Valikko
Talous

Teknologiavuosi 2017: Autonvalmistajat lupaavat robottiautoja, keinoäly osallistuu päätöksentekoon ja amerikkalaiset kehittävät Star Trek -laitetta, joka diagnosoi sairauksia

Tulevaisuuden teknologiaharppauksia on vaikea ennakoida, koska teknologia kehittyy niin nopeasti. Monia ensi vuonna tapahtuvia muutoksia tavalliset kuluttajat alkavat havaita arjessaan vasta vuosien päästä.

Itseohjautuvat autot ja Pokémon Go nousivat pääosiin, kun teknologia harppoi vuonna 2016 eteenpäin. Ensi vuonna robottiautoilta ja virtuaalisilta maailmoilta odotetaan taas hengästyttävää kehitystä. Mutta millaista se voisi olla ja mitä muuta vuosi 2017 tuo tullessaan?

HS selvitti ensi vuoden odotetuimpia teknologisia harppauksia tulevaisuudentutkija Risto Linturin ja tietotekniikka-asiantuntija Petteri Järvisen avulla.

Linturin mukaan uusia tärkeitä kehitysaskeleita otetaan nyt kymmenkertaisesti verrattuna siihen, kuinka miten paljon niitä otettiin 20 vuotta sitten. Sen takia tulevaisuuden teknologiaharppauksia on vaikea ennakoida.

”Tietysti yllätyksiäkin tulee”, Linturi sanoo.

Vuonna 2017 teknologiayritykset kehittävät uusia tapoja mitata terveyttä

Itsensä mittaaminen on jo muutaman vuoden ajan ollut muodikasta.

Terveysteknologia-alan yritykset kehittävät vöitä, rannekkeita ja kelloja, joilla voi tarkkailla omaa liikkumistaan, vireyttä ja unenlaatua. Esimerkiksi aktiivisuusrannekkeet ja sykevyöt ovat suosittuja alan laitteita. Laitteiden keräämää tietoa voi tarkastella älypuhelimella ja dataan voi yhdistää vaikka älyvaa’an tuloksia.

Tietotekniikka-asiantuntija Petteri Järvinen arvioi, että teknologiatrendeistä terveyslaitteet ovat Suomen kannalta merkittävimpiä. Useat suomalaisyritykset ovat terveystrendin jäljillä. Nokia osti kuluvan vuoden aikana ranskalaisen kuluttajaelektroniikkayritys Withingsin. Lisäksi Polar valmistaa urheilusuorituksia mittaavia rannekkeistaan ja Suunto myy urheilukelloja.

Tulevaisuudentutkija Risto Linturin mukaan Yhdysvalloissa on kehitetty mittalaitteita, joilla itseään voi mitata kuin sairaalassa. Alan visionäärit suunnittelevat mukana kulkevaa laitetta, joka kertoo esimerkiksi, kärsiikö potilas flunssasta vai keuhkokuumeesta. Elektroniikkayhtiö Qualcommin järjestämän teknologiakilpailun voittaja valitaan ensi vuonna. Voittajaryhmä kehittää laitteen, joka valmistuessaan diagnosoisi yleisiä sairauksia ja puutostiloja. Qualcomm kutsuu laitetta leikkisästi ”Tricorderiksi” scifi-sarja Star Trekiin viitaten.

Useita sairauksia tunnistava matkakokoinen diagnosointilaite kuulostaa utopialta, mutta Linturi on vakuuttunut siitä.

”Joskus utopiat toteutuvat.”

Autonvalmistajat sitoutuvat valmistamaan itsestään kulkevia autoja

Autoyhtiö Ford on luvannut, että se saa valmiiksi ohjauspyörättömän auton vuonna 2021. Tulevaisuudentutkija Linturi uskoo, että muut autoyhtiöt tulevat Fordin perässä. Hänen mukaansa kaikki merkittävät autonvalmistajat sitoutuvat ensi vuonna siihen, että heillä on täysin itsenäisesti liikkuva auto 2020-luvulla.

”Se, pysyvätkö he arviossaan ja kulkevatko itsestään kulkevat autot jokaisella mökkitiellä, selviää ajan myötä.”

Ohjelmistoyhtiöiden jättiläinen Google on osoittanut halunsa päästä mukaan robottiautobisnekseen. Yhtiö aloitti tänä vuonna neuvottelut autonvalmistaja Fiat Chryslerin ja Hondan kanssa.


”Google haluaa tehdä lisenssisopimuksia usean autovalmistajan kanssa. Sen voi sanoa varmuudella.”

Itsestään liikkuvia robottiautoja saamme odottaa vielä 2020-luvulle, mutta kauko-ohjattavia robottibusseja on liikkunut Suomen teillä jo tänä vuonna. Linturin mukaan ensi vuonna robottibusseja liikkuu Suomen teillä aiempaa enemmän, koska robottibussien liikennekokeilut laajenevat.

”Ensi vuonna saatetaan tehdä ensimmäisiä kaupallisia kokeiluja sekä Suomessa että maailmalla”, Linturi kertoo.

Keinoäly osallistuu päätöksentekoon

Keinoälyyn ja koneoppimiseen liittyvät muutokset tapahtuvat niin syvällä tietokoneiden järjestelmissä, että tavallinen ihminen ei niitä yleensä edes huomaa. Niiden muutokset ilmenevät henkilökohtaisesti kohdistettuna mainontana ja paremmin toimivina nettisivuina.

Tänä vuonna lokakuussa ohjelmistoyhtiö Tieto nimitti keinoäly Alicia T:n datakeskeiset liiketoiminnot -yksikkönsä johtoryhmään. Alicia T on johtoryhmän täysivaltainen jäsen eli sillä on äänioikeus. Päätöksensä se pohjaa dataan ja sen kanssa on mahdollista keskustella. Tietotekniikka-asiantuntija Järvinen pitää keinoälyn nimeämistä johtoryhmään mainostemppuna, mutta samalla otaksuu, että keinoälyjä saatetaan tulevaisuudessakin ottaa mukaan päätöksentekoon.

Toinen yleistyvä keinoälyyn liittyvä trendi ensi vuonna liittyy digitaalisiin assistentteihin. Niiden sukulaisia löytyy monien puhelimista. Esimerkiksi äänikomentoihin vastaava Applen Siri on auttanut iPhonen käyttäjiä jo vuosia.

”Ne ovat kova juttu kansainvälisesti ensi vuonna”, Järvinen arvioi.

Lisätty todellisuus tulee jokaisen saataville

Tuskin kukaan osasi ennakoida ennen vuotta 2016, että vuoden yksi suurimmista puheenaiheista olisi lasten piirrossarjaan ja Nintendo-peleihin perustuva mobiilipeli, joka käyttää hyödykseen lisättyä todellisuutta. Pokémon Go -peli ladattiin mobiililaitteelle noin 100 miljoonaa kertaa.

Ensi vuonna ihmiset kulkevat yhä useammassa todellisessa ja kuvitellussa paikassa virtuaalilasien ja älypuhelimen avulla.

”Virtuaalimaailma tulee ihmisten saataville suuressa mitassa ensi vuonna”, toteaa tulevaisuudentutkija Linturi.

Pokémon Gon vanavedessä syntyy sovelluksia ja virtuaalilaseja alkaa saada halvalla. Laajentuva tarjonta tuo ihmisten tietoisuuteen, mitä kaikkea lisätyllä todellisuudella voi tehdä. Hieman kauempana tulevaisuudessa Linturi visioi ihmisille eräänlaisen supernäön, lasit, joiden kautta ulkona liikkuessa näkyy vastaantulijoiden nimet ja liiketilojen seinästä voisi lukea, mitä yritys on kirjoitellut sosiaalisessa mediassa.

Lisätty todellisuus soveltuu myös muuhun kuin peleihin. Tietotekniikka-asiantuntija Järvinen kertoo, että jo nyt teollisuustyöntekijät käyttävät silmikkoja, joihin ilmestyy tietoja työtehtävien vaiheista. Ensi vuonna teollisuudessa saattaa yleistyä älykypärä, joka myös ohjeistaa työntekijää. Älykypäriä on toistaiseksi ollut esillä ainakin teknologia-alan messuilla.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      Vaatteet paljastavat usein ihmisen luokka-aseman, vaikka sitä yrittäisi salata, kertoo tutkija – Tältä köyhyys näyttää ja tuntuu Suomessa

    2. 2

      Pelastuslaitos kiittelee autoilijoita, jotka muodostivat Turun moottoritielle pelastuskujan – ”Erinomainen ilmiö”

    3. 3

      Oksennuksen ja ulosteen löyhkä piinaa Helsingissä ja Espoossa

    4. 4

      Trump: Yhdysvallat lisää hiilen käyttöä, muuri rakennetaan ”pian, etuajassa” ja ulkomaiset rikolliset ”heitetään helvettiin”

    5. 5

      Pilvi Hämäläiselle, 31, sanottiin, ettei hänestä voi tulla näyttelijää – nyt hän on Aina Inkeri Ankeinen, Putouksen uusi tähti

    6. 6

      Kenen kanssa Sipilä oikein neuvotteli Malmin kentästä? Ehdotuksia ei ole kuullut Jussi Pajunen eikä Anni Sinnemäki

    7. 7

      Helsingin perussuomalaisten sekoilulle lyötiin piste: peräti puolet valtuutetuista katosi muiden puolueiden vaalilistoille

    8. 8

      Suomalaisen postimyynti­yrityksen epäillään jättäneen maksamatta kaksi miljoonaa euroa veroja – ”Asiakkaita ihan valtavasti”

    9. 9

      Laura ja Kosti Paloposki kävivät läpi hedelmöityshoidot sekä Thaimaan, Kolumbian ja Suomen adoptiojonot – 11 vuoden jälkeen puhelin soi

    10. 10

      Mies vainosi naapuriaan kuukausia: odotti melkein joka yö pimeässä rappukäytävässä töistä palaavaa naista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vaatteet paljastavat usein ihmisen luokka-aseman, vaikka sitä yrittäisi salata, kertoo tutkija – Tältä köyhyys näyttää ja tuntuu Suomessa

    2. 2

      Laura ja Kosti Paloposki kävivät läpi hedelmöityshoidot sekä Thaimaan, Kolumbian ja Suomen adoptiojonot – 11 vuoden jälkeen puhelin soi

    3. 3

      Autoilijan aamujärkytys Pasilassa: omasta autosta nousi vieras mies lumiharja kädessään

    4. 4

      Oksennuksen ja ulosteen löyhkä piinaa Helsingissä ja Espoossa

    5. 5

      Suomalaisen postimyynti­yrityksen epäillään jättäneen maksamatta kaksi miljoonaa euroa veroja – ”Asiakkaita ihan valtavasti”

    6. 6

      Suomi hankkii vastatykistötutkia pikavauhtia – venäläiset ovat käyttäneet vastaavia tutkia tuhoisasti Ukrainan sodassa

    7. 7

      Pilvi Hämäläiselle, 31, sanottiin, ettei hänestä voi tulla näyttelijää – nyt hän on Aina Inkeri Ankeinen, Putouksen uusi tähti

    8. 8

      Helsingissä vallitsee häkellyttävä hyväntahtoisuus – tutkijat mittasivat ihmisten auttamishalua kirjekokeella ja ällistyivät itsekin tuloksista

    9. 9

      Tässä on vuoden paras amerikkalainen elokuva – ”Varma menestyselokuva aikuisemmalle yleisölle”

    10. 10

      ”22 kaveriani on kuollut” – Sandron ura Malmön rikollispiireissä alkoi Niken tennareista, pian hän kantoi asetta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaiset nimet aiheuttavat hauskoja ja kiusallisia tilanteita ulkomailla – ”Vieraat ihmiset saattavat hätkähtää, kun he huomaavat, etten ole arabi”

    2. 2

      Rivitaloremontti meni järkyttävällä tavalla pieleen Järvenpäässä – löperösti toiminut valvoja joutuu maksamaan peräti miljoonan euron korvaukset

    3. 3

      Ex-toimitusjohtaja Kari Savolainen, 65, kyllästyi ahneuteen – antaa miljoona euroa, jotta Kirkkonummen korpeen saadaan halpojen asuntojen ekokylä

    4. 4

      Kansanedustaja Touko Aalto teki aidon facepalmin eduskunnan Aito avioliitto -keskustelussa

    5. 5

      Kiusattu koulupoika näki näyn ja perusti oman kirkon Kokkolaan – Patrick Tiaisella, 23, on paljon seuraajia ja outoja kokemuksia

    6. 6

      Pahoinpitelyt ja nöyryyttäminen mursivat 15-vuotiaan sipoolaispojan – Äiti kertoo, että nyt riittää: ”En anna tämän enää olla”

    7. 7

      Trump viittasi terrori-iskuun Ruotsissa – Carl Bildt ihmetteli, onko presidentti poltellut jotain

    8. 8

      USA:n media konservatiivista Foxia myöten päivittelee Trumpin käytöstä sekavassa lehdistö­tilaisuudessa: ”hullua”, ”häiriintynyttä”

    9. 9

      Vaatteet paljastavat usein ihmisen luokka-aseman, vaikka sitä yrittäisi salata, kertoo tutkija – Tältä köyhyys näyttää ja tuntuu Suomessa

    10. 10

      Lauri Katajainen, 20, etsii rakkautta, joka näkisi autistisen kuoren sisälle – ”Tajuan, etten aiheuta suuria intohimoja tytöissä”

    11. Näytä lisää