Talous

Kauppa kasvaa, mutta liitto vaatii hallitukselta vetoapua veromuutoksilla

Kaupan liiton mukaan verotus kannustaa tekemään ostoksia ulkomaisesta verkkokaupasta. Arvonlisäverovelvollisuuden kynnystä liitto nostaisi 35 000 euroon.

Kaupan liitto kertoi keskiviikkona hyviä uutisia, sillä kauppa on kääntynyt usean vuoden laskun jälkeen lievään nousuun. Kasvun ennustetaan jatkuvan maltillisena myös lähivuosina.

Vähittäiskaupan liikevaihto kasvoi viime vuonna lähes kaksi prosenttia. Kehitystä ovat tukeneet hidas inflaatio ja työllisten määrän nousu.

Liitto lähetti samalla terveiset hallitukselle, jonka pitäisi sen mukaan ryhtyä valmistelemaan työllisyyttä tukevia toimia heti puolivälitarkastelussa huhtikuun puolivälissä. Vaikka kauppa on kääntynyt jo kasvuun, rasittaa sitä liiton mukaan niin sanottu kaksikertainen verokiila.

Verokiila tarkoittaa kuluttajan tekemän, palvelun ostamiseen tarvittavan työpanoksen kokonaishinnan ja palvelun suorittajan nettopalkan välistä eroa. Kaksinkertaiseen verokiilaan sisältyvät kaikki palkkasidonnaiset välittömät verot ja veroluontoiset maksut sekä arvonlisävero.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Kaupan mukaan kaikkien kuluttajapalvelujen ostamista rasittaa kaksinkertainen verokiila, minkä takia työnantajien maksama työn kokonaishinta pysyy korkeana mutta ostovoima pienenä.

”Kun kuluttaja tekee työtä voidakseen kuluttaa, hän maksaa omien tuloverojensa lisäksi palvelun hintaan sisältyvät verot ja maksut. Vastaavasti hänen työnantajansa on maksettava se koko työpanoksen hinta, jolla kuluttaja palvelua ostaa. Kaksinkertainen verokiila syö valtaosan, 70–80 prosenttia, työpanoksen hinnasta, ja palvelun tekijälle jää vain rippeet”, sanoo liiton pääekonomisti Jaana Kurjenoja tiedotteessa.

Kurjenojan mukaan kuluttajat kiertävät verokiilaa esimerkiksi tekemällä ostoksia ulkomaisesta verkkokaupasta tai hakemalla palveluita Virosta.

”Palveluja rasittavaa kaksinkertaista verokiilaa on ehdottomasti kavennettava, jos palvelualojen halutaan kehittyvän ja työllistävän. Palkkaverotus on tässä avainasemassa, koska se muodostaa suurimman osan kiilasta. Palkkaverotuksen keventämistä onkin jatkettava, mutta ei kiilan muiden osien, kuten arvonlisäveron, kustannuksella”, Kurjenoja painottaa.

Yksinyrittäjyyden tukemiseksi tulisi liiton mukaan uudistaa myös arvonlisäverotusta.

Ulkomaiset verkkokaupat saavat myydä Suomeen 35 000 eurolla ennen kuin niiden on maksettava arvonlisävero Suomeen. Suomalaiset yritykset ovat kuitenkin arvonlisäverovelvollisia jo 10 000 euroa ylittävästä liikevaihdosta.

”Arvonlisäverovelvollisuuden kynnyksen nostaminen 35 000 euroon auttaisi yksinyrittäjiä työllistymään aidosti omalla työllään, samalla kun se kohtelisi suomalaisia ja ulkomaisia yrityksiä tasavertaisesti”, Kurjenoja huomauttaa.

Kaupan liiton ennusteen mukaan kaupan kasvu jatkuu tänä vuonna hivenen hitaampana, noin puolessatoista prosentissa, sillä ostovoimakehitystä hidastaa nimellispalkkoja nopeampi inflaatio.

Kasvava työllisyys ja hallituksen toteuttama ansiotuloverotuksen kevennys kuitenkin takaavat ostovoiman kasvun edelleen. Ensi vuonna vähittäiskaupan kasvu lepää lähes kokonaan työllisyyden varassa, sillä kotitalouksien ostovoima ei nouse ilman veronkevennyksiä, Kaupan liitto arvioi.

Tukkukaupassa muun muassa rakentaminen ja käyttötavaroiden tukkukauppa vetivät alan viime vuonna kasvuun. Kaupan liitto ennustaa kasvun jatkuvan myös tänä vuonna noin kolmen ja ensi vuonna kahden prosentin vauhdilla.

Kurjenojan mukaan hallituksen tulisi tehdä rohkeita päätöksiä myös loppukaudella. ” Hallituksen alkutaipaleella on tehty hyviä kaupan kasvua ja työllisyyttä tukevia ratkaisuja, kuten kaavoituksen väljentäminen, ansiotuloverojen keventäminen ja aukiolojen vapauttaminen”, Kurjenoja listaa.

Työllisyyden kehitys kaupassa on ollut kaksijakoista. Vähittäiskaupassa palkansaajien määrä kääntyi viime vuonna parin vuoden jälkeen jälleen kasvuun, mutta yrittäjien määrä väheni. Tukkukaupassa taas työllisyys on kasvanut reippaasti, peräti 11 prosenttia.

Aukiolot lisäsivät palkansaajien määrää ja työtunteja erityisesti päivittäistavarakaupassa, mutta samalla osa yrittäjävetoisista ruokakaupoista ja kioskeista on lopettanut.

Tukkukaupan työllisyyden kasvua selittää muun muassa joidenkin suurten erikoiskaupan alojen ja rakentamisen kasvu. Myös yrittäjien määrä tukkukaupassa on kasvanut. Lisäksi päivittäistavaroiden kasvanut myynti ja laajentuneet aukiolot ovat lisänneet palkansaajien tarvetta myös tukkukaupassa.

Kaupan liiton ennusteen mukaan tänä vuonna vähittäiskaupan työllisyys voi edelleen hieman notkahtaa palkansaajien määrän kasvusta huolimatta. Tukkukaupan työllisyys kasvaa vielä maltillisesti pari prosenttia.

Kaupan liitossa on on noin 7 000 jäsenyritystä, jotka työllistävät yhteensä noin 300 000 henkeä Suomessa. Mukana ovat sekä vähittäis- että tukkukaupat.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kaupan liitto
  • Verotus
  • Työllisyys

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    2. 2

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    3. 3

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    4. 4

      Jopa miljardi kiloa viljaa uhkaa jäädä korjaamatta – Kallistuuko ruoka? Pitääkö viljaa tuoda ulkomailta? Mikä pelastaisi sadon?

    5. 5

      Tamperelainen tanssinopettaja teki historiaa MM-tatamilla: ”Tiesin, miten pitkäksi aikaa saa mielihyvää, kun onnistuu tällaisessa paikassa”

    6. 6

      Yhdysvallat näytti voimaa Pohjois-Korealle: Lensi pommikoneilla ja hävittäjillä rannikon tuntumassa

    7. 7

      Stockmann joutuu myymään omaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä selvitäkseen veloistaan – HS selvitti, miten tavaratalojätti romahti

    8. 8

      Espanja määräsi Katalonian poliisivoimat alaisuuteensa – alueen viranomaiset kieltäytyvät tottelemasta

    9. 9

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    10. 10

      ”Olga” tarjosi kaksiota Helsingin Sörnäisistä 500 eurolla kuussa – Näin tehdään vuokra-asuntohuijaus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    3. 3

      Stockmann joutuu myymään omaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä selvitäkseen veloistaan – HS selvitti, miten tavaratalojätti romahti

    4. 4

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    5. 5

      ”Olga” tarjosi kaksiota Helsingin Sörnäisistä 500 eurolla kuussa – Näin tehdään vuokra-asuntohuijaus

    6. 6

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    7. 7

      Vihreiden nousukiito hiipui: puolue putosi HS-gallupissa kolmanneksi – perussuomalaisten kannatus jatkaa kasvuaan

    8. 8

      Meidän kaikkien kannattaisi seurata reissuillamme tarkemmin, mitä riksakuskit älypuhelimillaan tekevät

    9. 9

      Huippulääkäri Sakari Orava kertoo meheviä tarinoita urheilutähtien maailmasta: Beckhamit popsivat pizzaa, toiset huusivat mamma miaa ja suihkuhuone vilisi torakoita

    10. 10

      Helsinki aikoo vaikeuttaa Tuusulanväylän ruuhkasumpussa autoilua entisestään – ”Kauhealta se kuulostaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    4. 4

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    7. 7

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    8. 8

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    9. 9

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    10. 10

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    11. Näytä lisää