turun puukotuksista epäillystä, mutta konkreettista isku-uhkaa ei pitänyt olla – ”Jokaista vihjettä ei ole mahdollista käsitellä täydellä höyryllä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotusten pääepäilty Abderrahman Mechkah oli valittanut turvapaikkapäätöksestään – Poliisi pysäytti hänet Saksassa vuonna 2015, poistui sieltä alkuvuodesta 2016 hakematta turvapaikkaa

    2. 2

      Halla-aho kirjoitti Facebookiin, toimittajaa kohtasi viharyöppy – poliisi tutkii tapausta ja vetoaa: ”Jäitä hattuun, suomalaiset”

    3. 3

      Miksi Marokosta tulee turvapaikan­hakijoita? Nuorilla on suuret odotukset Euroopasta, mutta unelmat voivat vaihtua vihaksi, arvioi tutkija

    4. 4

      Helsingissä on tehty silpomisepäilyjen takia kiireellisiä sijoituksia – Lapsena silvottu kertoo: ”Menetin niin paljon verta, että melkein kuolin”

    5. 5

      Miksi tästä piti tehdä niin vaikeaa? Näin hahmotat paremmin uuden 327-ratikan reitin

    6. 6

      Hasan juoksi Turun puukottajan perään ja sai itse puukosta kaulaan – ”Hänen silmissään näkyi vain tyhjyyttä”

    7. 7

      Arlandan miljoonaryöstö vanheni – Nyt Suomessa palkkamurhasta tuomittu ruotsalaisrikollinen sanoo suunnitelleensa kaiken

    8. 8

      Turkulainen rakennusliike järjestää työnseisauksen Turun terrori-iskun vuoksi ja kritisoi hallitusta: ”Hallitus ei ole onnistunut, jos Suomessa joutuu pelkäämään”

    9. 9

      Mysli on monesta vaihtoehdosta paras aamiainen – Tarkista nämä asiat, kun valitset mysliä, asiantuntija muistuttaa

    10. 10

      Yhdellä Turun pidätetyistä on rikostaustaa Suomessa – 18-vuotias mies on tuomittu pakottamisesta seksuaaliseen tekoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    7. 7

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    8. 8

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    9. 9

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    10. 10

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Katalonian iskujen jäljet johtivat idylliseen pikkukaupunkiin Pyreneiden juurelle – Paikallisen imaamin epäillään värvänneen nuoria jihadisteiksi
    3. Sdp:lle lankesi ratkaisijan rooli uusien tiedustelulakien voimaantulossa – Olisiko uusilla laeilla voitu estää Turun puukotukset?
    4. ”Suuri amerikkalainen auringonpimennys” kulkee Yhdysvaltojen halki kello 20.15–21.49 Suomen aikaa – HSTV:n suora lähetys käynnissä
    5. Chris Froome nappasi Vueltassa johtajan punaisen liivin ensi kertaa sitten vuoden 2011
    6. Espanjan poliisi vahvistaa: Barcelonan terrori-iskun epäilty yliajaja on surmattu – oli pukeutunut räjähdevyöhön
    7. Sukellusveneestä kadonnutta ruotsalais­toimittajaa etsivä Tanskan poliisi löysi naisen ruumiin merestä Kööpenhaminan edustalta
    8. Näin vakuutat pomosi palkkaneuvotteluissa, neuvoo johtamisen professori – Huippuneuvottelijan vinkkejä voi soveltaa niin töissä kuin parisuhteessa
    9. Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin
    10. Mysli on monesta vaihtoehdosta paras aamiainen – Tarkista nämä asiat, kun valitset mysliä, asiantuntija muistuttaa
    11. Helsingissä on tehty silpomisepäilyjen takia kiireellisiä sijoituksia – Lapsena silvottu kertoo: ”Menetin niin paljon verta, että melkein kuolin”
    12. Näytä lisää