Talous

Ulkomaiset sijoittajat pitävät kiinni suomalaisista pörssiyhtiöistä – omistavat puolet markkina-arvosta

Helsingin pörssin toimitusjohtaja Henrik Husman: kotimaista omistajuutta pitäisi rohkaista.

Ulkomaalaisten sijoittajien omistus Helsingin pörssin yhtiöissä on pysytellyt korkealla tasolla myös finanssikriisin jälkeisellä ajalla. Viiden viime vuoden aikana ulkomaalaisten osuus on tasaisesti kasvanut.

Osakerekisteriä ylläpitävän Euroclearin tilaston mukaan ulkomaalaisten omistusosuus suomalaisten pörssiyritysten yhteenlasketusta markkina-arvosta oli viime vuoden lopussa melkein 50 prosenttia, tarkkaan ottaen 49,8 prosenttia, siis puolet.

Markkina-arvo saadaan, kun yhtiön osakekurssi kerrotaan osakkeiden lukumäärällä.

Vastaava osuus markkina-arvosta oli viisi vuotta sitten, vuoden 2011 lopulla, 40 prosenttia. Siitä on tultu kymmenen prosenttiyksikköä ylös tasaista tahtia. Korkeasuhdanteen huippuvuonna, vuonna 2007, ulkomaalaisten osuus oli vielä selvästi korkeampi, 62 prosenttia.

Omistuksen rajoitukset poistettiin vuonna 1993, jonka jälkeen ulkomaalaisten osuus alkoi nopeasti nousta. Nousuun vaikutti suuresti Nokia, joka menestys veti kansainvälisiä sijoittajia ja teki samalla tutuksi suomalaista osakemarkkinaa muutenkin.

Parhaimmillaan Nokian osuus pörssin koko markkina-arvosta oli pitkälle yli puolet, ja ulkomaisten sijoittajien siivu Nokiasta 80 prosentin luokkaa.

Ulkomaisten omistajien suuri osuus on aina ollut kaksipiippuinen asia. Yhtäältä on hyvä, että suomalaiset yritykset herättävät kiinnostusta ja osakkeiden vaihto ja likviditeetti paranevat, mutta toisaalta kotimaisten omistajien pieni määrä on ongelma.

Helsingin pörssi totesi kolme vuotta sitten raportissaan, että kotimainen oaskeomistus on edelleen keskittynyt harvoille suurille institutionaalisille sijoittajille, mutta keskisuuri sijoittajakunta on vähälukuinen.

Raportti summasi, että kansainvälisesti verraten ulkomaalaisten omistusosuus on Suomessa hyvin korkea. Vuonna 2014 se oli 47 prosenttia.

Helsingin pörssiä hallinnoivan Nasdaq Helsingin toimitusjohtaja Henrik Husman sanoo, että asia ei ole muutamassa vuodessa muuttunut. Suomessa on vähän pieniä ja keskisuuria institutionaalisia sijoittajia ja henkilösijoittajia. Muiden Pohjoismaiden pörsseissä ulkomaalaisten osuus on pienempi ja kotimaisten suurempi.

Husman vierittää syytä tuttuun osoitteeseen. ”Kotimaista pienomistamista olisi meilläkin syytä tukea verotuksellisesti. Kansankapitalismia ei nyt tueta.”

Kotimaisella omistamisella on Husmanin mielestä merkitystä yritysten ratkaisuissa, kun päätetään investoinneista ja työpaikoista.

Kotimaista ja ulkomaista omistajuutta ei tarvitse hänen mukaansa silti asettaa vastakkain, vaan ne voivat elää rinnakkain. Esimerkiksi hän ottaa hissiyhtiö Koneen, jossa on vahva kotimainen sukuomistus, mutta silti ulkomaisen omistuksen osuus on lähes puolet, 44 prosenttia. Osaketta vaihtuu vilkkaasti, rajoitteista huolimatta.

”Tämäntapainen omistusrakenne yrityksessä voisi olla jopa ihanteellinen, hieman kaikkea ”, Husman sanoo.

Euroclearin tilastoista näkee, että italialaisten kokonaan ostaman varustamoyhtiö Finnlinesin jälkeen eniten ulkomaista omistusta pörssiyhtiöistä on kauppakeskuksia hallinnoivassa Cityconissa. Brittiläinen Gazit-Globe yksin omistaa siitä 44 prosenttia.

Nokia on edelleen laajimmin ulkomaisten sijoittajien omistama yhtiö. Vain runsaat 17 prosenttia siitä on kotimaisissa käsissä.

Husman huomauttaa, että viime vuosina tapahtunut ulkomaisen omistusosuuden nousun ei tarvitse välttämättä tarkoittaa sitä, että ulkomaalaiset olisivat ostaneet lisää suomalaisia osakkeita. Osuus nousee myös silloin, kun ulkomaisten jo laajasti omistamien yhtiöiden kurssi kohenee. Näin on tapahtunut esimerkiksi Nokian osakkeelle.

Kappalekohtainen tarkastelu tosin kertoo, että ulkomaalaiset ovat ostaneet lisää osakkeita monissa isoissa yhtiöissä viime vuoden aikana. Tällaisia ovat muun muassa Nokia, Nokian Renkaat, Metso, Wärtsilä, Konecranes, Orion, Outokumpu, Outotec, Kesko, Neste, YIT, Fortum, Kemira ja Sanoma.

Lista yhtiöistä, joissa ulkomaalaisosuus on vähentynyt, on lyhyempi.


Fakta

Rajoitteet poistuivat 1993


 Ulkomaalaisten oikeus ostaa suomalaisia pörssiosakkeita oli rajoitettua vuoteen 1993. Jo ensimmäisen rajoittamattoman vuoden aikana ulkomaalaisten osuus nousi parikymmeneen prosenttiin, markan devalvaation avittamana.

 Kansainvälisen Nokian pörssiarvon mukana ulkomaalaisten osuus nousi myöhemmin pitkälle yli 50 prosentin. 2000-luvun alun jälkeen kotimaisuus väheni, kun kotimaiset suuret sijoittajat kuten työeläkeyhtiöt alkoivat hajauttaa osakeomistuksiaan ulkomaille.

 Selvitysten mukaan ulkomaisuus on muissa Pohjoismaissa Suomea pienempi, 20-45 prosentin välillä.


    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Suomalaiset pörssiyhtiöt
  • Nokia

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Otto-automaatit häädetään ABC-asemilta, Prismoista ja Alepoista, S-ryhmä tuo tilalle Nosto-automaatit – katso kartalta katoavat Otot

    2. 2

      Charlottesvillessä kokoontui satoja hampaisiin asti aseistautuneita natseja keskellä kirkasta päivää – ja Yhdysvaltain presidentti vähättelee asiaa

    3. 3

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 13 kuoli Barcelonassa, yöllä toinen hyökkäys läheisessä turistikaupungissa

    4. 4

      Hurjat terveyserot jakavat Suomea – katso kartalta, mitä kunnassasi sairastetaan

    5. 5

      Olen törmännyt sovinismiin 68-vuotiaan elämäni jokaisessa vaiheessa – naisten pilkkaamisessa ei ole mitään hauskaa

    6. 6

      Väkivaltainen moottoripyöräjengi rantautui Suomeen vuoden alussa – nyt Satudarah MC on epäiltynä lukuisista törkeistä rikoksista

    7. 7

      ”Kuljettaja palkitsi asiakkaan mussuttamalla kirosanoja koko matkan” – Teemu Niemelä nostaa Helsingin taksien tökeröimmät töppäilyt laaturaportteihinsa

    8. 8

      Terroristit ovat löytäneet tappavan aseen – autolla ajoa ei voi estää

    9. 9

      Jalkapallovaikuttaja Pertti Alaja on kuollut – Palloliiton puheenjohtaja luotti aina ”korkeampien käsien voimaan”

    10. 10

      Hittiliike burpeella voi rikkoa selän, jos keskivartalo ei ole kunnossa – Asiantuntijan mukaan rankat burpee-haasteet sopivat vain harvoille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 13 kuoli Barcelonassa, yöllä toinen hyökkäys läheisessä turistikaupungissa

    2. 2

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    3. 3

      Keksittiinkö Malminkartanossa ikiliikkuja? Jätemäen portaat maalattiin tällä kertaa mustiksi ja sitten matemaattisen kaavan mukaan

    4. 4

      Poliisi: Hengitysoireita aiheuttanut aine Mannerheimin­tiellä saattoi olla peräisin ruokapalosta

    5. 5

      Charlottesvillessä kokoontui satoja hampaisiin asti aseistautuneita natseja keskellä kirkasta päivää – ja Yhdysvaltain presidentti vähättelee asiaa

    6. 6

      Lahtelainen Aino-Maija Makkula, 19, pelastui täpärästi pakettiauton alta Barcelonassa – ”Tuntui epätodelliselta”

    7. 7

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    8. 8

      Tutkija tyrmää Pentti Linkolan ”todellisuuspakoiset” ajatukset: ”Niitä ovat viljelleet äärioikeistolaiset tai uskonnolliset fundamentalistit”

    9. 9

      Trumpin väkivalta­lausunnot ajoivat hänet nurkkaan – yritysjohtajat pakenevat presidentin ympäriltä, republikaanit moittivat ja hallintoa kuvataan ”halvaantuneeksi”

    10. 10

      Pian Helsingin ainoaksi synnytys­sairaalaksi jäävä Naistenklinikka on vakavissa sisäilma­ongelmissa – Husin mukaan remonteista selvitään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    2. 2

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    3. 3

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    4. 4

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    5. 5

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    6. 6

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 13 kuoli Barcelonassa, yöllä toinen hyökkäys läheisessä turistikaupungissa

    7. 7

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    8. 8

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    9. 9

      Ministeriö vaatii korkeakouluja luopumaan työläistä pääsykokeista jo ensi keväänä – näin muutos vaikuttaa korkeakouluun pyrkiviin lukiolaisiin ja välivuotta viettäviin

    10. 10

      On yksinkertaisesti väärin olla rikas

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Näin Pertti Alajaa muistellaan sosiaalisessa mediassa – ”Herätti ristiriitaisia tunteita, mutta oli suurisydäminen”
    3. Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 13 kuoli Barcelonassa, yöllä toinen hyökkäys läheisessä turistikaupungissa
    4. Tältä näyttää Helsinkiin nouseva Tanssin talo – Kaapelitehtaan ympäristön mullistava rakennus on kuin valtava peili
    5. Kolme epäiltyä poliisin huostassa, ainakin kuusi hyökkääjää kuollut ja Barcelonan yliajaja kateissa – Tämän tiedämme Espanjan iskujen tekijöistä
    6. Norjalais-amerikkalainen sauna-asiantuntija iloitsee löylykulttuurin kukoistuksesta Suomessa: ”Nuoret ovat taas löytäneet saunan”
    7. Vertailussa kaksi hittisaunaa Helsingissä: Löylyssä on luksusta ja paremmat saunat, Allas-merikylpylässä lapsetkin viihtyvät
    8. Korkein oikeus antoi ennakkopäätöksen Uber-kyydeistä – kuljettaja sai sakot ja menetti ansaitsemansa 2 100 euron rikoshyödyn
    9. Otto-automaatit häädetään ABC-asemilta, Prismoista ja Alepoista, S-ryhmä tuo tilalle Nosto-automaatit – katso kartalta katoavat Otot
    10. ”Kuljettaja palkitsi asiakkaan mussuttamalla kirosanoja koko matkan” – Teemu Niemelä nostaa Helsingin taksien tökeröimmät töppäilyt laaturaportteihinsa
    11. Kiinalainen automerkki yrittää valloittaa nyt Euroopan – näin kiinalaiset ovat kopioineet eurooppalaisia autoja
    12. Näytä lisää