Talous

Maakunta­uudistuksen pelätään vaikeuttavan työvoiman liikkumista

”Tulevaisuudessa uhkakuvana on, että ilman riittäviä kannusteita yhteistyöhön maakunnat käpertyvät itseensä, mikä tarkoittaisi esimerkiksi työmarkkinoiden maakunnallistumista ja sitä kautta työvoiman liikkuvuuden heikkenemistä entisestään.”

Vuonna 2019 voimaan tuleva maakuntauudistus voi aiheuttaa ongelmia siinä, miten hyvin työttömät liikkuvat työn perässä. Näin varoittaa valtioneuvoston kanslian uusi selvitys.

”Tulevaisuudessa uhkakuvana on, että ilman riittäviä kannusteita yhteistyöhön maakunnat käpertyvät itseensä, mikä tarkoittaisi esimerkiksi työmarkkinoiden maakunnallistumista ja sitä kautta työvoiman liikkuvuuden heikkenemistä entisestään”, tammikuussa julkaistussa konsulttitoimisto MDI:n johtamassa selvityksessä todetaan.

Uhkakuvan ytimessä on se, että maakuntauudistuksessa vastuu te-toimistojen työnvälityksestä siirtyy valtiolta maakunnille. Maakunnalla voisi olla verotulojen takia intressi työllistää omassa maakunnassaan sen sijaan, että työtön ohjataan parempaan työpaikkaan toiseen maakuntaan.


Maakunnille ei ole näillä näkymin tulossa verotusoikeutta. Työvoiman liikkumista tutkinut Nordean ekonomisti Olli Kärkkäinen pitää silti todennäköisenä, että maakuntien ja kuntien johtoasemissa tulevat pitkälti istumaan samat ihmiset.

”Ja mistä maakuntien kaikki kuntapäättäjät ovat samaa mieltä? Siitä, että on parempi, jos työtön työllistyy maakunnan sisällä”, Kärkkäinen sanoo.

Työvoiman alueellisen liikkuvuuden varmistaminen on Suomen taloudelle tärkeää.

Talouspolitiikan arviointineuvoston uuden raportin mukaan useat työttömät asuvat liian kaukana heille sopivista avoinna olevista työpaikoista. Arviointineuvoston tilaaman laskelman mukaan vain viisi prosenttia työllistyneistä on muuttanut toiseen maakuntaan kahden edellisen vuoden aikana.

Liikkuvuuden esteenä on erityisesti paljon puhuttu asuntopula. Kolme asiantuntijaa suhtautuvat kuitenkin vakavasti myös työnvälityksen mahdolliseen pirstaloitumiseen.

Asia on myös työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) tiedossa, sanoo kehittämispäällikkö Jarkko Tonttila.

”Kun maakunnalla on autonomia, voidaan tunnistaa riski, että se on kiinnostunut lähinnä oman alueensa työnantajista ja työnhakijoista. Riskin todennäköisyyttä on juuri nyt vaikea arvioida, mutta asia on syytä noteerata.”

”Yksi Suomen työmarkkinoiden haasteista on varsin heikko alueellinen ja ammatillinen työvoiman liikkuvuus, eli kyllä tämä ihan aito ongelma on”, Tonttila kiteyttää.

Maakuntauudistuksen myötä työnvälitys siirtyy markkinoille, yleensä yksityisille yrityksille. Työnvälityksen ongelma voisi tulla kyseeseen esimerkiksi silloin, jos maakunta maksaisi työtä välittävälle yritykselle enemmän omaan maakuntaansa tulevista työpaikoista.

Maakuntauudistuksen muutosjohtajan Pauli Harjun mukaan tällainen ”epäterve” toiminta kuitenkin huomattaisiin nopeasti. Harju arvioi, että työtä välittävien yritysten mahdollisimman laaja toiminta tulee ehkäisemään ongelmia.

”Oletan tehokkaimman toimintatavan olevan se, että yksityiset työnvälittäjät toimivat useammassa maakunnassa tai koko Suomessa.”

Tonttilan mukaan olennaista on varmistaa se, että kaikki 18 maakuntaa käyttävät yhtenäistä tietojärjestelmää, josta näkyy samat tiedot työpaikoista ja työnhakijoista.

TEM aikoo seurata erilaisilla mittareilla sitä, miten työmarkkinat toimivat maakuntien välillä vuodesta 2019 lähtien. Työmarkkinaneuvos Kimmo Ruthin mukaan pohdinnassa on myös erilaisia rahoitusmalleja, jotka kannustaisivat maakuntia välittämään työpaikkoja tehokkaasti.

Maakunta voisi esimerkiksi saada valtiolta rahoitusta sen mukaan, miten työllisyys- tai työttömyysaste kehittyy, jolloin sillä olisi intressi välittää työtä mistä sitä vain löytyy.

”Jonkinlaista ohjausta valtion ja maakuntien välillä tarvitaan, mutta tässä tulee esille jo ihan periaatteellinen kysymys maakunnallisesta itsehallinnosta.”

Tästä on kyse

Kasvupalvelut maakunnille


 Vuonna 2019 toteutuvassa maakuntauudis­tuksessa niin sanotut kasvupalvelut siirtyvät valtiolta maakunnille. Maakunnat alkavat järjestää nykyisten ely-keskusten ja te-toimistojen tehtäviä.

 Työnvälityksen pirstoutuminen 18 maakunnalle voi aiheuttaa asiantuntijoiden mukaan ongelmia työvoiman liikkumisessa.

 Maakunnille voi syntyä intressi jarruttaa työn perässä liikkumista toisiin maakuntiin, mikä haittaisi kansantaloutta.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Työmarkkinat
  • Työelämä

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    2. 2

      Viimeisimmät tiedot Turun puukotuksista: Kaksi uhria ja epäilty yhä tehohoidossa – STT: poliisi melko varma epäillyn henkilöllisyydestä

    3. 3

      Pääministeri Sipilä: Ei ole mitään näyttöä siitä, että Turun puukotukset olisivat olleet terroritekoja

    4. 4

      Timo Metsola, 42, on kietonut Helsingin vuokra-asuntomarkkinat pikkurillinsä ympärille – Yli 50 asuntoa omistava judoka on Jari Sarasvuon mukaan ”matemaattinen poikkeustapaus”

    5. 5

      Ruotsalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    6. 6

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    7. 7

      Mikä on epäillyn motiivi? Liittyykö poliisin haltuun ottama pakettiauto tekoihin? HS listasi viisi avointa kysymystä Turun puukotuksista

    8. 8

      Ilmaiset käteisnostot voivat loppua, kun Ottojen tilalle tulee Nosto-automaatteja

    9. 9

      Miten kovaa Mo Farah oikein juoksee? Tältä näyttää, kun tavallisten ihmisten juoksumatto asetetaan mestarin vauhtiin

    10. 10

      ”Emme enää näytä uskottavalta vaihtoehdolta nuorelle arvoliberaalille sukupolvelle”, sanoo Sdp:n Sanna Marin surkeista kannatusluvuista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Viimeisimmät tiedot Turun puukotuksista: Kaksi uhria ja epäilty yhä tehohoidossa – STT: poliisi melko varma epäillyn henkilöllisyydestä

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    4. 4

      Turun tapahtumien silmin­näkijä: ”Näin kuinka vaaleaa naista puukotettiin useita kertoja kaulaan”

    5. 5

      HS seurasi: Näin poliisin tiedotustilaisuus Turun puukotuksista eteni – poliisi vahvistaa sivullisten suojelleen ihmisiä

    6. 6

      Pääministeri Sipilä: Ei ole mitään näyttöä siitä, että Turun puukotukset olisivat olleet terroritekoja

    7. 7

      Ruotsalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    8. 8

      Yksi sairaalaan Turun puukotustapauksen takia tuoduista on kuollut – kahdeksan hoidossa

    9. 9

      Charlottesvillessä kokoontui satoja hampaisiin asti aseistautuneita natseja keskellä kirkasta päivää – ja Yhdysvaltain presidentti vähättelee asiaa

    10. 10

      Timo Metsola, 42, on kietonut Helsingin vuokra-asuntomarkkinat pikkurillinsä ympärille – Yli 50 asuntoa omistava judoka on Jari Sarasvuon mukaan ”matemaattinen poikkeustapaus”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Viimeisimmät tiedot Turun puukotuksista: Kaksi uhria ja epäilty yhä tehohoidossa – STT: poliisi melko varma epäillyn henkilöllisyydestä

    2. 2

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    3. 3

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    4. 4

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    5. 5

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    6. 6

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    7. 7

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    8. 8

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    9. 9

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    10. 10

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    11. Näytä lisää