Talous

Tulevaisuuden kodintekniikkakauppias myy enemmän palveluita kuin laitteita

Kun Gigantti aloitti Suomessa, myydyin tuoteryhmä olivat tv:t ja videonauhurit. Tekniikan mullistuessa palvelun tarve kasvaa.

Jos sadan vuoden päähän on vaikea nähdä millä tahansa alalla, niin Irmeli Rytkösen alalla se on lähes mahdotonta. Rytkönen johtaa kodintekniikkaa myyvää Giganttia. Tekniikan kehitys laukkaa sellaista vauhtia, että melkein koko valikoima mullistuu muutaman vuoden välein.

Onko koko Giganttia edes olemassa sadan vuoden kuluttua?

”On varmasti olemassa kauppa, joka myy jotakin tuotteita. Mutta mitä me sitten myydään – sitä on vaikea sanoa”, toimitusjohtaja Rytkönen sanoo.

”Tulee sellaisia tuotteita, joita me emme nyt edes voi kuvitella.”

Tällä hetkellä Gigantin myydyin tuoteryhmä on tietotekniikka. Siitä iso osa on kannettavia tietokoneita ja tabletteja. Tällaisia laitteita ei ollut olemassakaan vuonna 1999, kun Gigantti tuli Suomeen.

”Meille oli iso juttu, kun meillä oli kotona pöytäkone. Ei sellaista ollut kaikilla siihen aikaan”, Rytkönen muistelee.


Gigantin alkuvuosina myydyin tuoteryhmä olivat televisiot ja videonauhurit. Nyt videonauhureita ei ole ollut myynnissä enää aikoihin – maailman viimeinen videonauhureita valmistanut yrityskin lopetti niiden tuotannon heinäkuussa.

Ihan kaikki ei kuitenkaan mullistu. Isot kodinkoneet, kuten liedet ja jääkaapit ovat ovat suuri tuoteryhmä edelleen, aivan kuten ne olivat Gigantin alkuvuosinakin. Ja tulevat todennäköisesti olemaan kymmenien vuosien päästäkin, arvelee Rytkönen.

”Jos jotakin ruokaa syödään, niin jonkinlainen jääkaappi tarvitaan.”

Gigantin emoyhtiö on brittiläinen jätti Dixons Carphone, joka yhdistyi kahdesta yhtiöstä 2014. Dixonsin juuret ulottuvat vuoteen 1937. Alun perin se oli valokuvausstudio.

Vaikka kukaan ei pysty sanomaan mitä koneita ja laitteita ihmiset sadan vuoden päästä käyttävät, lähes varmaa on, että he tarvitsevat entistä enemmän apua niiden valitsemiseen ja yhteensovittamiseen.

Siksi Rytkönen on vakuuttunut siitä, että kodintekniikkakaupalle ainoa mahdollisuus pitää itsensä elinvoimaisena on panostaa palveluihin. Hän varoittaa, että elleivät Suomessa toimivat yritykset pidä tästä huolta, ulkomainen kilpailu jyrää ne.

Sadan vuoden kuluttua kodintekniikkakaupan tuloksesta valtaosa tulee palvelujen myynnistä, Rytkönen uskoo. Suunta on nähtävissä jo nyt.

Palveluihin panostaminen johtuu paitsi asiakkaiden kasvaneesta avuntarpeesta myös siitä, että kodintekniikan katteet ovat pienentyneet takavuosista huimasti.

”Itsekin vaihdoin juuri puhelinta, ja tajusin, että en selviäisi itse vanhan puhelimen tietojen siirtämisestä uuteen. Annoin puhelimen meidän palveluumme, he hoitivat asian”, toimitusjohtaja kertoo.

”Suurin osa ihmisistä ei edes tiedä, mitä laitteita heillä on kotona. Ja ne tulevat vain monimutkaistumaan. Nytkin, kun ihminen ostaa vaikkapa uuden tv:n, myyjän pitäisi kysyä mikä puhelin hänellä on.”

Laitteet kommunikoivat yhä enemmän keskenään. Myynnissä on jo uuneja, jotka lähettävät kuvaa siellä valmistuvasta ruuasta omistajansa puhelimeen. Jääkaappi taas voi ottaa kuvan sisällöstään jokainen kerta kun sen ovi avataan ja lähettää sen puhelimeen.

Aivan mahdollista on sekin, että nyt koko kodinkonemarkkinoita dominoivien puhelinten ylivalta murtuu ja tilalle tulee jokin toisenlainen laite.

Jos kodinkonekauppias muuttuu yhä enemmän palvelujen myyjäksi ja neuvojaksi, myös henkilöstöltä vaaditaan aivan uudenlaisia taitoja. Rytkösen mukaan Gigantin tarve jatkokouluttaa henkilöstöään on kasvanut valtavasti.

”Perusmyyjä sanoi, että osta tämä, se on hyvä. Sellainen tulee häviämään”, hän sanoo.

”Kun ennen opiskeltiin tuotekuvauksia, nyt pitääkin tietää, miten ratkaistaan asiakkaiden ongelmat.”

Paitsi tuotteet, myös koko kodintekniikan ala on ollut Suomessa myllerryksessä viime vuosina.

Ovensa ovat sulkeneet Markantalo, Onoff ja Keskolle kuulunut Musta Pörssi. S-ryhmä on supistanut elektroniikkaosastojaan. Stockmann on vuokrannut aiempien kodintekniikkaosastojensa tiloja Expertille.

Pudotuspelissä kolme suurinta, Gigantti, Expert ja Verkkokauppa.com ovat kasvattaneet eroa muihin. Gigantti on markkinajohtaja noin 27 prosentin osuudellaan.

Haastajaksi saapui viime keväänä Power-ketju.

Osa Expert-myymälöistä on muutettu Power-liikkeiksi. Myös Helsingin keskustan Stockmannin Expert muuttui Poweriksi. Power kuuluu samaan pohjoismaiseen konserniin Expertin kanssa.

Power on pyrkinyt painamaan hintoja alas muun muassa digitaalisten, jatkuvasti päivittyvien hintalappujen avulla.

Gigantin Rytkösen mielestä Power ei kuitenkaan ole muuttanut alaa mitenkään.

”Heillä on Expertin kanssa sama logistiikka, sama organisaatio, sama keskusvarasto. Se on vain Expert joka on vaihtanut nimensä – keisarin uudet vaatteet”, hän tyrmää.

Rytkönen ei usko, että hintakilpailu voisi enää kovin paljon kiristyä. Hänen mukaansa esimerkiksi taulutelevisiosta kaupan saama kate on kaksi prosenttia.

”On vaikea uskoa, että kukaan voisi keksiä mitään, jolla hintoja voisi enää painaa paljon halvemmaksi.”

Hintakilpailu kuitenkin todennäköisesti jatkuu tulevinakin vuosikymmeninä. Osaksi internetin ja parantuneiden vertailumahdollisuuksien ansioista ihmiset ovat tulleet aiempaa hintatietoisemmiksi. Kauppojen on etsittävä yhä uusia tapoja parantaa tehokkuuttaan.

Rytkösen mukaan Gigantin tehokkuus syntyy etenkin logistiikasta. Lähes kaikki Suomen Giganteissa myytävä tavara tulee yhtiön Ruotsissa sijaitsevasta lähes sadan tuhannen neliön keskusvarastosta, joka palvelee myös muita samaan konserniin kuuluvia liikkeitä kaikkialla Pohjoismaissa.

Keskusvaraston uudistamiseen investoitiin vastikään rahaa noin 55 miljoonan euron arvosta, ja uudistus valmistui tänä syksynä.

Logistiikan tehostamisen merkitys hintakilpailussa tulee korostumaan myös tulevaisuudessa, Rytkönen uskoo.

”Siitä pystyy tiristämään vielä aika paljon.”


Gigantin vuodet

Kun Gigantti avasi ensimmäisen myymälänsä Vantaan Tammistoon syksyllä 1999, autojonot tukkivat Tuusulantien ja Valimotien. Helsingin Sanomien uutisessa (17. 9. 1999) kerrottiin asiakkaista, jotka olivat jonottaneet uuteen kodinkoneliikkeeseen tunteja.

”Säästimme monta tuhatta markkaa, mutta enää en halua lähteä vastaavaan tapahtumaan”, totesi yksi HS:n haastattelema asiakas, joka oli jonottanut kaksi ja puoli tuntia sisään myymälään ja kaksi tuntia ulos.

Täältä löytyy lisää HS:ssa vuosien varrella julkaistuja juttuja Gigantista:



Gigantin avatessa ensimmäisen myymälänsä Suomessa markkina­osuudeltaan suurimmat kodinkoneketjut olivat Expert, Tekniset ja Musta Pörssi. Markkinoille haastajana rynninyt Gigantti esitti valteikseen halvat hinnat, laajan valikoiman ja tehokkaan logistiikan.

Giganttia alusta asti vetänyt toimitusjohtaja Irmeli Rytkönen kuvaa tuon ajan kodinkonemarkkinoita Suomessa jähmettyneiksi ja kilpailua nykyistä vähäisemmäksi.

”Tavarantoimittajat päättivät kenelle ne myivät, mitä ja millä hinnalla”, hän sanoo.

”Jos joku halusi myydä halvemmalla, ei saanut enää tavaraa.”

Gigantti pystyi murtamaan kuvion koska se oli emoyhtiöidensä, norjalaisen Elkjøpin ja brittiläisen Dixonsin ansiosta siihenastisiin ketjuihin verrattuna valtavan suuri ostaja.

”Nykymaailmassa on yhä vaikeampi tuoda sellaista veret seisauttavaa mullistusta”, Rytkönen sanoo.


Vaikeinta aikaa Gigantti eli Rytkösen mukaan vuoden 2008 taantumassa.

Gigantin emoyhtiö oli ostanut vuonna 2006 Markantalo-ketjun, mutta vuonna 2008 valtaosa Markantalon myymälöistä päätettiin sulkea ja kaksi sen myymälää muutettiin Giganteiksi.

”Se oli kovin paikka, kun jouduttiin Markantalo sulkemaan”, Rytkönen sanoo.

”Toisin kuin kaikki luulivat, Markantalon ostamisen tarkoitus ei ollut ostaa kilpailijaa pois vaan aidosti piti viedä kahta ketjua vierekkäin.”

Virallisesti vasta tänä vuonna kaikki Markantalon liiketoiminnot yhdistyivät osaksi Giganttia.

Markantalon sulkemisen jälkeen Gigantti sai Rytkösen mukaan nopeasti imuroitua sen markkinaosuuden.

”Se oli vapaata riistaa, olisivat sen voineet viedä muutkin toimijat”, hän puolustaa.

16 vuodessa Gigantti on kasvanut haastajasta markkinajohtajaksi, jolla on noin 27 prosentin markkinaosuus, 38 myymälää ja yli tuhat työntekijää.

Tänä vuonna Gigantin liikevaihto on kasvanut kahdeksan prosenttia, ja Rytkönen ennustaa sen nousevan 530 miljoonaan euroon. Hänen mukaansa uusi tulokas, Power-ketju, ei ole nakertanut Gigantin myyntiä.

Viime vuonna Gigantin tulos parani yli kolmanneksen 10,7 miljoonaan euroon.

Rytkönen on ylpeä menestyksestä kodinkonealan mullistusten keskellä.

”Ei ole itsestään selvää, että me kuulumme eloonjääneisiin.”

Kuka?

Irmeli Rytkönen


 Gigantin toimitusjohtaja Irmeli Rytkönen on koulutukseltaan juristi.

 Hän on johtanut Giganttia siitä asti, kun ketju tuli Suomeen 1999.

 Tätä ennen hän työskenteli Kodintekniikan liitossa toimitusjohtajana.

 Rytkösen perheeseen kuuluu kaksi aikuista poikaa.

 Hän harrastaa lukemista, koiran kanssa ulkoilua ja vesijuoksua.

 Missä haluaisit tulla paremmaksi?

”Kehittyminen ihmissuhdetaidoissa ei lopu koskaan. Työelämä vaatii niitä yhä enemmän. Haluaisin ymmärtää myös tietotekniikkaa paremmin.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Gigantti
  • Kulutuselektroniikka
  • Kauppa

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Somessa raivostuttiin kuvasta, jossa ”laiskat maahanmuuttajat” istuskelevat penkillä Italiassa – kunnes selvisi, että penkillä istuivat Samuel L. Jackson ja Magic Johnson

    2. 2

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    3. 3

      Donald Trump katsoi auringon­pimennystä ilman suojalaseja varoituksista huolimatta – internet täyttyi meemeistä

    4. 4

      Kolmevuotias sai kiinalaisesta nettikaupasta maailman ihanimman pinkin puudelipyörän – sitten ilmestyivät mystiset näppylät

    5. 5

      22-vuotiaana Francesca Woodman oli ottanut itsestään valtavasti alastonkuvia, jotka eivät kiinnostaneet ketään, kunnes kuolema muutti kaiken

    6. 6

      Turun puukotusten pääepäilty ja toinen mies vangittiin terroristisessa tarkoituksessa tehdyistä murhista – poliisi vapautti yhden epäillyistä

    7. 7

      Hiihtotähti Therese Johaug sai 18 kuukauden kilpailukiellon ja menettää olympialaiset – suomalaisasiantuntija nosti esiin kaksi asiaa päätöksestä

    8. 8

      Pääministeri vajosi opportunismiin kommentoidessaan Turun iskua

    9. 9

      Jalankulkijoiden päälle Helsingissä Jaguarilla kaahannut yliajaja vangittiin

    10. 10

      Jaksoarvio: Game of Thronesin kuudes jakso oli ristiriitainen – mitä tapahtuu viimeisessä jaksossa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    2. 2

      Halla-aho kirjoitti Facebookiin, toimittajaa kohtasi viharyöppy – poliisi tutkii tapausta ja vetoaa: ”Jäitä hattuun, suomalaiset”

    3. 3

      Pääministeri vajosi opportunismiin kommentoidessaan Turun iskua

    4. 4

      22-vuotiaana Francesca Woodman oli ottanut itsestään valtavasti alastonkuvia, jotka eivät kiinnostaneet ketään, kunnes kuolema muutti kaiken

    5. 5

      Yhdellä Turun pidätetyistä on rikostaustaa Suomessa – 18-vuotias mies on tuomittu pakottamisesta seksuaaliseen tekoon

    6. 6

      Turun puukotusten pääepäilty Abderrahman Mechkah oli valittanut turvapaikkapäätöksestään – Poliisi pysäytti hänet Saksassa vuonna 2015, poistui sieltä alkuvuodesta 2016 hakematta turvapaikkaa

    7. 7

      Kolmevuotias sai kiinalaisesta nettikaupasta maailman ihanimman pinkin puudelipyörän – sitten ilmestyivät mystiset näppylät

    8. 8

      Tämä kaikki Turun puukkoiskusta epäillyistä tiedetään – grafiikka näyttää, miten perjantain tapahtumat etenivät

    9. 9

      Tapamme ostaa vaatteita muuttuu, ja se ravistelee kauppaa – Seppälä haettiin konkurssiin, Lindexin tulos puolittui

    10. 10

      Suurella tohinalla pystytetyt designpysäkit seisovat hylättyinä Kampissa – ohi ei mene ratikoita, eivätkä bussien ovet mahdu avautumaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    7. 7

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    8. 8

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    9. 9

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    10. 10

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    11. Näytä lisää